sunnuntai 27. helmikuuta 2011

Kevättä ilmassa, multaa kynsien alla

Jippii. Kesä on jälleen ison askeleen lähempänä. Viherturaajalle varma kevään etenemisen merkki, kun saa koulia eli siirtää pikkuisia taimia isompiin purkkeihin. Samassa potissa kasvaneet taimet saavat nyt oman purkin, enemmän tilaa ja hitusen lannoitettua multaa. Juurtumisen jälkeen alkaa kasvuvauhdista kuulumaan kohinaääni (hmm, toivossa on hyvä elää).

Hyvä aika koulinnalle on kun sirkkalehtien jälkeen ensimmäiset varsinainen lehtipari on ilmestynyt eli yhteensä lehtipareja on kaksi.


Jokainen chilin, munakoison ja salvian taimi siirretään varovasti, vaikka jäätelötikkua tai (kertakäyttö) veistä apunakäyttäen omaan purkkiin. Vielä ei kannata siirtää pieniä taimia varsinaiseen kasvatusruukkuun, vähän suurempi törppö riittää.


Taimi istutetaan aiempaa syvempään. Jos varsi on hontelo, voi sen huoletta upottaa sirkkalehtiä myöten multaan. Koulintapuuhissa pikkuruista taimea täytyy kohdella hellällä kädellä. Minä olen joltain viisaammalta oppinut, että taimea kannattaa pitää kiinni lehdestä, ei varresta. Lehden mahdollisesta menettämisestä kasvi toipuu, mutta varren katkeaminen on kasvin tuho.


Kun taimi on uudessa purkissa ja uudessa mullassa, multaa tiivistetään, tehdään kasvutaiat ja annetaan pieni luraus vettä.



torstai 24. helmikuuta 2011

Sataprosenttinen ruisleipä (kokemuksia kotileipomosta)


Ruisleivän leipominen on aina yhtä jännittävää. Koskaan kun ei tiedä, mitä uunista tulee ulos. Välillä kauniina limppuina uuniin paistumaan pistetyt leivät muuttuvat paiston aikana halkeilleiksi ja rosoisiksi. Joskus leivistä taas tulee aivan täydellisiä, sieviä ja tasaisia, marmoripintaisia kaunottaria. Yleensä sitä syvempiä rotkoja tai kummallisempia muotoja leipiin tulee, mitä vieraammille ihmisille leivän on aikonut tarjota tai viedä.

Kun pari viikkoa sitten rohkenin osallistua ensimmäistä kertaa bloggareiden illanviettoon, ajattelin tietysti kiikuttavani pöytään täydellisen muotoisen ja - rakenteisen ruisleivän. Siinä ei käynyt kuitenkaan ihan niin.

Tähän saakkahan olen noudattanut kuulliaisesti vanhemmiltani saamaani reseptiä, jossa ehkä viidennes jauhoista on vehnäjauhoja ja juuren tukena leivännostanuksessa on teelusikallisen verran kuivahiivaa. Leivässä ei ole ollut mitään vikaa, päinvastoin. Mutta juuren muhiessa kehkeytyi ajatus täysrukiisesta leivästä. Samalla päätin, että laitan taikinaan vain teelusikan kärjellisen kuivahiivaa. Muutoin etenin kuten ennenkin.

Taikinan rakenne oli käsituntumalta vähän erilainen, tahmeampi, vaikka jämäkkyysaste olikin mielestäni hyvä. En kuitenkaan älynnyt tehdä asialle mitään. Niin kuin nyt esimerkiksi lisätä jauhoja. Olisi ehkä pitäny älytä. Valmis leipä oli erityisesti vastapaistettuna kitalakeentarttuvaisen tahmainen. Täysrukiinen leipä oli maultaan toki hyvä ja seuraavana päivänä rakenteeltaankin selvästi parempi. Ettei ketään nyt jää mietityttämään, kuinka ihmeessä olin seuraavanakin päivänä tuliaisleivän kimpussa, kerron, että minä en sentään jauhajilla yökylässä ollut,  vaan taikinamäärä riittää pariin leipään, joista toinen (rumempi) jäi kotiin.

Seuraavalla kerralla sataprosenttinen ruisleipätaikina saa niskaansa enemmän jauhoja, josko tahmeus siitä vähän vähenisi. Hiivan taidan uskaltaa jättää kokonaan pois; tuskin teelusikakärjellisellä kovin suurta kohottavaa vaikutusta voi olla. Annan vaikka taikinan kohota pelkän juuren voimalla hieman pidempään. 

Sen taas havaitsin, että taikinaan kannattaa laittaa jo ennen kohotusta riittävästi jauhoja, ikään kuin tehdä taikina rakenteeltaan valmiiksi. Hyvin helposti nimittäin käy niin, että jos taikinaa vaivatessa jauhoja selvästi lisää (kuten minä ainakin teen esimerkiksi pullataikinan kanssa), jää taikinan "taitteisiin" jauhoa. Jauhoviiru taas aiheuttaa paistuessa helposti repeämiä tai rotkoja.

Kuvassa pyörittelen taikinaa limpuksi. Teen sen pyramidipyörityksellä, jossa taikinapalloa kierretään ikään kuin kolmion kärjen ympärillä. Lopuksi muotoilen leivän hienoksi tasoittamalla pyramidin huippua. Liekö olemassa parempiakin tapoja? Luultavasti.

maanantai 21. helmikuuta 2011

Kuuma chilikaakao


Suklaa ja chili ovat loistoyhdistelmä. Juomanakin. Tämä täyteläinen, hennosti chilinen kuuma-huuma on mainio pakkaspäivän lämmike.

****

Chilikaakao (kaksi kuppia)

5 dl maitoa
1 rkl tummaa kaakaojauhetta
1-2 rkl sokeria
½-1 tl chilijauhetta (tai pari kuivattua chilipalkoa)
(loraus kermaa tai vaniljakastiketta)

Sekoita ainekset kattilassa ja kuumenna samalla hämmentäen. Chilijauheella saat juomaan enemmän tai nopeammin potkua, kuivatuilla chilellä  vähemmän tai hitaammin. Mitä pidempään kuivia chilejä keittelet, sitä enemmän potkua tulee. Maista ja miksaile makeus ja potkuisuus sinulle sopivaksi. 

****

sunnuntai 20. helmikuuta 2011

Mokkapalat uudella reseptillä


Muutama viikko sitten sain siskoltani tekstiviestin: "Hei Honey. Tuutsie tänään vai huomenna? Ko tuut, leivon jotain mahtavuutta." Minä säntäsin paikalle varmuuden vuoksi molempina päivinä. Vastassa oli uudella reseptillä, ystäväperheen innoittamana, toteutettu mokkapalaherkku. Kolmisenkymmentä vuotta käytössä ollut mokkapalojen resepti oli saanut haastajansa.

Uuden reseptin pohja sisältää tietysti samoja aineksia kuin edeltäjänsäkin. Erojakin on: kohotusaineena toimii leivinjauheen sijaan sooda ja nesteenä maidon sijaan piimä ja vesi. Taikina myös työstetään erilailla, eikä vatkainta tarvita lainkaan. Hellaa sen sijaan tarvitaan.

Minä tietysti olin vailla reseptiä. Surfing in the internet -tuokion jälkeen sain reseptin ja opin, että samankaltaisella reseptillä tehtyä piirasta kutsutaan Atlantin toisella laidalla nimellä Texas Sheet Cake. Pitäydyin jo testatussa suomenkielisessä reseptissä, vaikka esimerkiksi Ree Drummondin versio näyttikin houkuttelevalta. Pohjasta tuli aivan loistava: rakenne oli hieman kosteampi ja mehevämpi kuin perinteisen reseptin pohja.

Päällisestä sen sijaan tuli kotikokin reseptiä seuratessa voikreememäinen tahna. Ei hyvä. Jatkossa täytyy pitäytyä vanhassa päällysreseptissä. Alle on kirjattu resepti siten kuin suosittelen sen tehtäväksi eli pohja uudella ja päällinen vanhalla reseptillä.

****

Mokkapalojen uusi pohja

200g voita
1 tl suolaa
4 rkl tummaa kaakaojauhetta
2½ dl vettä

5 dl vehnäjauhoja
5 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
1½ tl soodaa

1 dl piimää (tai maustamatonta jugurttia)
2 kananmunaa

Laita kattilaan voi, suola, kaakaojauhe ja vesi. Sulata ja kiehauta. Sekoita kulhossa kuivat aineet. Lisää kuivien ainesten joukkoon ensin kattilassa oleva voi-kaakaoseos. Sekoita. Lisää piimä sekä kevyesti (vaikka haarukalla) vatkatut kananmunat. Sekoita taikina tasaiseksi.

Kaada taikina korkeareunaiselle, leivinpaperilla päällystetylle pellille ja paista pohjaa 200 asteessa n. 20 min. Kiertoilmauunissa noin 180 astetta on riittävä lämpötila.

****

Mokkapalojen paras päällinen (vanhassa vara parempi)

6 rkl voita
6 rkl vahvaa kahvia
1 tl vaniljasokeria
2 rkl tummaa kaakaojauhetta
noin 500g (=pkt) tomusokeria

Mittaa kulhoon voi ja kuuma kahvi. Hämmennä, jotta voi sulaa. Jos kahvi on kylmää, sulata voi mikrossa. Kippaa sulaneen voin ja kahvin sekaan vaniljasokeri, kaakaojauhe ja osa tomusokerista. Sekoita voimakkaasti esimerkiksi ruokalusikalla, lisää tomusokeria ja sekoita taas. Laita tomusokeria sen verran, että päällysestä tulee sinun mielestäni sopivan paksua: ei liian valuvaa muttei tönkköäkään. Yleensä tomusokeria menee vajaa paketillinen. Levitä päällinen jäähtyneen taikinan päälle.

****

lauantai 19. helmikuuta 2011

Kotipizzaa leivinuunista


Liki kahdeksan vuotta sitten tarvoimme Rooman katuja paikallisoppaana toimineen tuttavan vanavedessä. Kuulimme päivässä Rooman historiasta, kulttuurista ja taiteesta enemmän kuin pystyimme ottamaan vastaan. Ihastelimme, piipahdimme kulman taakse paikallisten baariin ja jatkoimme ihastelua. Siinä jossain taidehistoriahuuman välissä alkujaan oululainen, hurmaava maailmankansalainen kertoi miehensä paistavan pitsaa leivinuunissa tulikuumalla arinalla. Vau. Siihen saakka leivinuunikokemukseni olivan liikkuneet linjalla pataruoka, joulukinkku, uunipuuro ja leipä. Siis VAU. Pitsaa. Siis pizzeriapizzaa. 

Kun sitten pari vuotta myöhemmin meillä oli oma leivinuuni, aloimme melkeinpä ensitöiksemme harjoittelemaan pitsanpaistoa. Leivinuunin lämmittäminen oli ensimmäinen harjoiteltava asia, toinen pitsaprojektin haaste oli taikina, joskin sen tajusimme vasta yrittäessämme taiteilla ensimmäistä, sitkotonta taikinaa arinalle.

Jokainen leivinuuni taitaa olla omanlaisensa, mutta meidän uunissa sopiva pitsanpaistolämpö syntyy, kun uunipesän yläosaa asennettu lämpömittari näyttää hiilien vetämisen jälkeen noin kahta ja puoltasataa astetta. Kiviarinan lämpötila on uunin muurarin mukaan silloin lähempänä neljää sataa astetta. Lämpötila tasoittuu varsin nopeasti, joten meillä onkin tapana ajoittaa uuninlämmitys ja pitsanpaisto siten, että ensimmäinen pitsa tyrkätään uuniin aika pian uunin putsauksen jälkeen.


Kuumalla kivellä pitsa paistuu hirmuisen nopeasti, joten uunin äärellä on oltava tarkkana. Paistoaika vaihtelee arinan kuumuudesta riippuen kahdesta neljään minuuttiin. Yllä olevassa kuvassa pitsa laitettiin uuniin ja aivan heti perään napattiin kuva. Ja katso: ohuen pitsapohjan reunat ovat jo ehtineet, muutamassa sekunnissa, nousta pulleiksi. Parin minuutin päästä pitsa olikin jo valmis ja täydellisen rapeapohjainen.

Kuvassa näyttää, että uuni olisi kamalan likainen haamuluola. Arina on kuitenkin puhdas noesta; hiilien vetämisen jälkeen kiviarina kannattaa putsata vedellä kastellulla uuniluutalla. Pieni ja kannattava lisähomma.


Taikinanteossa keskeisintä on saada aikaan kimmoisa taikina. Sähköuunipitsaan riittää kunhan aineksen on sekoitettu tasaiseksi taikinaksi, vaivaamista ei välttämättä tarvita. Kiviarinalla paistettavan toverin taikinaa on sen sijaan työstettävä, käsin tai yleiskoneella, selvästi enemmän. Mutta vakuutan, että vaivaaminen on vaivan väärti. Hyvän sitkon ansiosta pitsapohjan saa kaulittua repeilemättä, taikina on helposti työstettävää ja pitsan saa uuniin ilman peltiä tai leivinpaperia leipälapion tai reunattoman peltilevyn avulla.

Kotipizzeria rules!

****

Leivinuunipitsan pohja (n. 4 kpl)

2 dl vettä
2 tl kuivahiivaa
n. ½ tl suolaa
1-2 rkl oliiviöljyä
n. 5 dl vehnäjauhoja

Sekoita hieman kädenlämpöä lämpimämpään veteen suola, kuivahiiva ja öljy. Lisää vehnäjauhoja vähitellen samalla sekoittaen. Alkuvaiheessa sekoituksen voi hoitaa vispilällä, mutta aika pian kädet ovat kätevimmät työkalut. Lisää jauhoja sen verran, että taikina on pehmeä mutta ei tartu enää käsiin. Kohota taikina vedottomassa paikassa kaksinkertaiseksi (noin 45min.). Laita pöydälle kourallinen jauhoja, kumoa taikina jauhojen päälle ja ala muokkaamaan taikinaa. Käsin työstettäessä sopiva taikina syntyy noin vartissa. Mitä paremmin jaksat vaivata, sitä helpompaa pitsanteko jatkossa on.

Ota taikinasta reilu kourallinen taikinaa, muotoile käsin pyöreksi lettuseksi, laita jauhoitetulle pöydälle ja kaulitse ohueksi (2-4mm) pitsapohjaksi välillä käännellen. Käytä kaulittaessa riittävästi jauhoja. Laita valmis pohja leipälapion tai peltilevyn päälle ja valmista, että pohjan alapinta on "liukas", jauhoinen - se edesauttaa pitsan saamista rutuitta uuniin.

Levitä pohjan päälle tomaattikastiketta (ohje alla), haluamasi täytteet (laita maltilla täytteitä) ja juustoraaste. "Valuta" pitsa uuniin. Nam.

****

Tomaattikastike

loraus oliiviöljyä
1 pieni sipuli
1 valkosipulinkynsi
1 prk tasaista tomaattimurskaa tai paseerattua tomaattia
½-1 tl suolaa
1-2 tl sokeria
mustapippurirouhetta
1-2 tl kuivattuja yrttejä (basilika, oregano)
2 tl valkoista balsamicoa (tai sitruunamehua)

Silppua sipuli ja valkosipulinkynsi pienenpieneksi silpuksi. Kuumenna kattilassa öljyä ja kuullota sipulisilppuja hetkinen. Lisää tomaattimurska, suola ja sokeri. Keittele hiljaisella lämmöllä kastiketta kasaan kymmenisen minuuttia. Sekoitan kastikkeeseen loput mausteet. Maista ja säädä tarvittaessa makeuden ja suolaisuuden tasapainoa.

****

torstai 17. helmikuuta 2011

Marinoitu sitrushedelmäsalaatti


Ruotsalainen Lantliv Mat&Vin on uusi, ihana ruokalehtisuosikkini. Lehti on visuaalisesti kotoisa ja sopivan rouhea, kuvat ovat kauniita ja mikä parasta, reseptit houkuttelevia. Kovin montaa reseptiä ei toteutukseen saakka ole vielä päätynyt, mutta pari lehteä pullistelee hiirenkorvamerkkejä.

Yhden hiirenkorvan kohdalta löytyi hedelmäsalaatin marinadi (nro 2/2011). Tavalliseen, makeitakin hedelmiä sisältävään salaattiin en makeaa marinadia kaipaa, mutta vanilja-passionhedelmämarinadin testaaminen sitrushedelmiin houkutteli.

Näpertelin sitrushedelmistä kalvot pois kuorimalla hedelmistä tarkasti pois kaiken valkoisen kuorenaluksen ja lohkomalla hedelmät kalvojen vierustoista. Kalvottomat hedelmälohkot ovat paitsi mukavia syödä myös marinoituvat helposti.

Appelsiinit ja (veri)greippi toimivat salaatissa hienosti. Lohkoin mukaan myös sitruunan, joka lillui liemessä muita pidempään aiheuttaen silti syödessä pieniä irvistelyjä. Ehkä sitruunalohkot olisivat saaneet marinoitua vieläkin pidempään. Tai no, makuasia; Herra Kokin mielestä sitruuna toi sekoitukseen sopivaa terää. Sitrushedelmäsalaatin kanssa voi tarjota vaniljavaahtoa tai hieman sulanutta vaniljajäätelöä. Herkkua!

****

Sitrushedelmäsalaatti ja passionhedelmä-vaniljamarinadi (2-4 annosta)

2 (veri)greippiä
2 appelsiinia
1 sitruuna

1 dl vettä
2 rkl sokeria
½ vaniljatangosta raaputetut siemenet
1 kanelitanko (meillä ei ollut kaapissa, joten jätin pois)
(1 rkl sitruunamehua)
1-2 passionhedelmä

Mittaa kattilaan vesi, sokeri, vaniljansiemenet ja kanelitanko. Keitä hiljalleen ilman kantta kymmenisen minuuttia. Jäähdytä ja nappaa kanelitanko pois. Halkaise passionhedelmä(t) ja raaputa sisus marinadiin. Jos et laita sitruunaa hedemäsalaattiin, mausta liemi sitruunamehulla

Kuori hedelmät tarkasti ja lohko hedelmät kalvojen vierestä, jotta saat niistä kauniita, kalvottomia suupaloja. Laita hedelmälohkot kulhoon ja kaada päälle marinadi. Anna marinoitua jääkaapissa tunteroinen. Tarjotessasi voit valita kahdesta tavasta: voit joko nostella hedelmälohkot marinadista tarjoiluastioihin tai tarjoilla liemineen päivineen. Minä nostelin lohkot kippoihin ja lurautin hieman lientä päälle. Vaniljavaahto tai hieman sulanut vaniljajäätelö sopii hyvin hedelmien kanssa tarjottavaksi.

****

keskiviikko 16. helmikuuta 2011

Hapankaalia ja pekonia smetanahauteessa



Lauantaisten nyyttäreiden viemisiä pohtiessani Herra Kokki heitti idean euroviisuteeman ympärille kasattavasta kokonaisuudesta. Sivusimme pohdinnoissamme euroviisusuosikkimaiden ruokakulttuuria, euroopan läpileikkaavaa crosskitcheniä ja päädyimme saksalaisen ruokakulttuurin pähkäilyyn. Jos aikaa kokkailuun olisi ollut enemmän, olisi keittiössämme saattanut valmistua ensimmäistä kertaa kotitekoista makkaraa, sillä se oli ensimmäinen asia, joka yhdistyi mielissämme saksalaiseen ruokakulttuuriin. Toinen mieleen tullut, pataan muhimaan päätynyt, ruoka(-aine) oli hapankaali. Muuta ei sitten tullutkaan mieleen. 

Lopulta kassiin päätyi suomalaiskansallisen ruisleipä (jonka väsäämiseen muunnetulla reseptillä palaan tuonnempana) sekä smetanassa haudutettua hapankaalta. Haudutetun hapankaalin resepti hyväksytettiin vaativalla kellaribändikomitealla ennen Jauhantapajalle kiikuttamista. Approved. Bestätigt.

****

Smetanassa haudutettua hapankaalia ja pekonia

1 pkt (170g) pekonia
n.500g hapankaalia
2 prk smetanaa
2 tl hunajaa
(suolaa)
mustapippuria

Leikkaa pekoni pieneksi silpuksi. Kuumenna kattilaa liedellä ja paista pekonisilppua muutama minuutti. Pekonin ei tarvitse olla täysin ruskistunutta. Lisää joukkon smetana ja hapankaali. Sekoita. Hauduta pienellä lämmöllä noin tunnin verran välillä sekoitellen. Mausta hunajalla, sekoita ja anna hautua vielä hetki. Maista ja lisää hivenen suolaa halutessasi. Rouhi joukkoon mustapippuria.

****

Haudutettu hapankaali maistuu erinomaisesti bratwurstin kanssa. Myös ruisleivän päällä hauduke toimi mainiosti. Resepti on peräisin karppaus.info -sivustolta, jonne nimimerkki Mummu oli sen kirjannut.

maanantai 14. helmikuuta 2011

Jännittäviä kohtaamisia herkkujen äärellä


Lauantaina oli jännittävä päivä. Vastasin Jauhantapajan nyyttärikutsuun itsellenikin yllätyksenä myöntävästi, vaikka vieraiden ihmisten luo, vieraiden ihmisten joukkoon meneminen tuntuikin kummalliselta ajatukselta. Isäntäväki lupasi olla säikyttelemättä, joten uskaltauduin soittamaan ovikelloa. Uloskaan ei voinut jäädä, siitä pitivät paukkupakkaset huolen.

Koossa oli iloinen joukko oululaisia ruoan ystäviä. Paikalla oli Pastanjauhajien lisäksi Peruspöperöä -blogin Virpi, (Diplomi-)insinööri Pekka, jauhajien vieraskynäilijä Bronx sekä muutama hängaraundilainen, jopa melkein siniverinen kuningatar.


Illan aikana keskustelut kieppuivat aiheesta toiseen. Jutun juurta riitti ainakin Nokian ja Microsoftin yhteiselosta, etanoiden ruokkimisesta, Nokiasta, horoskoopeista, paratiisimaisesta Euroviisuehdokkaasta, lemmikkikäärmeistä (jäks), Nokiasta ja ruoasta. Mainitsiko jo Nokian? Joku taisi keskustelun lomassa hörpätä myös "Drink your sorrows away" -etiketillä varustetusta pullosta. Sekä keskustelulle että kulaukselle oli osalla porukasta hyvin ymmärrettävästi tarvetta, siinä määrin muutoksen tuuli viime viikolla puhalti. Voimia jokaiselle heistä ja teistä.


Pöytään kannettiin toinen toistaan herkullisempia ruokia. Jauhajat asettelivat tarjolle Jamie Oliverin reseptoimaa chili con carne tyyppistä lihapataa, joka oli herkullista ja sopivan takapotkuista.Virpi oli loihtinut tillinäkkäriä (kuva yllä) sekä kahdenlaista herkkutahnaa. Helppo mutta hävyttömän hyvä artisokka-valkosipulitahna sekä Helkan keittiön ohjeella toteutettu auramousse toimivat hyvin myös lihapullien kaverina. Peruspöperölän keittiöstä tuotiin pöytään myös couscous-salaattia (kuva toinen ylhäältä).


Pekka paistoi alkuillasta käsittämättömän hyviä juustoisia nöttösiä, cheese puffseja (kuva yllä). Myös jälkiruoka oli insinöörikeittiön käsialaa: ohuen letun sisään kääritty jäädytetty banaani-valkosuklaapyre tarjoiltiin kotitekoisen banaanijäätelön ja suklaakastikkeen kanssa (kuva ylinnä). Voin taata, että jälkiruokakokonaisuuden luomiseen on mennyt enemmän aikaa kuin sen syömiseen. Herkku hotkaistiin hujauksessa! 

Illankähmässä sivupöydällä tirisi rasvakeitin, josta nostettiin pöytään maukkaita kanansiipiä ja bataattisipsejä. Wingsejä dippailtiin kastikkeeseen, jossa oli ainakin soijaa, riisiviinietikkaa ja valkosipulia. Pöytään kannettiin myös brushettemaisia leipäsiä mätitahnatäytteellä ja chevre-tomaaatti-basilika -täytteellä. Yksi minulle uusi ja kiinnostava yhdistelmä oli pekoniin kääritty kampasimpukka - nam!

Tämä Potti vei kassissaan illan Euroviisuteemaa mukaellen suomalaiskansallista, uudella reseptillä tehtyä ruisleipää ja saksalaistyyppistä smetanahaudutettua hapankaalta. Toivottavasti Paradise Oscar sopii saksalaisille(kin) kuulijoille yhtä hyvin kuin hapankaalihauduke ruisleivälle.

Uh. Ruokaa oli enemmän kuin pystyi syömään. Sanaa täynnä en tosin tohtinut sanoa illan aikana ääneen, muuten olisin joutunut ottamaan kulauksen jotain epäilyttävää tehotippaa. Jälkikäteen myönnettäköön, että olipa täysi olo.

Lämmin kiitos vieraanvaraisuudesta, ystävällisyydestä ja välittömästä tunnelmasta. Oli ilo olla!

lauantai 12. helmikuuta 2011

Entä jos ei jaksa odottaa?


Näin käy joka vuosi. Helmikuun huikean häikäisevän auringon huumassa tekisi mieli tarttua hankeen uponeeseen lapioon, huiskia lumet pois kasvihuoneen ympäriltä, kuivatella toholla ikkunat ja kantaa pikkuriikkiset taimet jo valohoitoon. Aurinko paistaa jo! Miksei lumi jo sula?


Mutta ei. Touhon täytyy jaksaa odottaa vielä hetki tai kaksi, jotta puoliksi lumihangessa upporoiva kasvari kuoriutuu talviturkistaan. Toisaalta, aurinko sentään yltää jo paistamaan pihaan eikä lymyile vain naapuritalojen suojissa. Rohkeasti vaan korkeammalle kamu, kiipee kiipee!

Kurkkaapa muuten varsin touho -sanan linkin taakse. Syyskuisessa kuvassa kasvihuoneessa on hieman enemmän elämää. 

Muuten, kasvihuoneen katolta kannattaa viimeistään nyt pudottaa lumitaakka pois. Viime vuonna myöhästyimme puuhassa vartin verran ja kuudestatoista lasista seitsemän ritsahti rikki enemmän tai vähemmän. Tänä vuonna olemme olleet viisaampia ja puhdistelleet kattoa tuon tuosta. Kattolasit kun on selvästi helpompi (ja halvempi) pestä kuin vaihtaa.

perjantai 11. helmikuuta 2011

Arkistoista kaivettua: Pollo Limonello


Pollo Limonellon ohje on yksi niistä monista resepteistä, joita olen vuosien varrella keräillyt kokeiltavien ruokien listalle. Lista on pitkä ja se kasvaa koko ajan. Ennen minä printtailin reseptejä paperille, joten kaapissa on vino pino irtolippusia odottamassa kokkausta. Voitte kuvitella, miten hurjan kätevää on plärätä mapittamattomia reseptejä. Niin kätevää, että puuhaan tulee ryhdyttyä vain silloin kun mielessä on yksi tietty resepti, jonka tietää olevan juuri siinä pinossa. Nykyisin sentään keräilen reseptejä astetta nykyaikaisemmassa arkistointimuodossa.

Joku kerta minulla tuli mieleen the pinossa oleva Pollo Limonello, jonka olen printannut Pastanjauhajien arkistosta hurjan kauan sitten. Alunperin resepti on julkaistu Hesarin Nyt-liitteessä ja ihan alkujaan se on peräisin Bar9:n keittiöstä. Sitruunaisen kanapastan resepti taitaa olla baarin kestosuosikki, sillä se näyttäisi olevan edelleen listalla. Voi härrekuud mitä muitakin herkkuja listalla on!

Noudatin ohjetta liki prikulleen. Vain sitruunamehua tiristin kastikkeeseen hieman ohjetta enemmän. Raikas, täyteläinen ja huippumaukas pasta toimi erinomaisesti myös pakkasesta sulatettuna lounaana.

****

Pollo Limonello -pasta (3-4 annosta)

3 broilerin rintafilettä
suolaa
öljyä paistamiseen
1 sipuli
hyppysellinen cayannepippuria (tai esimerkiksi tabascoa)
2 dl kuohukermaa
1 rkl kanafondia
3-4 valkosipulinkynttä
2 tl tuoretta inkivääriä raastettuna
½rkl kurkumaa (voi korvata currylla)
2 rkl sitruunamehua (laitoin ehkä 4 rkl)
2 rkl hunajaa
2 dl paksua maustamatonta jugurttia

spagettia
parmesanjuustoa
tuoreita yrttejä

Leikkaa broilerinliha suupaloiksi. Kuumenna korkeareunaisella pannulla öljyä ja paista lihat pannulla. Ripottele hitunen suolaa lihoille. Lisää pannulle silputtu sipuli ja pippuri. Pyörittele pannulla kunnes sipulit ovat kuullottuneet. Lisää kerma ja fondi, keitä hetki. Lisää myös silputut valkosipulinkynnet, raastettu inkivääri, hunaja ja sitruunamehu. Voit laittaa ensin vain vähän sitruunamehua ja lisäillä myöhemmin maun mukaan. Keittele kastiketta kymmenisen minuuttia (ja laita pastat kiehumaan). Sekoita kastikkeeseen jugurtti. Makustele ja säädä suolan, sokerin ja sitruunan tasapaino mieleiseksi.

Valuta pasta, sekoita kastike pastan joukkoon, raasta tai lastuta päälle parmesania. Tuoreista yrteistä ruokaan sopii ainakin basilika, oregano (kuvassa), timjami, persilja ja rukola, jos nyt viimeksi mainittua voi yrtiksi laskea.

****

torstai 10. helmikuuta 2011

Valkoviinissä keitetyt päärynät (ja vieraan keittiön vaikeudet)


Tiedätte tunteen, joka iskee vieraassa keittiössä: en löydä mitään, en osaa tehdä mitään! Eilen illalla seisoin keskellä keittiötä kädet lanteilla ja yritin miettiä vanhempieni logiikkaa. Missä on öljy? Siivilä, missä luuraat? Toki olen ennenkin kyseisessä keittiössä kokkaillut, voi pojat paljonkin, mutta mokomat ovat remontoineen keittiön vastikään niin ihanaksi ja erilaiseksi, etten satunnaisilla remontin jälkeisillä (opastetuilla) keittiökäynneillä ole päässyt jyvälle kuin haarukoiden ja viinilasien sijainnista.

Puolinainen piknikki hiihtoreissun tyhjäksi jättämään kotikotiin upean ystävän kanssa toi iltaan vaikeuksien lisäksi naurua, rönsyileviä keskusteluja, ystävän tuomaa kanasalaattia (nam) ja lopulta varsin onnistuneita valkoviinissä keitettyjä päärynöitä.

Kanasalaatti oli herkullista. Muistan, että siinä oli salaatin ja maustetun kanan lisäksi ainakin ananasta, pieniä kapriksia, kurkkua ja krutonkeja. Kätevä emäntä kuljetti salaatin piknikpaikalle kaksikerroksisessa kulhossa, jonka ylempi osa oli siivilämäinen. Ylimääräinen neste valui alempaan osaan eikä siten vetistänyt salaattia. Oiva kapistus kesäisille(kin) piknikeille!

****

Valkoviinissä keitetyt päärynät mascarponevaahdolla (4 annosta)

2 liki kypsää päärynää
½ pulloa valkoviiniä
(vettä)
n. 1 dl sokeria
1-2 tl vaniljasokeria (tai vaniljatanko)
(kanelitanko)

n. 125g (puolet pienestä purkista) mascarponejuustoa
n. 1 dl vispikermaa
päärynöiden keitinlientä
(sokeria)

Kuori päärynät, puolita ne pitkittäin ja koverran siemenkodat pois. Mittaa kattilaan viini ja sokerit, sekoita ja lämmitä melkein kiehuvaksi. Asettele päärynänpuolikkaat liemeen ja lisää tarvittaessa hieman vettä, jotta päärynät peittyvät. Jos haluat, voi laittaa liemeen uimaan myös kanelitangon (minä en löytänyt äidin tankokätköä). Keitä päärynöitä hiljalleen noin 10 minuuttia. Päärynöiden koko ja kypsyysaste vaikuttavat keittoaikaan. Nosta kattila pois liedeltä ja anna päärynöiden jäähtyä liemessä.

Vatkaa kerma löysäksi vaahdoksi. Lisää juusto ja sekoita huolellisesti. Mausta vaahto päärynöiden keitinliemellä ja tarvittaessa pienellä määrällä sokeria.

Valuta päärynät liemestään ja tarjoa mascarponevaahdon kanssa.

****

maanantai 7. helmikuuta 2011

Riisipaperiaskartelua


Askartelu se on mahtavaa puuhaa! Toisinaan askartelen-paskartelen oikeastakin paperista, mutta nyt sormet olivat solmussa riisipaperia pyöritellessä. Välillä sormien sijaan solmussa oli kylläkin vedessä pehmitetty, ohuen ohut riisipaperi.

Riisipaperiin kietaistuja kääryleitä tai nyyttejä voi uppopaistaa, kuten kiinalaistyyppisille kevätkääryleille perinteisesti tehdään. Kääryleet voi myös höyryttää esimerkiksi bambuisessa höyrytyskorissa. Meidän pötkylöille, kuten Herra Kokki asian ilmaisi, ei tehty kumpaakaan. Riisipapereita vain kasteltiin muutaman sekunnin ajan kuumassa vedessä reunoista kiinnipitäen, yritettiin leivittää leivinlaudalle ja kietoa sisään lihaisaa täytettä sekä höyryssä lämmitettyjä kasvistikkuja.

Tarkoitus oli, että kääreet syötäisiin lämpiminä. Käytännössä askartelussa meni sen verran aikaa säheltämiseen, että ainakin ensimmäisenä tehdyt kääryleet olivat syötäessä jo jäähtyneitä, hyviä kylläkin. Joskus olemme toteuttaneet riisipaperiaskartelun hyödyntämällä joukkovoimaa: jokainen kastaa oman paperinsa pöydässä olevaan kuumavesiastiaan ja käärii ruokansa lautasellaan. Toimiva ja toiminnallinen tapa syödä sekin.



Paperiin voi kääriä mitä vain. Tällä kertaa meillä valikoitui täytteeksi pakastimessa odottanut naudan paistijauheliha. Dippikastikkeina toimi Thaimaasta tuttu kalakastikepohjainen dippi sekä purkista kaadettu makea sweet chili-kastike. Thaidipin ohje on lentokentältä viimeisillä paikallisilla rahoilla pelastetusta Thai Fried Rice -vihkosesta.

Täytereseptiin hain innoitusta netistä, mistäs muualtakaan, ja päädyin Koti ja Keittiö -lehden arkistoihin. Lopulta suhelsin menemään tyypilliseen tapaani reseptiä luovasti soveltaen jotenkin näin:

****

Lihatäyte riisipaperikääryleisiin (8-12 kpl)

n. 300g paistijauhelihaa
loraus öljyä
1 sipuli
2 valkosipulinkynttä
1x2cm:n pala tuoretta inkivääriä
n. 1 tl sambal oalek -tahnaa (tai tuoretta chiliä)
4 rkl thai kalakastiketta
kourallinen ohuita riisinuudeleita

Lisäksi:
ohuita porkkana- ja paprikatikkuja (tai vaikka rapeaa salaattia tai ituja)
riisipapereita
dippikastikkeita (esimerkiksi sweet chili -kastiketta ja thaikastiketta, ohje alla)

Kuori ja silppua sipuli, valkosipulinkynnet ja inkivääri. Kuumenna paistinpannulla tilkka öljyä ja kuullota edellä mainittuja silppuja hetkinen, lisää chilitahna. Lisää myös jauheliha ja paista ja mausta. Keitä riisinuudeleita ohjeen mukaan (n. 3 min.), valuta ja sekoita joukkoon.

Kasta yksi riipaperiarkki kerrallaan kuumaan veteen, se pehmenee muutamassa sekunnissa. Levitä lautaselle tai leikkuulaudalle, annostele täytettä ja kääri. Dippaa ja nauti.

****

Thaidippi

2rkl thai kalakastiketta
2 rkl limen mehua
1 tl valkosipulisilppua
1 tl tuorechilisilppua (tai rouhetta)
(½ tl sokeria)

****

sunnuntai 6. helmikuuta 2011

Sunnuntaiaamun mehevä munakas


Hitaat sunnuntaiaamut ovat ihan parhautta. Jaettu sanomalehti, pitkä aamis ja kiireetön olo. Hitaasti pannulla hyytyvä munakas ehtii pöytään siinä vaiheessa, kun on aika vaihtaa Kalevan puoliskoja ja laittaa kahvit tulemaan.

Munakkaan paistaminen oli minulle ennen suuri arvoitus, mutta ehkä viitisen vuotta sitten kuulin jostain kokkiohjelmasta paistamisen olevan ihan helppoa. Mikä helpotus! Ohje oli yksinkertainen: ensin paljon lämpöä, sitten vähän lämpöä. Kun hehkutin sitten äidilleni oppineeni paistamaan vihdoin mahtavaa munakasta, hän totesi paistamisasian olevan ihan tuttu ja aina käytetty juttu. Jep. Äiti tietää kaiken.

Ensin paljon lämpöä, sitten vähän lämpöä -ohjetta olen sittemmin aina munakasta paistaessani toteuttanut: Pannu kuumennetaan hyvin kuumaksi täydellä teholla ja sihisevään pannuun kaadetaan munakastaikina. Sähköliedellä lämpötila pudotetaan heti ykköselle, kaasuliedellä voi odottaa pienen hetken, koska kaasuliesi reagoi muutokseen heti. Induktioliesi on minulle hieman mysteeri mutta oletan, että reagointinopeus on jotain edellä mainittujen väliltä. Kun pannu on kuuma, muodostaa munakastaikina helposti ilmakuplia. Ne voi rikkoa lastalla samalla lastaa vähän heilutellen tai ravistaen. Kuplien rauhoituttua vain odotellaan munakkaan hyytymistä (ja luetaan lehteä).

****

Kinkku-juustomunakas (kahdelle)

4 kananmunaa
2-3 rkl maitoa tai kermaa
maltillisesti suolaa
mustapippuria myllystä

2-3 viipaletta ilmakuivattua kinkkua
kourallinen juustoraastetta

Kuumenna pannu keskilämmölle ja laita kinkkusiivut nahistumaan kuivalle pannulle. Kun kinkut ovat hieman käpristyneet mutteivät vielä aivan kuivia siirrä ne jäähtymään vaikka leivinlaudalle. Riko munat kulhoon ja lisää joukkoon maito sekä hieman suolaa ja pippuria. Vatkaa minuutti tai pari. Kuumenna sillä aikaa pannu hyvin kuumaksi. Lisää tarvittaessa pannulle tilkka öljyä.

Kaada munakastaikina sihisevän kuumalle pannulle. Riko mahdollisesti muodostuvat ilmakuplat ja vähennä lämpö pienelle.

Raasta juusto ja pieni hieman kinkkuviipaleita. Lisää hieman hyytyneen munakkaan päälle. Anna munakkaan hyytyä kaikessa rauhassa ilman kantta. Pannun koosta/munakkaan paksuudesta riippuen hyytyminen kestää 10-20 minuuttia.

****

lauantai 5. helmikuuta 2011

Weetabix-broileria sherrykastikkeella


Tämän viikonlopun alkuperäissuunnitelma oli sulatella suksiin luistoa, pistää pitoa pohjaan ja lykkiä ladulla. Mielikuvissa aurinko paistoi, hiihto kulki ja hanget hohtivat. Todellisuudessa lunta tuli taivaan täydeltä ja pakkasmittari näytti liki viittätoista. Aamukahvin äärellä vaihdoimme suunnitelmaa ja päätimme harrastaa hiihdon sijaan ruuanlaittoa. Erinomainen varasuunnitelma!

Herra Kokki ideoi ihanaisen illallisen, joka tähdättiin talviklassikolle. Idea panerointiin lähti pöydällä lojuneesta Weetabix-paketista ja kastike sai alkunsa sherrypullon pohjista. Panerointi piti rintafileet mehukkaina ja makea kastike oli täydellinen kumppani sekä lihalle että lisukkeena toimineille hunajaisille juureksille.

****

Weetabixilla paneroidut broilerfileet

broilerin maustamattomia rintafileitä
vehnäjauhoja
1 kananmuna
1 weetabix per rintafile
suolaa
pippuria

Nuiji tarvittaessa rintafileitä tasaisemmaksi paistamisen helpottamiseksi. Hiero pintaan hieman suolaa. Laita yhteen kippoon venhäjauhoja ja mausta jauhot suolalla ja pippurilla. Riko kananmuna toiseen kippoon ja vatkaa kevyesti haarukalla, jotta rakenne rikkoutuu. Murustele kolmanteen kippoon weetabixit. Pyörittele fileet ensin vehnäjauhoissa, sitten kananmunassa ja lopuksi weetabixmurussa. Paista keskilämpöisellä pannulla, pienessä öljy/voi määrässä fileen paksuudesta riippuen 3-5 minuuttia per puoli. Kaasuliedellä liekin täytyi olla hieman alle puolen tehon, jottei leivite kärtsännyt.

****

Sherrykastike

1 1/2 dl sherryä tai portviiniä
hunajaa
sokeria
suolaa
pippuria
2-3 rkl valkoista balsamicoa (tai esimerkiksi omenaviinietikkaa)
kastikesuurustetta

Kaada portviini pieneen kasariin ja anna lämmetä. Mausta suolalla, sokerilla ja hunajalla. Maistele, jotta makujen tasapainosta tulee mieleinen. Kastike saa olla makeahkoa. Lisää etikkaa, josta kastike saa terää. Keittele kymmenisen minuuttia ja suurusta kastikesuurusteella.

****

keskiviikko 2. helmikuuta 2011

Jämäpäivän ritarimainen jälkkäri


Viime viikolla satuin juuri sopivasti tammimarkkinoiden aikaan Kuopioon ja viipurinrinkeliostoksille. Harva makea leivonnainen saa minun suun niin messingille kuin viipurinrinkeli. Toisaalta harva herkku tuo myöskään niin paljoa makumuistoja. Harvoin syötävä markkinatuote on herkkua ehkä juuri harvinaisuutensa vuoksi. Viipurinrinkeli menee samaan kastiin kuin lanttulaatikko tai laskiaispulla.

Jippii. Pianhan se laskiainen jo onkin!

Rinkelin viimeinen, kuivanut kaari päätyi lopulta jämäpäivän jälkkäriksi. Köyhien ritarien tapaan uitettuna paistettu pulla oli mansikkasurvoksen ja vaniljavaahdon kanssa todella kuninkaallista tasoa.

****

Köyhät ritarit

kuivahtanutta ranskanleipää (tai vastaavaa)
2 dl maitoa
1 muna
(2 rkl sokeria)

voita paistamiseen

Riko munan rakenne ja sekoita muna maidon kanssa. Lisää sokeria, jos teet ritarit leivästä. Viipurinrinkeliä paistettaessa ei sokeria enää tarvinnut. Kuumenna paistinpannulla voita. Uita leipä tai rinkeliviipaleita hetki molemmin puolin munamaidossa ja laita paistumaan kuumalle pannulle. Käännä välillä ja paista kunnes leivät ovat kullanruskeita. Nauti mansikkahillon tai -soseen ja kermavaahdon/vaniljavaahdon kanssa.

****

tiistai 1. helmikuuta 2011

Jämäpäivän salaatti


Ruoan roskiin heittämisestä on ollut viime aikoina puhetta sekä medissa että blogeissa. Uh. Osu ja uppos. Tämä on aivan ehdottomasti se kohta ruokataloushuoltoa, jossa meidän pikkuperheen täytyy kunnostautua. Aika ajoin homma toimii varsin hyvin, mutta notkahduskausia tulee.

Ilman listaa kaupassakäynti ja liian nälkäisenä ruokaosastolle suuntaaminen ovat kipupisteitämme. Ehkä kaikkein pahin moka on mennä kauppaan ilman, että on kurkannut kaappiin nähdäkseen siellä jo olevat ruoka-aineet.

Tämä on haaste. Lupaan meidän molempien puolesta, että otamme haasteen tosissamme. Jatkossa kiinnitämme ruokahuoltoasiaan entistä tiiviimmin huomiota ja ruokimme kompostoriamme vähemmän. Esimerkistä se ei jää kiinni, sillä äitini on ehkä maailman paras jämien hyötykäyttäjä ja kaapinpohjiin erikoistunut gourmetkotikokki.

No mutta jotakin tai joitakin edellä mainutuista ruokaostostavoista oli taas taidettu käyttää; sen näköinen oli viikonloppuna jääkaappi. Sunnuntai olikin sitten alkuperäissuunnitelmista poiketen jämäpäivä. Suunnitellun ruoan ainekset onneksi säilyvät pitkään. Lounaaksi väsäsimme kuvaus- ja julkaisukelvottomia lämpimiä voileipiä, joiden päälle raavittiin jääkaapista kinkku- ja juustojämiä. Lämpimät voikkarit ovat meille se perinteinen tapa tuhota juustonkantoja ja leikkelepakettien viimeisiä siivuja. Jos leipäkin on jo mallia used-to-be-tuore, ovat vedellä sively ja lehmännäköinen voileipägrilli käntyn paras pelastus. Sunnuntaina lehmää ei tarvittu, sillä leipäpalat otettiin pakasteesta.

Jääkaapin jälkeen katse suunnattiin pöydälle. Pöydällä oli viimeisiään vetelevä avocado, yhtäkkiseen pehmennyt mango ja lime. Jääkaapissa notkui vielä viimeistä käyttöpäivää odotteleva, puolikas raejuustopurkki. Ja vola! Niistähän syntyikin loistava salaatihtava lisäke. Tätä voisi tehdä suunnitellustikin!

****

Avocado-mangosalaatti

1 kypsä avocado
½-1 mango (kypsä tai hieman raaka)
puolikkaan limen mehu
½ purkkia raejuustoa

hyppysellinen sokeria
1-2 tl thai-kalakastiketta
mustapippuria myllystä

Kuutioi avocado ja leikkaa mango ohuiksi viipaleiksi. Meidän mango oli pinnaltaan pilaantunut, mutta pinnan alta vielä raaka, joten käytin viipalointiin lasturaastinta. Sekoita avocado ja mango, purista joukkoon limen mehu. Mausta hyppysellisellä sokeria (jos mango on raaka) sekä pienellä määrällä kalakastiketta ja mustapippuria. Sekoita joukkoon raejuusto. Maista ja säädä tarvittaessa kalakastikkeella/suolalla.

****
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...
Related Posts with Thumbnails