lauantai 30. syyskuuta 2017

3 parasta tapaa säilöä omenat



Omenasesongin loppuhuipennus alkaa olla käsillä. Mitä ihmettä niille viimeisille omenoille tekisi, kun omppupiirakkakiintiö on täynnä, eikä kukaan enää jaksa syödä omenalohkoja ilta-, aamu- ja välipalaksi. Miten kotimaisten aarteiden maun oikein saisi parhaalla mahdollisella tavalla talteen?




Ehkä hurmaavin tapa säilöä omenat on mehustus. Vanhempieni entisessä pihassa olleet jättimäiset omenapuut tuottivat omenoita aivan järjettömiä määriä keskimäärin joka toinen vuosi. Ja kun omenoita oli, niitä  t o d e l l a  oli. Silloin valtaosa hedelmistä kuljetettiin mehustamolle. Tuorepuristettu omenamehu oli – ja on edelleen – suurta herkkuani. Meidän kaksi jäljellä olevaa pientä puuta (kolmas ja suurin kuukahti pari talvea sitten) eivät tuota siinä määrin hyvänäkään vuotena hedelmää, että niille kannattaisi varata mehuaikaa, mutta sanoisin, että aivan riittämiin sekä meidän että naapurin tarpeeseen on omenoita tullut. Tänä vuonna sato oli ennätyksellisen hyvä. Yhtään enempää omppusouvia en just nyt olisi jaksanutkaan.




Mehustamisen sijaan olen säilönyt omenoita muilla tavoin. Tässä kolme suosikkiani:


Uuniomenahillo eli uunissa tehty omenahillo 

 

Maailman helpoin tapa tehdä hilloa on unohtaa omenlohkot ja sokeri uuniin. Se on syksyn merkki, kun Kokkipottilan arkistojen hillohommat alkavat taas kiinnostaa, ja uunissa tehty omenahillo kipuaa kuukauden suosituimpien juttujen joukkoon. Liki kinuskinen, täyteläinen ja sävykäs hillo hurmaa aina vaan.


Omenalohkojen umpiointi

 

Umpiointi on loistava tapa säilöä melkein mitä vaan. Tällä hetkellä jääkaapissa on kolmenlaisia umpioituja purkkeja: ihanaa äitini tekemää tomaattista ahvensäilykettä, suolasieniä ja umpioituja omenalohkoja. 

Umpioidut omenalohkot ovat mainio omenasäilyke. Hunajalla tai sokerilla sekä tarvittaessa sitruunamehulla maustetut omenalohkot tungetaan purkkiin mahdollisimman tiiviisti. Purkit umpioidaan joko uunissa tai vedessä, ja omenalohkot säilyvät ilman valtavaa sokerimäärää vallan mainiosti. Ne ovat käyttövalmiita jogurtin päälle, omenapiirakkaan tai vaikka liharuokien lisäkkeeksi.


Pakastettu omenasose

 

Vähäsokerinen omenasose on kolmas säilöntäsuosikkini. Omenalohkojen annetaan hautua pienellä lämmöllä pehmeiksi, pehmenneet lohkot soseutetaan ja makeutetaan tarvittaessa esimerkiksi hunajalla. Tällä kertaa makeutin soseen hennosti sillä hunajalla, jonka keräämistä olin hämmästelemässä.

Pakastin omenasoseen pääosin pikkuruisissa minigrip-pusseissa, jotka ovat juuri sopivia kerta-annoksia jogurtin tai puuron päälle. Ei ehkä kovin ekologista, mutta ah, niin arkeen sopivaa.






2 kommenttia :

  1. Minulla tuli omppuja enn'tysmäärä tänä vuonna. Niistä riitti omiin tarpeisiin, ystäville sekä lähiruoka-rinkiläisille ja myös ihan portin pieleenkin :)
    Huomenna teen vielä viimoisesta satsista piirakan sekä sinun reseptillä uunihilloa - joka on muuten super hyvää :D

    Terkuin, Terhin keittiöstä Terhi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa kuulla, Terhi! Uunihillo on kyllä minunkin suosikkia. ja aika monen muun – se nousee aina syksyllä luetuimpien reseptien joukkoon (jee!)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...
Related Posts with Thumbnails