perjantai 8. joulukuuta 2017

Nopea arkiruoka: Marokkolainen linssikeitto





JOULUKALENTERIN 8. LUUKKU

 

 

Arjentaklaajat-reseptisarja on pyörinyt nyt neljä kuukautta. Melkein joka viikko olen julkaissut blogissa reseptin, joka syntyy helposti saatavista raaka-aineista korkeintaan puolessa tunnissa. Marokkolainen linssikeitto sujahtaa kriteereihin hieman ontuen, mutta sujahtaa kuitenkin. 

Valitsin Lähi-idän makuja täynnä olevan keiton joulukuun ensimmäiseksi arkiruoaksi, koska itämaan mausteet toistavat joulun makuja. Säilötty sitruuna on raaka-aineista sellainen, jota ei aivan jokaisesta kaupasta löydy, mutta älä säikähdä. Voit lisätä sitruunaisuutta mehulla ja/tai sitruunankuorella. Ja kun säädät suolan määrä kohdilleen, on lopputulos riittävän lähellä säilötyn sitruunan tuomaa aromaattisuutta.

Jos ruoalla ei ole kiire, saa keitto hautua pidempääkin, mutta puolessa tunnissakin keitosta tulee makumaailmaltaan vivahteikas. Kannattaa muuten huomioida, että mausteet ja sitruunaisuus korostuvat, jos teet keiton etukäteen tai haudutat sitä pitkään. Jos maut hupsahtavat epätasapainoon esimerkiksi seuraavaan päivään mennessä, on ne helppo säätää kohdalleen. Oma suu kyllä kertoo milloin suolaisuuden, makeuden ja happamuuden tasapaino on hyvä.

Marokkolainen linssikeitto on muunnos mausteisesta jauhelihakeitosta, harirasta, joka sekin on loistava, astetta tuhdimpi keittoresepti. Makumaailmat ovat hyvin samanoloiset, mutta lopputulos linssikeitossa on kuitenkin kevyempi ja raikkaampi.





Resepti

 

 

 

Marokkolainen linssikeitto

4–6 annosta


2 dl punaisia linssejä
1–2 valkosipulinkynttä
1 sipuli
2 rkl öljyä
(2 sellerinvartta)
1–2 rkl harissa-maustetahnaa
1 litra kuumaa vettä
1 prk (400 g) säilöttyjä tomaatteja
noin 2 rkl hunajaa
2 tl jeeraa eli juustojuminaa
3/4 tl kanelia
1–2 rkl säilöttyä sitruunaa (tai sitruunamehua ja hieman sitruunankuorta)
suolaa


Kuori ja hienonna valkosipulinkynnet ja sipuli. Kuullota sipulisilppuja kattilassa öljyssä keskilämmöllä muutama minuutta. Jos käytät sellerinvarsia, hienonna ne myös ja lisää sipulin kanssa samaan aikaan kattilaan.

Sekoita joukkoon harissa ja kaada kattilaan vesi, huuhdellut linssit ja säilötyt tomaatit. Keitä noin 20 minuuttia eli kunnes linssit ovat kypsiä. Soseuta halutessasi sauvasekoittimella. Lisää hunaja, mausteet, säilötty sitruuna ja suola. Säädä maut kohdilleen (lisää tarvittaessa sitruunaa, makeutta tai suolaa) ja hauduta vielä 5–10 minuuttia.

Jos aikaa on enemmän, voit huoletta hauduttaa keittoa pidempään. Maista aina ennen tarjoamista ja säädä tarvittaessa makujen tasapainoa.
_____



Ei kommentteja :

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...
Related Posts with Thumbnails