torstai 21. marraskuuta 2013

Itse tehty sushi-inkivääri (Gari)


Itse tehty gari eli sushi-inkivääri kuuluu samaan sarjaan itse tehdyn baileysin kanssa. Osa pyörittelee silmiään ja ihmettelee, miksi ihmeessä se täytyy tehdä itse, kun kaupankin tuote on ihan hyvää. Osa taas on sitä mieltä, että jos pienellä vaivalla voi itsekin tehdä, jätetään purkki kauppaan. Me taidamme sijoittua johonkin välimaastoon.

Jääkaapissa on vierekkäin lähikaupan purkki ja kotitekoisen sushi-inkiväärin purkki, eikä kumpikaan jää syömättä. Alun perin aloin suunnittelemaan inkiväärin pikkelöimistä kahdesta syystä: puhtaasta mielenkiinnosta ja itsensä haastamisesta sekä siksi, että kaupan tuotteessa on kylkiäisenä ainesosia, joiden ajattelin olevan turhia. Väriaineet, happamuuden säätöaineet, makeutusaineet ja säilöntäaineet, jotka eivät edes takaa kuin neljän viikon säilyvyyden purkin avaamisen jälkeen. Nyt tiedän ainesosien olevan turhia. Säilyvyyskin on vähintään sama kuin valmistuotteella. Palaan tähän säilyvyysasiaan, jos oletukseni osoittautuuu vääräksi. Nyt purkki on ollut jääkaapissa puolitoista viikkoa ja inkivääri vain paranee. Vaalenpunaista sävyä ei itse tehden gariin saa, paitsi jos kun elää vaalenpunaiset lasit silmillä.

****

Itse tehty sushi-inkivääri (Gari)

n. 200g tuoretta inkivääriä
1 rkl sokeria
1 rkl suolaa

noin puoli litraa kiehuvaa vettä

1/2 dl sokeria
3/4 dl riisiviinietikkaa

Kuori inkivääri ja siivuta se poikkisyin niin ohuelti kuin ikinä osaat. Voit käyttää mandoliinia tai terävää veistä. Laita siivut kulhoon ja ripottele sekaan ruokalusikallinen suolaa ja sokeria. Sekoita ja jätä noin puoleksi tunniksi odottamaan. Inkivääristä lähtee liika neste ja mahdollinen kitkeryys.

Inkiväärin tekeytyessä tee pikkelöintiliemi: sekoita sokeri (1/2 dl) ja riisiviinietikka (3/4 dl). Kuumenna lientä, jotta sokeri sulaa varmasti etikan joukkoon.

Kun puoli tuntia on kulunut kumoa inkiväärit liemineen kiehuvaan veteen. Pyörittele hetki (noin 1 min.) ja siivilöi neste pois.  Siirrä inkiväärit puhtaaseen lasipurkkiin ja kaada pikkelöintiliemi päälle. Laita jääkaappiin ja anna maustua noin kolme päivää. Itse tehty sushi-inkivääri säilyy jääkaapissa muutamia kuukausia (jos ei säily, kerron siitä kyllä).

****

Ohje on yhdistelmä netistä löytämistäni resepteistä.

ps. olen antanut itseni ymmärtää, että osin vaaleanpunainen väri tulee nuoren inkiväärin kuoresta, jota ei tarvitse raaputtaa pois. Mutta en ole ihan varma, olenko koskaan nähnyt Suomessa nuorta inkivääriä.

24 kommenttia :

  1. Mitäs jos sinne purkkiin lorauttaisi vähän etikkapunajuurten lientä? ;) Hauska juttu - täytyy kokeilla kun en tosiaan ollut ajatellut että inkiväärin voi marinoida itse.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Etikkapunajuuriliemi toisi varmasti ihanan värin! Täytyy kokeilla.

      Poista
  2. Voi vitsit, kiva että olet testannut tämän! Mun on pitänyt kokeilla tätä jo pitkään, kun en hirveästi välitä siitä lähikaupan garista. Eiku etikkaliemet porisemaan siis!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Helppoa kun mikä, tee ihmeessä! Minullakin on ollu vaikka kuinka monta kertaa ostettuna sopiva pala inkivääriä, mutta viimein sain aikaiseksi. Motivaattorina toimi sushi-lounas siskon kanssa, joka on allerginen sitruunahapolle (E330) - nyt voi hänkin syödä sushia inkiväärin kanssa :)

      Poista
  3. Mulle tuli ihan sama mieleen kuin Nellelle :). Tää säilyke toimi muuten hienosti kurkkujen kanssa brunssilla viime sunnuntaina. Mitäs muuta niihin Nelle tuli? Miriniä? Syötiin sitten ihanien lohisashimien kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uus, kuulostaa tosi herkulta, kiitos vinkistä! Me ollaan laitettu joskus garia salaattiin ja jonkun wokin raikastukseksi. Mutta sitä voisi kyllä käyttää monipuolisesti.

      Poista
  4. Minäkin olen itse tehnyt garia ja silloin mietin miten sitä väriä siihen saa.Tuota on niin helppo tehdä että ihan sääli ostaa valmista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta. Tuo väriasia on tietty lähinnä visuaalinen juttu; eihän vaaleanpunaista vaan voi vastustaa :) Punajuuriliemi oli hyvä idis!

      Poista
  5. Tai voisko osan riisiviinietikasta korvata punaviinietikalla? Meillä tehdään sushia sen verran harvoin, että aina harmittelen kun puolet purkista jää käyttämättä (tai no oon joskus vedellyt niitä melkein vuodenkin avattuna olleesta purkista...) Mutta itse tehtynä vois tehdä vähän maltillisemman satsin. Jes, hyvä Hannele!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Punaviinietikkaakin pitää kokeilla! Älysin itseasiassa vasta juttua kirjoittaessa tarkistaa, mitä kaupan purkki lupaa säilyvyydelle; meillä on menty kans tolkuttoman pitkään yhdellä purkilla.

      Tuosta määrästä tulee kuta kuinkin lähikaupan garipurkin kokoinen annos ja minusta se on raikkaampaa ja parempaa kuin kaupan - pitää yrittää käyttää sitä monipuolisesti!

      Poista
  6. Näppärää! Pitää testata.

    VastaaPoista
  7. Merituuli: miriniä ja riisiviinietikkaa koristelin korianterilla.

    Riikka: tee niistä kurkku-garisalaattia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nelle, tuo kuulostaa aivan mielettömältä (tosin lohihommat joudun jättämään väliin).

      Poista
  8. Ai että mä kannustan sua Hannele!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, kiitos Nanna! Kannustusta tarvitsen aina :)

      Poista
  9. Joskus olen miettinyt kanssa tehdä näitä, mutta se kaatui sitten niihin nuoriin inkivääreihin. Ilmeisesti se ei kuitenkaan ole tässä kovin oleellista. Nyt kyllä kokeilen tällä ohjeella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvin toimii tälläkin ohjeella! En tiedä miltä nuori inkivääri näyttää, mutta kuvittelen sen olevan ohutkuorista ja viattoman näköistä :D Eikä semmosta ole näkynyt ainakaan Oulun kaupoissa.

      Poista
  10. Ihanaa! Tätä jouluksi! Kiitos ohjeesta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä, tämä voisikin olla mielenkiintoinen lisä joulupöytään. Mitäs muuta teillä pöytään katetaan? Perinteistä vai poikkeavaa?

      Poista
  11. Ou jee, täältä se löytyi! Olen etsinyt inkiväärilastujen ohjetta. Kiitän ja kumarran.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä!
      Itse tehdyt inkiväärilastut on todella herkkuja. Aivan todella herkkuja!

      Poista
  12. Vaaleanpunainen värihän tulee käsitääkseni nuoresta inkivääristä mitäpä meiltä täällä ei ole saatavissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi!
      Näin minäkin olen inkivääriasian ymmärtänyt!

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...
Related Posts with Thumbnails