keskiviikko 25. maaliskuuta 2015

Tomaatin kasvatus - siemenestä sadoksi


Viime kesänä kirjoitin juttusarjan tomaatin kasvatuksesta. Nyt päätin koota tomaatin tarinan yhdeksi, helposti löydettäväksi kokonaisuudeksi.

Hyvä aika kylvää tomaatinsiemenet on juuri nyt. Ja siitä se sitten alkaa, matka siemenestä syötäväksi. Vaikeaa tomaatin kasvattaminen ei ole, vaikka matkan varrelle mahtuukin monenlaista vaihetta. Kaikkein tärkeintä on valita pihan lämpimin, tuulensuojainen paikka, sillä tomaatti on herkkäsielu, joka rakastaa lempeää lämpöä. Lasitetulla parvekkeella ja kasvihuoneessa täytyy muistaa huolehtia lämmön lisäksi myös tuulettamisesta. Sopiva lannoitus ja riittävä kastelu ovat myös tomaatille tärkeitä toimenpiteitä.


Yllä olevassa kuvassa on tomaattisatoamme viime kesältä. Alkukesästä tomaatit kiukuttelivat kilpaa basilikan ja minun kanssa kylmyyden vuoksi ja lämpöpuhallinta tarvittiin vielä juhannuksenakin. Onneksi loppukesällä helle kiri lämpösummaa suotuisammaksi.

Alle olen koonnut tomaatin tarinan siemenestä sadoksi. Linkkien takaa löydät jokaisen vaiheen tärkeimmät vinkit:


ps. muistathan, että olen puutarha-asioissakin harrastelija, joten vinkkini ovat amatöörin toimiviksi todettuja havaintoja.

_____




12 kommenttia :

  1. Loistavat ohjeet! Kaapissa on joutilaana pari tomaattisiemenpussia, en oikein tiennyt miten aloittaisin. Nyt on vähän osviittaa :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Elmeri, kommentistasi!
      Eikun vaan kylvöhommiin, siitä se lähtee :)

      Poista
  2. Just siirsin isoimpia taimia isompiin purkkeihin. Joka vuosi sitä jaksaa ihmetellä, miten niin pienestä siemenestä voikin tulla niin hurjasti satoa :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa ihmettelen, todella. Miten paljon satoa ja miten paljoa iloa!

      Poista
  3. Istutettiin tomaatit viikonloppuna, valitsin tällä kertaa vain sellaisia kirsikkatomaattilajikkeita, joista ei tarvitse poistaa varkaita. :) Toivottavasti tänä vuonna ei iske taas tauti ja pilaa satoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taudit on ihan tyhmiä! Oliko se joku home vai mätä vai mikähän ne kasvit tainnutti? Meinaan vaan, että jos tauti aiheutu jostain vaivasta (epäsäännöllinen kastelu, liian vähäinen lannoitus, liikalannoitus tai mitä niitä on), voisi niitä yrittää ehkäistä. Yrittää onkin hyvä sana, kun homma menee kuitenkin aina enemmän vähemmän tuurilla :D

      Poista
    2. Joku harmaa kuivuus niihin iski, ei ollut oikeen homeen eikä mädänkään oloista. Kanankakka on mun lannoite ja samalla mallilla on kaikkina vuosina menty.
      Epäsäännöllinen akstelu vois olla ehkä, joskus kasvit pääsi vähän nuupahtaan ennen kuin ehdin kastella kun meidän parvekkeella on niin tolkuttoman kuuma vaikka tuuletuskin olis kohdillaan.

      Hei koska noihin taimiin tulee lehdet? Mulla on ne nyt olleet sirkkalehdillä jo kohta kaksi viikkoa. Kaikki sentään iti.

      Poista
    3. Yläfemma itäneille siemenille!
      Tuo jurominen on minulle vähän mystinen juttu. Joskus taimet juroo liian kylmässä, joskus liian voimakkaassa mullassa, joskus ihan vaan kiusallaan (viimeisin on todistettu tarkan tieteellisellä menetelmällä, luulisin). Nyppäse yksi taimi irti mullasta, jos niitä on yhtään ylimäärästä, ja kato, onko sillä kunnon juuri. Hyvä juuri on kuitenkin aina hyvä merkki.

      Poista
  4. Oli tarkoitus kylvää kaikki sortit samaan aikaan, jotta kouliminenkin sattuis samoille ajoille. No, eihän se nyt ihan niin mennyt... Eilen koulin osan isoista ja viikonloppuna varmaan loput. Tai ei ihan, osa kun on niin kovin pieniä vielä. Mut kyllä on jännää puuhaa taas! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jännää ja kivaa!
      Joskus taimien kasvu on aika hämmästyttävää, kun samankin lajikkeen yhtä aikaa kylvetyt siemenet saattaa kasvaa täysin eri tahtia. Minä kyvin ehkä kolmisen viikkoa sitten isojen tomaattien siemenet. Osa niistä on ollu koulittuina jo tovin, osa on vasta nyt siinä vaiheessa, että kouliminen on järkevää. Yksilöllisiä heppuja!

      Poista
  5. Googlettelin tänään tomaatin kasvatusohjeita siemenestä alkaen ja löytyi tämä vallan mainio blogi! Olen ehkä hiukkasen myöhässä omien kylvöjeni kanssa mutta tänään tiputtelin erityisen maukkaaksi toteamistani kaupan kirsikkatomaateista talteen ottamiani siemeniä multaan. Saas nähdä mitä tulee :)

    VastaaPoista
  6. Älkää säilyttäkö kasvi-tai hyönteismyrkkyjä lähellä kasteluun tarkoitettua suihkutuspulloa. Tai ainakaan lähes samanlaisessa pullossa. Suihkuttelin ajatuksissani tomaatin taimet muurahaisten torjunta-aineella. Ihme kyllä ne eivät siitä kuolleet ! Meinasi lupaava arboristin urani päättyä siihen :)

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...
Related Posts with Thumbnails