lauantai 18. helmikuuta 2017

Karpalolemonade – raikas pinkki drinkki



Pinkkiä karpalolemonadea raikkaampaa drinkkiä saa hakea. Tuoreista sitruunoista puristettu mehu saa makeutta sokerisiirapista ja väriä karpalomehusta. Lisäksi tarvitaan vain vettä tai kivennäisvettä. 




Lemonade mielletään helposti kesäjuomaksi ja sehän sopiikin helteisiin kesäpäiviin mitä parhaiten. Mutta aivan yhtä hyvin juoma sopii myös muihin vuodenaikoihin – sitruunoita saa varsin edullisesti ympäri vuoden. Tarjosin karpalolemonadea ystävänpäivänä ihanassa oululaisessa Muoti Privaatissa, jossa järjestimme ystävänpäivähulinat. Dj soitti jazzia, minä tarjosin pinkkiä drinkkiä ja suupaloja ja kevään hehkuva muotikattaus oli parhaimmillaan.

Useampi kävijä kyseli reseptien perään. Syötävien osalta oli helppo vinkata Suupaloja-kirjaan – pienet pannacottapiiraat ja siemennäkkäri sekä muhammara-tahna löytyvät sieltä. Drinkin reseptin lupasin laittaa jakoon myöskin. Tässä se tulee!








Resepti





Karpalolemonade


1 dl sokeria
2 dl vettä
1/2–1 dl karpalomehua (tiiviste)
3 dl tuorepuristettua sitruunamehua (noin kuusi sitruunaa)
7–10 dl vettä tai kivennäisvettä
jääpaloja
(mintunlehtiä tai karpaloita)


Mittaa kattilaan sokeri ja vesi. Kiehauta ja sekoita, jotta sokeri liukenee. Jäähdytä. Purista sitruunoista mehu ja sekoita mehu sokeriliemeen. Sekoita liemeen myös karpalomehu. Lisää jääkylmää vettä ja tarjoa jäiden kanssa. Koristele mintunlehdillä tai karpaloilla. 

_____





25 kommenttia :

  1. Ihanan keväinen drinkkituulahdus sateiseen sunnuntaihin! Karpaloita voisin syödä päivittäin, harmi kun niitä ei ole parina viime vuotena oikein saanut. Puolukat voisivat hätätapauksessa ajaa saman asian : )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinun pitää juoda ne jokapäiväiset karpalot :)

      Meillä paistoi tänään aurinko (ja oli pilvistä ja satoi lunta, ehti tehdä kaikkea).

      Poista
  2. Ihanan keväisen vaaleanpunainen drinkki! Kuulostaa siltä, että ois just miun makuun :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä tuntui maistuvan aika lailla kaikille ystävänpäivänäkin.

      Poista
  3. Mukavat maut yhdistettynä ja ihanan keväiset kuvat. Väristä puhumattakaan :D

    VastaaPoista
  4. Tulppaanit toimii aina. Ja pinkki :)

    VastaaPoista
  5. No nyt on kyllä värinsä puolesta niin mun juoma! :) ja maistuiskin kyllä. Laitan tän postauksen muistiin; kekkereissä on kivaa tarjota myös alkoholittomia drinkkejä. Myöskin tälläisiä "tekijäystävällisiä", jotka ovat helppoja valmistaa. Näistä kuvista tuli ihanan keväinen fiilis!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tekijäystävällisyys on todellakin ainakin isommissa määrissä iso plussa. Kun tarjosin tätä ystävänpäivänä, puristin viitisen kiloa sitruunoita, mutta kun sen voi hyvin tehä edelisenä päivänä, ei homma kasaannu juhlapäivälle.

      Poista
  6. Slurps, maistuisi minullekin :-) Onneksi pakastimesta löytyy vielä karpaloita! Ihanat värit kuvissa ja nuo tulppaanit!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Väri on kyllä hehkuva (ja tulppaanit valitsin tietysti sävysävyyn, myönnetään).

      Poista
  7. Ihanan näköistä. Tulee ihan kesäfiilis! Teen hyvin usein (viimeksi eilen) juhliin samantapaista juomaa. Tuo tiiviste hieman vaihtelee ja käytän myös sitruunalimua vichyn kanssa tuossa pohjassa. Todella suosittu juoma ja ihanaa kun sen voi tarjoilla kauniisti lasisesta hanapurkista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lemonadesta tykkää kyllä kaikki!

      Poista
  8. Kuulostaa just ihanalle! Karpalomehu on lemppareitani! Ja nämä kuvat, ne saa kevään nousemaan rintaan <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyyyyllä se kevät sieltä kolkuttelee. Viimeistään huhtikuussa :)

      Poista
  9. Pitäisi enemmän vaihdella juomavaihtoehtoja. Oli tosi kiva seurata lastenkin innostusta kun viikonloppuna tuli hankittua orvokkilimonadia ja toiseen sekoitukseen vielä minttusiirappia. Aika helpolla sai juhlan tuntua.
    Ihanan oloinen juoma tämäkin.Pitää kokeilla joskus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ootteko kokeilleet ruusulimpparia? Se on ihanaa!

      Poista
  10. Lemonade on ihanaa, itsetehtynä ihanampaa, mutta karpaloilla vielä kaikista ihaninta - näin ainakin oletan <3 Miten raikkaan näköistä!

    VastaaPoista
  11. Ihanan raikkaan näköinen drinkki!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Raikas onkin tässä juuri oikea sana.

      Poista
  12. Just se unelmien emäntä lykkää vieraille lasillisen itsetehtyä karpalolimonadea...Mä olisin mielellään sen unelmien vieras. Mä teen köyhän miehen kopion, Vaasan Jaakon puolukkamehusta, ja pistän sen komiaan lasiin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaasan Jaakon puolukkamehu kuulostaa just hyvälle. Onko köyhän miehen versio laimennettua puolukkamehua?

      Poista
  13. Karpalo on kyllä herkullista ja kuvista tuli ihanan keväinen fiilis!

    VastaaPoista
  14. Näinkin tietyllä tavalla yksinkertaisesta jutusta saa aika spesiaalin kun tekee itse. Täydellinen raikas juoma ystävänpäivään ja miksi ei muutenkin :) Ihanaa kevättä Hannele!

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...
Related Posts with Thumbnails