keskiviikko 27. marraskuuta 2013

5 täytettä moneksi muuntuville rieskarullille


Se voi olla wrappi, rulla tai leipä. Sen voi koota ronskeiksi paloiksi leikatuista täytteistä tai levittää rieskan päälle tahnaksi sekoitettua täytettä. Ja kuten lupasin, samalla reseptillä hoituu niin pikkujoulujen tarjoilut kuin ilta- tai välipalatkin, miksi ei lounaskin. Kätevää, etten sanoisi!

Kaikki viisi täytevaihtoehtoa ovat erinomaisia: Mangon, kanan ja korianterin yhdistelmä on raikas ja kinkun ja karpalon liitto jopa hieman jouluinen. Ricottajuusto ja muut italialaiset maut sopivat rieskan lisäksi myös pastan kaveriksi. Aiemmin julkaistut poro-omenatäyte sekä helposti vegaanistikin  valmistettava hummus heiloineen kuuluvat ehdottomasti myös samaan erinomaisuuskategoriaan.

****

Rieskarullat - 5 täytettä

rullattavia, ohuita rieskoja (tai tortilloja)

Mangoa, kanaa & korianteria
maustamatonta tuorejuustoa (esim. 100g)
1/2 mango
1 broilerin rintafile
2-3 rkl sitruunamehua
1-2 tl hunajaa
suolaa & mustapippuria
tuoretta korianteria
(avokadoa)
salaattia

Paista broilerin file pannulla tai uunissa. Suolaa kypsä file kuumana ja huiski päälle hunajaa ja sitruunamehua, halutessasi myös pippuria. Anna maustua hetki. Kuori mango ja leikkaa siitä sopivia paloja wrapin väliin tai pientä silppua tahnaa varten. Jos teet tahnaa, sekoita kaikki pienityt ainekset yhteen ja tarkista suola, pippuri ja sitruunan määrä. Salaattia ei kannata silputa tahnan joukkoon - näyttää paremmalta!

- - - -

Kinkkua & karpaloita
ranskankermaa tai maustamatonta tuorejuustoa (esim. 100g)
100g kinkkua
1-2 tl sinappia
kourallinen kuivattuja karpaloita
1-2 tl omenaviinietikkaa
tuoretta persiljaa
mustapippuria
suolaa
(tilkka maitoa notkistukseen)
salaattia tai tuoretta pinaattia

Helppoa kuin heinänteko: silpuksi (salaattia lukuunottamatta), sekaisin ja makujen tarkistus.

- - - -

Ricottaa & italian makuja
ricottajuustoa (esim. 200g)
noin 1 dl oliiveja
noin 1 dl aurinkokuivattuja tomaatteja
1-2 rkl sitruunamehua
noin 1 tl sitruunan raastettua kuorta
tuoretta basilikaa
tuoretta pinaattia
tuoreita kirsikkatomaatteja

Pese huolella sitruunan kuori kuuman veden alla. Valuta oliiveista neste ja nosta aurinkokuivatut tomaatit talouspaperin päälle, jotta liika öljy imeytyy pois. Muutoin toimitaan edellisten reseptien tapaan ja tavoiteltavan lopputuloksen mukaan. Jos täytteestä tekee tahnaa, ei kirsikkatomaatteja (eikä pinaattia) kannata silputa joukkoon, sillä ne tuovat liikaa kosteutta. Voit tarjota ne rullien lisänä kuten kuvassa. Wrapissa se ei ole niin nökönuukaa.

- - - -

Poroa & omenaa
löydät reseptin täältä

- - - - 

Hummusta, kasviksia & fetaa 
löydät reseptin täältä


****

Resepteissä tuorejuuston, ricotan tai ranskankerman määrä on jätetty avoimeksi. Suluissa oleva määrä on sopiva määrä tahnamaiseksi täytteeksi. Jos täytteen kääräisee nopsasti wrapiksi, voi valkoista ainetta käyttää niukemmin tai vaihtaa vaikka kermaviiliin tai smetanaan, jotka tuovat kastikemaista fiilistä. Paloiksi leikattavien rullien on hyvä antaa tekeytyä jääkaapissa jonkin aikaa, jotta maut tasaantuvat ja rieska saa sopivasti pehmeyttä.


"Ravintovalmentajana törmään usein kysymyksiin: "Jos säännöllinen ateriarytmi on hyväksi, niin minkälaisia eväitä minä voisin sitten kuljettaa mukanani?" ja "Mitä voisin syödä iltapalaksi, kun se ainainen voileipä kyllästyttää?" Hyvä, ja ehkä vähän yllättäväkin vaihtoehto on erilaiset wrapit. Ne kulkevat helposti mukana, ja täytteisiin saa vaivattomasti vaihtelua. Laadukkaat raaka-aineet valitsemalla wrapeista saa todella hyvää evästä treenin tueksi. Nappaa wrapit mukaan päivän menoihin, tai nautiskele ne rauhassa iltapalaksi treenin jälkeen. Painonhallitsija voi vielä keventää wrappejä käyttämällä täytteessä kevyttuorejuustoa tai -kermaviiliä, ja kietaisemalla wrapin väliin runsaasti kasviksia."
-Terhi
Personal trainer ja ravintovalmentaja Terhi Kukkosen kommentit tarjoaa Liikuntakeskus Hukka. 
Juttu on osa Liikuntakeskus Hukan kanssa yhteistyössä toteutettua juttusarjaa. Seuraavassa osassa heittäydytään joulutunnelmaan ja leivotaan viettelevää jälkkärikakkua. Edelliset jutut löydät alla olevista linkeistä:


tiistai 26. marraskuuta 2013

Tumma riisisuklaa karpaloilla ja suolapähkinöillä



Riisisuklaa on klassikko, joka ei juuri esittelyjä kaipaa. Kun riisisuklaan tekee tummaan suklaaseen, sekoittaa joukkoon kuivattuja karpaloita ja rouhii päälle suolapähkinöitä, päivittyy herkku suorastaan juhlavaksi, pikkujoulupöytään täydelliseksi tarjottavaksi.

****

Tumma riisisuklaa karpaloilla ja suolapähkinöillä

100g tummaa suklaata
4 dl puffattua riisiä
noin 1 dl kuivattuja karpaloita
kourallinen suolapähkinöitä (tai ripaus sormisuolaa)
(hieman vaniljaa tai vaniljasokeria)

Sulata suklaa vesihauteessa. Sekoita sulaan suklaaseen puffattu riisi sekä hieman pienityt kuivatut karpalot. Maista seosta ja mausta halutessasi esimerkiksi vaniljasokerilla. Levitä riisisuklaa leivinpaperin päälle sopivaksi kerrokseksi ja ripottele päälle rouhitut pähkinät. Anna jähmettyä huoneenlämmössä (kiireiset laittavat jääkaappiin) ja leikkaa tai katko suupaloiksi.

****

torstai 21. marraskuuta 2013

Itse tehty sushi-inkivääri (Gari)


Itse tehty gari eli sushi-inkivääri kuuluu samaan sarjaan itse tehdyn baileysin kanssa. Osa pyörittelee silmiään ja ihmettelee, miksi ihmeessä se täytyy tehdä itse, kun kaupankin tuote on ihan hyvää. Osa taas on sitä mieltä, että jos pienellä vaivalla voi itsekin tehdä, jätetään purkki kauppaan. Me taidamme sijoittua johonkin välimaastoon.

Jääkaapissa on vierekkäin lähikaupan purkki ja kotitekoisen sushi-inkiväärin purkki, eikä kumpikaan jää syömättä. Alun perin aloin suunnittelemaan inkiväärin pikkelöimistä kahdesta syystä: puhtaasta mielenkiinnosta ja itsensä haastamisesta sekä siksi, että kaupan tuotteessa on kylkiäisenä ainesosia, joiden ajattelin olevan turhia. Väriaineet, happamuuden säätöaineet, makeutusaineet ja säilöntäaineet, jotka eivät edes takaa kuin neljän viikon säilyvyyden purkin avaamisen jälkeen. Nyt tiedän ainesosien olevan turhia. Säilyvyyskin on vähintään sama kuin valmistuotteella. Palaan tähän säilyvyysasiaan, jos oletukseni osoittautuuu vääräksi. Nyt purkki on ollut jääkaapissa puolitoista viikkoa ja inkivääri vain paranee. Vaalenpunaista sävyä ei itse tehden gariin saa, paitsi jos kun elää vaalenpunaiset lasit silmillä.

****

Itse tehty sushi-inkivääri (Gari)

n. 200g tuoretta inkivääriä
1 rkl sokeria
1 rkl suolaa

noin puoli litraa kiehuvaa vettä

1/2 dl sokeria
3/4 dl riisiviinietikkaa

Kuori inkivääri ja siivuta se poikkisyin niin ohuelti kuin ikinä osaat. Voit käyttää mandoliinia tai terävää veistä. Laita siivut kulhoon ja ripottele sekaan ruokalusikallinen suolaa ja sokeria. Sekoita ja jätä noin puoleksi tunniksi odottamaan. Inkivääristä lähtee liika neste ja mahdollinen kitkeryys.

Inkiväärin tekeytyessä tee pikkelöintiliemi: sekoita sokeri (1/2 dl) ja riisiviinietikka (3/4 dl). Kuumenna lientä, jotta sokeri sulaa varmasti etikan joukkoon.

Kun puoli tuntia on kulunut kumoa inkiväärit liemineen kiehuvaan veteen. Pyörittele hetki (noin 1 min.) ja siivilöi neste pois.  Siirrä inkiväärit puhtaaseen lasipurkkiin ja kaada pikkelöintiliemi päälle. Laita jääkaappiin ja anna maustua noin kolme päivää. Itse tehty sushi-inkivääri säilyy jääkaapissa muutamia kuukausia (jos ei säily, kerron siitä kyllä).

****

Ohje on yhdistelmä netistä löytämistäni resepteistä.

ps. olen antanut itseni ymmärtää, että osin vaaleanpunainen väri tulee nuoren inkiväärin kuoresta, jota ei tarvitse raaputtaa pois. Mutta en ole ihan varma, olenko koskaan nähnyt Suomessa nuorta inkivääriä.

maanantai 18. marraskuuta 2013

Nyhtöpossuleipä etikkaisilla juureksilla, wasabimajoneesilla ja avokadolla


Olisin voinut tietysti huijatakin ja kertoa, kuinka valmistauduimme tähän ateriaan puoli vuotta hoivaamalla kasvimaalla suloisia, rikkaruohottomia porkkanoita ja raitajuuria, ja kuinka possu hautui leivinuunin hellässä lämmössä yön yli levittäen kotiin valloittavaa tuoksua. Avokado olisi tietenkin käyty hakemassa varta vasten kaupasta ja juureen leivottu ruisleipä olisi itse jauhetuista jauhoista leivottua lämpimäistä.

Mutta totuus on tämä: Kaksi kourallista nyhtöpossua toissapäiväiseltä aterialta, yksi avokado, joka olisi jo pitänyt syödä, viimeviikkoisen majoneesin uusi elämä sekä jäisestä kasvimaasta kiskotut, hieman pakkasta pelästyneet juurekset, jotka joku oli laiskuuttaan jättänyt piileksimään rikkaruohojen sekaan. Kuivahtaneet ruispalat elvytettiin kastele ja paahda -menetelmällä.

Yhdistelmä oli erinomainen. Tällaisia leipiä teemme varmasti uudelleenkin. Etikkaiset juurekset, muussattu avokado ja wasabilla maustettu majoneesi sopisivat erinomaisesti myös nyhtöpossuburgerin väliin.

****

Nyhtöpossuleivät etikkaisilla juureksilla, wasabimajoneesilla ja avokadolla

etikkaiset juurekset
pari porkkanaa
pari raitajuurta
1/2 dl riisietikkaa
(1/2 dl vettä)
2 rkl sokeria
1/2 tl suolaa

wasabimajoneesi
1 kananmunan keltuainen
1 - 1 1/2 dl rypsiöljyä
suolaa
n. 1 tl wasabitahnaa
hieman riisietikkaa tai etikkajuuresten lientä

possu
tee possu esimerkiksi käyttäen esimerkiksi siideripossun ohjetta. 
Me lisäsimme liemeen pari tähtianista ja kanelitankoa.

muussattu avokado
avokado + ripaus suolaa

lisäksi
ruisleipää tai vaaleaa leipää
tuoretta korianteria
riisietikkaa 

Possulla pitää aloittaa, mikäli se ei ole jo valmiina. Tee possu ohjeen mukaan. Etikkaiset juurekset voi myös tehdä maustumaan jääkaappiin. Kuori juurekset ja tee niistä ohuita tikkuja/lastuja. Kuumenna etikka (ja vesi, jos haluat laimeampia kasviksia) ja sekoita siihen sokeri ja suola. Jäähdytä liemeä hetki ja laita kasvikset liemeen. Anna maustua vähintään puoli tuntia, mielellään pidempään (esim. yön yli).

Tee majoneesi. Erota kananmunasta keltuainen. Valuta öljyä hyvin pienissä erin samalla voimakkaasti vatkaten keltuaisen joukkoon. Kun öljy emulgoituu munan kanssa, muodostuu paksu ja täyteläinen majoneesi. Mausta majoneesi suolalla, wasabillaja etikalla. Anna maustua hetki, maista ja säädä tarvittaessa makuja.

Kuori ja muussaa avokado, mausta suolalla.

Paahda leivät halutessasi. Levitä majoneesia ja avokadoa pohjalle. Nosta nyhtöpossua ja etikkaisia juureksia päälle. Lisää vielä korianterisilppua sekä hieman juuresten etikkalientä tai riisietikkaa.

****


tiistai 12. marraskuuta 2013

Meksikolainen kvinoasalaatti ja muut evässalaatit



Nyt ollaan arjen haasteiden ytimessä. Tiedän, että en paini asian kanssa yksin, sillä luotettavan lähteen mukaan eväspulma on yksi hyvän ateriarytmin kompastuskivistä.

Tyypillinen asetelma lienee jokseenkin tällainen: edessä on pitkä työ- tai opiskelupäivä, eikä aikataulu, sijainti tai lähikuppiloiden tarjonta suo sellaista taukoa, joka vastaisi mielikuvaa täydellisestä arkilounaasta. Nostan heti käden ylös; arkipäivistä kaksi ovat minulle lounaiden ja välipalojen suhteen jokseenkin haasteellisia. Joku on luonut itselleen aikataulun, joka edellyttää lounastamista liikkuvassa autossa, ratin ja penkin välissä. Tiedetään, tiedetään! Se ei ole järkevää, mutta olen kehittänyt konseptin, joka vastaa motoriselta toiminnaltaan karkinsyöntiä, mutta on miljoona kertaa parempi vaihtoehto. Älkää silti kertoko äidilleni poliisille.

Lusikalla syötävät salaatit ovat konseptini ydin, sillä haarukoiminen on selvästi sottaisempaa ja vaatii enemmän keskittymistä. Kvinoa-, (täysjyvä)couscous- ja pastapohjaiset salaatit toimivat eväsruokana muutoinkin mainiosti niiden helppouden ja muunneltavuuden vuoksi.


Eväiden kuljettamisessa on vain muutama haasteellinen kohta. Jos eväät muistaakin tehdä, on niiden mukaan ottaminen yllättävän vaikeaa. Ruoan on myös oltava sellaista, joka ei vetisty tai menetä mehukkuuttaan päivän aikana. Myös kylmäketjusta pitää tarvittaessa muistaa huolehtia. Yksikin minigrippiin pakattu kylmäkalle tekee ihmeitä, jos jääkaappia ei ole saatavilla.

Meksikolaistyyppinen kvinoasalaatti on yksi lemppareistani evässalaatiksi. Avokado-maissi-mustapapu -yhdistelmä on todettu monta kertaa lyömättömäksi (kurkkaa vaikka tänne), eikä tämäkään salaatti tee poikkeusta. Salaattia voi halutessaan vahvistaa jollain lihaisalla tai vaihtaa kvinoan täysjyväcouscousiin. Kvinoasta syntyy helposti myös välimerellinen lounassalaatti. Silloin sekaan laitetaan kurkkua, kirsikkatomaatteja, mozzarellaa tai fetaa sekä tuoretta basilikaa ja kastikkeen limetti vaihdetaan sitruunaan.

****

Meksikolainen kvinoasalaatti
2 lounasannosta tai useammalle lisäkkeeksi


1 dl kvinoaa
2 dl kasvislientä
tilkka öljyä

2 dl maissinjyviä
2 dl mustapapuja
1 iso tai 2 pientä avokadoa
kourallinen tuoretta korianteria
kirsikkatomaatteja

kastike
1/2 dl limetin mehua (n. 2 limettiä)
1/2 dl oliivi- tai rypsiöljyä
n. 2 tl juoksevaa hunajaa
1/2 tl chilirouhetta (tai hieman tuoretta chiliä)
suolaa
mustapippuria

Huuhtele kvinoa siivilässä ja keitä paketin ohjeen mukaan (noin 15 minuuttia) kerran pari välillä sekoittaen. Huiskauta kypsän kvinoa päälle tilkka öljyä, jotta jyväset pysyvät paremmin erillään. Sekoita ja anna jäähtyä.

Valuta, huuhtele ja valuta vielä sekä mustapavut että maissit. Kuori ja kuutioi avokado(t). Silppua korianteri. Sekoita kvinoan joukkoon. Jos et ole tottunut korianterin makuun, silppua se aivan pieneksi, jotta se sekoittuu paremmin. Voit myös vähentää korianterin määrää, mutta vaihda se vain hätätilassa lehtipersiljaan. Jos salaatti lähtee evääksi, älä pieni kirsikkatomaatteja, jotta ne säilyvät napakoina.

Tee kastike sekoittamalla limetin mehuun vähitellen öljy. Mausta hunajalla, suolalla, pippurilla ja halutessasi pienellä määrällä chiliä. Maista ja säädä makeuden, hapon ja suolan tasapainoa tarvittaessa. Sekoita kastike salaatin joukkoon.

****

Kokosin lisäksi aiemmin julkaistuista resepteistä eväsvinkiksi ne, joista ajattelisin olevan eniten iloa.

"Kiireisessä arjessa säännöllinen ateriarytmi muuttuu kuin varkain säännöllisen epäsäännölliseksi naposteluksi. Kuitenkin tasainen ja riittävä energiansaati säästäisi monelta houkutukselta, heikotukselta ja suoranaiselta kiukulta. Tämänkertaisen blogikirjoituksen salaattilounaat korvaavat upeasti kaikki ne pienet "hätävälipalat", joita päivän mittaan tulee paremman ruuan puutteessa niin helposti napsittua.
Ajatellaanpa, että henkilö A nappaa muutaman rivin suklaata ja puolen litran colapullon lounasaikaan iskevään väsymykseensä. Hetki lounasajan jälkeen hän sieppaa kahvileipää nälkäänsä. Vähän myöhemmin henkilö A hamuaa taas vähän suklaata nostamaan romahtanutta energiatasoaan. Kuin huomaamattaan hän mutustelee muutaman täytekeksin ohimennen kahvihuoneen pöydältä, ja lopuksi töistä lähtissä, kun nälkäraivomittari huutaa jo punaisella, hän ahmaisee kiireessä kaupan kolmioleivän tai autokaistan burgerin...
Henkilö B taas jättää kaikki syömiset aamukahvista iltapalaan asti väliin, koska on niin kovin kiire, eikä kertakaikkiaan ole aikaa pysähtyä syömään. Nälän siirtämiseksi B juo pannukaupalla kahvia, ja valittaa kolleegoilleen pääkipua ja närästystä.
Toisaalla aivan yhtä kiireinen, mutta fiksu ja viitseliäs eväidentekijä, henkilö C, on lusikoinut kaiken kiireen keskellä lounaaksi maistuvan ja ruokaisan salaatin. Hän on selvinnyt työpäivän aterioinnista puolet vähemmällä energiamäärällä kuin henkilö A, ja koko työpäivän hän puskee läpi 100% paremmalla draivilla kuin henkilö B. Bonuksena C on saanut valtavan paljon enemmän terveyttä ja jaksamista edistäviä ravintoaineita kuin kumpikaan kollegoistaan.
Arvatkaapa kuka näistä henkilöistä jaksaa lähteä vielä pienen välipalan jälkeen nautiskelemaan liikunnasta?"
-Terhi
Personal trainer ja ravintovalmentaja Terhi Kukkosen kommentit tarjoaa Liikuntakeskus Hukka. 

Juttu on osa Liikuntakeskus Hukan kanssa yhteistyössä toteutettua juttusarjaa. Sarjan ensimmäisessä osassa vietettiin Halloween-juhlia. Seuraava osa julkaistaan marraskuun viimeisellä viikolla, jolloin selätetään monta haastetta samalla kertaa; luvassa on ruokaa, joka sopii yhtä lailla väli- ja iltapalaksi, kevyeksi lounaaksi tai pikkujoulujuhlien tarjottavaksi.

lauantai 9. marraskuuta 2013

Maalaissalaatti lehtikaalista



Lehtikaali tuntuu olevan tämän syksyn trendikasvis. Hyvä niin, sillä se on todellinen supervihannes, jonka ravintoarvoja ylistetään jokaisessa kaalista kirjoitetussa jutussa. En aio tehdä poikkeusta, vaikka emme syökään vihreää kultaa siihen pakkautuneiden ravintoaineiden vuoksi. Syömme lehtikaalia, koska se on aivan järjettömän hyvää ja raaka-aineena monipuolinen.

Mutta onhan se aika ihmeellistä, että lumen allakin pärjäävässä lehtikaalissa on noin kaksi kertaa enemmän C-vitamiinia kuin vitamiinipommina tunnetussa appelsiinissa, joskin vähemmän kuin tyrnissä tai paprikassa. Myös K-vitamiinipitoisuus on aivan huippuluokkaa. A-vitamiiinissa lehtikaali kamppailee porkkanan kanssa ykkössijasta kasvisten keskinäisessä kisassa. Monesta jutusta olen lukenut lehtikaalin päihittävän selvästi esimerkiksi maidon kalsiumin määrässä, mutta Finelin tietokanta on asiasta kyllä eri mieltä. Joidenkin tietojen mukaan lehtikaali kantaa ravintorikkaimman kasviksen kruunua, myös terveysvaikutteita herkulla tuntuu olevan tukuittain. Mutta edelleen, minusta lehtikaalissa hurmaavimpia ominaisuuksia ovat rakenne ja maku, terveys- ja vitamiinisisällöt ovat oivia bonuksia.

Useimmin olemme syöneet lehtikaalia tänä syksynä salaateissa, mutta myös sipseinä, wokeissa, pastoissa, munakkaissa ja paistoksissa se on mainio raaka-aine. Pidämme lehtikaalisalaatin rouskuvaisuudesta - siinä on sellaista syksyistä voimaa ja tuhtia rakennetta, josta tavallinen salaatti vain unelmoi.

****

Maalaissalaatti lehtikaalista

salaatti
lehtikaalia
oliiviöljyä (&sitruunamehua)
tomaattia
hyvää palvikinkkua
kananmunia keitettyinä tai uppomunina
krutonkeja eilisestä leivästä
parmesaania lastuina
kapriksia
oliiveja
(eilisiä perunoita)

kastike
1 kananmunankeltuainen
2 tl dijon-sinappia
1 1/2 dl rypsiöljyä
1 (pieni) valkosipulinkynsi
suolaa
mustapippuria
tarvittaessa tilkka happoa (esim. omenaviinietikkaa)
(parmesaaniraastetta)

Tee ensin kastike, jotta se ehtii hetken tekeytyä. Aloita kastikkeen teko erottamalla kananmunasta keltuainen (säästä valkuainen, annan sinulle yhden valkuaisen vinkin huomenna). Sekoita keltuaisen joukkoon sinappi ja valuta öljyä hyvin pienissä erin samalla voimakkaasti vatkaten. Kun öljy emulgoituu munan kanssa, muodostuu paksu ja täyteläinen majoneesi. Mausta majoneesi suolalla, valkosipulisilpulla ja etikalla. Anna maustua hetki, maista ja säädä tarvittaessa makuja.

Huuhtele kaalin lehdet ja ravistele ne kuiviksi. Poista paksuimmat lehtiruodot ja revi tai leikkaa lehdet sopiviksi suupaloiksi. Sekoita kaalin joukkoon tilkka oliiviöljyä ja halutessasi myös sitruunamehua; ne pehmentävät hieman kaalin rakennetta.

Keitä kananmunat tai valmistele uppomunahommat (vinkkiä helppoon uppomunaan täällä). Tee krutongit. Leikkaa vähän kuivahtaneesta leivästä kuutioita ja paista niitä paistinpannulla pienessä määrässä öljyä välillä sekoitellen. Mausta ripauksella suolaa. Lisää salaattiin krutongit, kananmuna ja muut haluamasi herkut.

****

ps. Salaattikulho (tai uunivuoka) on merkiltään Gerbera ja se on hankittu ihanasta Hella&Herkku -puodista Helsingistä (Museokatu 15). Astioita on ihanissa väreissä ja muodoissa - melko mahtava joululahjaidea, sanoisin.


keskiviikko 6. marraskuuta 2013

Ruusukaalit itämaisin maustein


Kun ruusukaali kohtaa itämaiset maut, syntyy uudenlainen mutta erinomainen tapa tarjota tuttua syksyn satoa. Maailmalla näin valmistetut ruusukaalit saavat etuliitteen Momofuku David Changin palkitun ravintolaryppään mukaan.

Paahdetut ruusukaalit maustuvat mausteliemessä hetkessä ja ovatkin melkeimpä parhaimmillaan heti tarjottuina, kun paahtopinnan rapeus rouskuu vielä suussa.

****

Ruusukaalit itämaisin maustein

400g ruusukaaleja
hieman öljyä (oliivi-, seesam- tai rypsiöljy)
1/2 dl kalakastiketta
2 rkl (palmu)sokeria
1 rkl riisietikkaa
n. 2 rkl limetin mehua
pieni valkosipulinkynsi
tuoretta chiliä maun mukaan
tuoretta korianteria

Poista ruukukaalien puumaiset kannat ja huonoksi menneet lehdet. Puolita kaalit ja lado ne leivinpaperille. Huiski päälle hieman öljyä ja paahda noin 200 asteisessa uunissa 15-20 minuuttia. Voit kääntää kaaleja välillä tasaisen paahtumisen takaamiseksi.

Kaalien paahtuessa kuori ja silppua valkosipulinkynsi sekä  korianteria ja hieman tuoretta chiliä (halutessasi poista siemenet kiinnikkeineen). Sekoita kalakastike, sokeri, etikka ja limetin mehu ja varmista, että sokeri sulaa kastikkeeseen. Lisää valkosipuli, chili ja korianteri.

Sekoita paahdettujen ruusukaalien sekaan kastike tai osa siitä, jos haluat miedomman makuisia kaaleja. Ripottele päälle vielä korianteria ja tarjoa sellaisenaan, osana salaattipöytää tai vaikka nuudeliwokin lisäkkeenä.

****

Resepti on muunnos David Changin Momofuku-keittokirjassa julkaisemasta reseptistä, joka on sittemmin levinnyt moniin ulkomaisiin blogeihin.

sunnuntai 3. marraskuuta 2013

Gloria Blog Awards 2013 -gaalan tunnelmapaloja


Glorian Blog Awards -gaalaa vietettiin perjantaina juhlavissa tunnelmissa Katajanokalla. Pakkasin korkkarit kassiin, ihailin hetken auringonpaistetta kymmenen kilometrin korkeudessa ja laskeuduin sateiseen Helsinkiin. Kiharat oli ja meni, mutta juhlatunnelma säilyi.

Gaalassa palkittiin ruoka-, sisustus- ja tyyliblogeja. Parhaana ruokablogina palkittiin upea ja inspiroiva Truly Kira. Titteli annettiin oikealle blogille; hurmaava Kira on taituri loihtimaan reseptejä ja ottaa aivan mahtavia ruokakuvia. Kauneimmaksi ruokablogiksi valittiin valloittava Suvi sur le vif ja parhaaksi leivontablogiksi suosikkini, Yummy Baker. Lukijoiden suosikkiruokablogi on viime vuoden tapaan Kinuskikissa. Onnea koko nelikolle!


Juhlista ikimuistoiset tekevät aina ihmiset, niin nytkin. Gaalaseura oli mitä parhainta - kiitos, te kaikki ihanat! Ilta jatkui juhlapaikasta lähihotellin aulabaariin, koska ei näillä koroilla kukaan voi kauas kävellä, johonkin kulmabaariin, koska siellä on jumalaiset drinkit, ja lopulta Fafa'siin, koska se on mättöä, josta ei tule huonoa omaatuntoa.

Minä jatkoin iltaa aamua vielä lentokentällä. Neljän aikaan aamuyöstä tosin ajattelin, että oli maailman huonoin idea olla ottamatta hotellihuonetta. Mutta kuuden jälkeen, kun sain siirtyä nukkumaan lentokoneeseen tunsin olevani jo melkein kotona. Puoli yhdeksältä avasin kotioven, tunsin kahvin tuoksun ja totesin konseptin olleen erinomainen - illalla kemut Helsingissä ja aamupalalla jo kotona.



Luulin julkaisevani pitkän kavalkaadin tunnelmia illan kulusta, mutta valtaosa kuvista on vielä enemmän heilahtaneita, täysin mustia tai muuten vaan julkaisukelvottomia. Ehkä ihan hyvä näin.


Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...
Related Posts with Thumbnails