maanantai 31. tammikuuta 2011

Ne ittää!


Kun lauantaiaamuna siristi silmänsä oikein sikkuralleen, saattoi nähdä yhdessä turvenapissa pikkuruisen munakoison. Tai no, ehkä ihan vielä ei voi munakoisosta puhua, mutta melkein. Sunnuntaina kuusi kymmenestä munakoison siemenestä oli jo itänyt ja yhdestä chilistäkin pilkotti malttamattoman turaajan iloksi taimen alku.

Ne ittää! Kevät tulee!

sunnuntai 30. tammikuuta 2011

Täytetyt uuninauriit


Nauris on niin hyvää!

Tico-tico-broilerin alle sujautetut ja uunissa pehmenneet nauriit olivat niin kertakaikkisen maukkaita, että loputkin kaskinaurispussin yksilöt pääsivät uuniin. Osviittaa täytetyille nauriille hain legendaarisen tv-kokin, Jaakko Kolmosen ruokamaailmasta, joskaan perinneruokaohjeita en sitten kuitenkaan noudattanut.

Uunissa haudutetut pekonitäytteiset nauriit syntyivät lopulta näin:

****

Uuninauriit pekoni-sipulitäytteellä (2-4 annosta)

4 reilunkokoista (kaski)naurista
öljyä paistamiseen
1 sipuli
½ pakettia pekonia
suolaa
pippuria
loraus (ruoka)kermaa

Pese nauriit ja keitä niitä kuorineen ja kantoineen kymmenisen minuuttia. Kaada vesi pois (tai talteen, jos haluat käyttää sen myöhemmin vaikka sämpylätaikinaan, niin meidän äiti aina tekee). Jäähdytä hetki, jotta voit käsitellä nauriita.

Leikkaa nauriista kanta pois. Kantoja voi käyttää uuninauriiden kansina, jos siltä tuntuu. Kuori nauriit ohuelti. Koverra nauriista veitsellä tai pikkulusikalla siten, että niihin jää ½-1 sentti seinämää ja pohjaa. Hienonna kovertamasi nauriskimpaleet, tee samoin sipulille. Tee myös pekonista silppua. Saksilla se käy kätevimmin.

Kuumenna paistinpannulla öljyä ja kuullota sipulisilppua siinä minuutti pari. Lisää pekoni -ja naurissilppu. Paista samalla sekoitellen kunnes pekoni on paistunutta. Paahtunutta pekonin ei tarvitse olla; nauriit kypsyvät vielä uunissa. Mausta sörselssöni mustapippurirouheella ja himppusella suolaa. Kaada joukkoon loraus (2-3rkl) kermaa ja hauduta pari minuuttia.

Täytä nauriit pekoni-sipulisekoituksella. Minä tiivistin lusikalla täytettä välillä, jotta sain mahtumaan sitä enemmän. Nosta kanta kanneksi.

Piilota nauriit kaksinkertaiseen folionyyttiin ja paista 200 asteessa 45-60 minuuttia.

****

Ahmija opasti kommenttilootassaan maistamaan jokaista naurista ennen käyttöä, jotta mahdollinen kitkeryys ei pilaa ruokaa. Näin kannattaa toimia uuninauriidenkin kohdalla. Minä maistoin nauriita koverrusvaiheessa.

lauantai 29. tammikuuta 2011

Suppilovahverokeitto


Sienikeitto on oikeaa pikaruokaa! Pakkasesta otettu sienipussi sulaa sopivasti lämpimässä vedessä sillä aikaa kun sipuli ja veitsi kohtaavat leikkuulaudalla. Keittoaikakaan ei ole kuin kymmenisen minuuttia. Sukkelaa ja suussasulavaa!

****

Suppilovahverokeitto

1 sipuli
1 valkosipulinkynsi
loraus oliiviöljyä
2-3 dl esikäsiteltyjä suppilovahveroita
1 kukkurallinen ruokalusikka vehnäjauhoja
6 dl kasvislientä
2 dl (ruoka)kermaa
2 cl madeiraa (tai vastaavaa makeaa jälkiruokaviiniä)
1 tl kuivattua timjamia tai muita yrttejä
mustapippuria myllystä

Sulata sienet tarvittaessa. Hienonna sipuli ja valkosipuli pieneksi silpuksi. Pieni hieman myös sieniä, mikäli ne ovat kokonaisia. Kuumenna kattilassa öljyä ja kuullota sipuleita muutama minuutti. Lisää sienet ja jatka kunnes sienistä irronnut neste on haihtunut. Jos ennen pakastamista sieniä on paistettu pannulla, ei niistä kyllä juurikaan nestettä enää irtoa. Ripottele päälle vehnäjauhot ja sekoita. Lisää kasvisliemi samalla reippaasti sekoittaen, jotta vehnäjauhoista ei muodostu kokkareita. Anna kiehua hiljalleen viitisen minuuttia. Voit surauttaa keiton (osin) tasaiseksi sauvasekoittimella, jos haluat. Lisää kerma ja madeira sekä yrtit. Jos sinulla on tuoreita yrttejä (vaikka persiljaa) käytä ihmeessä niitä. Kuumenna ja mausta pienellä määrällä pippuria. Tarkista suola, säädä ja nauti.

****

perjantai 28. tammikuuta 2011

Rapuisa avocadosalsa


Rapuisa avocadosalsa on kaukana suomalaisesta kausiruoasta. Omatunto kolkuttaisi kovempaa, jos tämä tuoreen leivän kanssa syöty pikkuruoka ei olisi ollut niin hyvää. Kausiruoan sijaan söimme siis mielihyväruokaa. Se nautinto suotakoon välillä meille kaikille.

Idean salsaan nappasin Ree Drummondin reseptistä mutta sovelsin sekä määrissä että aineissa. Kesällä, kun (toivottavasti) portin tältä puolen saa tuoreita yrttejä ja chiliä, lisään niitä joukkoon reilulla kädellä.

Satokautta saa vielä tovin odotella, sillä poteissa ei näy vielä yhtään mitään. Onneksi iloa toi taas postipoika, joka kantoi laatikkoon Hyötykasviyhdistykseltä tilaamani siemenet. Syksyllä meillä saatetaan syödä mustajuurta ja myskikurpitsaa. Painotan sanaa saatetaan, sillä tämän viherturaajan tarhauksista ei koskaan tiedä. Soppakellarin Tuslan kanssa olemme sentään sopineet, että ensi kesästä tulee kirvaton kesä. Pikkulinnut saavat minun puolesta syödä kaikki muutkin tuholaiset.

****

Katkarapu-avocadosalsa

1 kypsä avocado
n. 200g katkarapuja
2-3 tomaattia
½-1 (puna)sipulia
1 valkosipulinkynsi
yhden limen mehu (tai sitruunamehua)
suolaa
pippuria

Sulata katkaravut, leikkaa pienimmiksi paloiksi. Pilko pieniksi kuutioiksi kuorittu avocado ja tomaatit. Hienonna (puna)sipuli ja valkosipulinkynsi pienen pieneksi silpuksi. Sekoita nopeasti ja mausta limen mehulla, suolalla ja pippurilla. Maista ja säädä hapon (eli mehun) ja suolan määrää tarvittaessa. Anna maustua hetken ja nauti siltään, lisäkkeenä tai vaikka leivän kanssa.

****

maanantai 24. tammikuuta 2011

Kana Fantastico


Kokonaisen broilerin syöminen on jotenkin erityisen hauskaa puuhaa. Älkää kysykö miksi, sitä en tiedä. Viikonloppuna broileri sai sisäänsä muiden muassa yrttejä ja sitruunaa, alleen juureksia ja päälleen uunin liiallisen kuumuuden.

Jamien Alastoman kokin paluu -kirjasta (s.184) peräisin olevassa reseptissä ei tietenkään sanota mitään liiallisesta kuumuudesta, mutta viluissani lämmitin leivinuunia pesällisen liian pitkään. Mittarilukemista huolimatta tyrkkäsin ruoan uuniin todetakseni vartin kuluttua, että sähköuuni on sittenkin laitettava päälle.

Kahdesta uunista huolimatta kanasta tuli maukas ja mehevä. Paistamisen puolivälin tietämillä broilerin alle sujautetut perunat, porkkanat ja nauriit imivät kanasta valuneista mauista itseensä mahtavat aromit. Etenkin nauriit olivat aivan supereita. Namskis.

****

Fantastinen kana

1 kokonainen broileri (n.1 kg)
1 sitruuna
6-8 viipaletta ilmakuivattua kinkkua (voi korvata pekonilla)
2 valkosipulinkynttä
reilusti tuoreita yrttejä (esim. kaupan puska timjamia tai oreganoa)
n. 1tl suolaa
½-1tl mustapippurirouhetta
vajaa 100g voita

perunoita
porkkanoita
nauriita (tai muita juureksia)

Sulata broileri, mikäli se on jäässä. Laitan uuni lämpiämään n. 200 asteeseen. Huuhdo broileri sisältä ja ulkoa huolellisesti ja kuivaa talouspaperilla. Työnnä varovasti sormet nahkan ja lihan väliin ja liikuttele sormia siten, että saat nahan irti lihasta. Varo rikkomasta nahkaa. Tavoitteena on tehdä mausteille tilaa nahan alle.

Pese sitruuna ja raasta keltainen kuori. Säästä sitruuna. Silppua tai murskaa kuoritut valkosipulinkynnet sekä yrtit. Mikäli yrteissä on puisevia oksia, riivi lehdet irti oksista ja silppua vain lehdet. Pilko myös kinkku/pekoni. Sekoita kulhossa sitruunan kuori, valkosipuli- ja yrttisilppu sekä kinkku. Purista joukkoon hieman sitruunamehua (n. 2 rkl). Lisää suola ja pippuri. Sekoita joukkoon pehmeä voi.

Sivele sitruunanpuolikkaiden päälle maustevoita ja tunge ne broilerin mahaan. Voit puristella puolikkaita mahassa, jotta mehut lähtevät liikkeelle. Työnnä maustevoita reilusti nahan alle tekemiisi onkaloihin, hiero varovasti mausteita lihaan. Hiero loppu maustevoi broilerin pintaan. Anna maustua puolisen tuntia (jos maltat).

Nosta tipu uunivadille ja paista n. 200 asteisessa uunissa n. 20 minuuttia. Pese ja kuori sillä välin juurekset. Voit myös pilkkoa niitä hieman pienemmiksi. Esikeitä juureksia 5-10 minuuttia. Ota kana uunista ja nosta lintu väliaikaisesti esimerkiksi lautaselle, pois vadilta. Pyörittele juureksia vadin pohjalle valuneessa maustevoissa ja nosta broileri juuresten päälle. Jatka paistamista n. 40 minuutin ajan. Voit halutessasi pyöritellä välillä juureksia ja valella broileria, mutta se ei ole välttämätöntä.

****

sunnuntai 23. tammikuuta 2011

Mutta mikä on potti?


Kulunut puoli vuotta on tuonut mukanaan monen moista uutta eloa ja iloa. Olen saanut iloita uusista haasteista työelämässä ja vapaa-ajalla. Kokit ja Potit -blogin kirjoittaminen on ollut hauska harrastus ja mukava, uusi muoto riemullisille keittiö- ja pihapuuhastelu harrastuksille.

Olen ilokseni saanut blogista sekä suullista että kirjoitettua palautetta, kannustuksia, kehuja, ihmettelyjäkin. Lämmin kiitos jokaisesta ajatuksesta! Kritiikki on jäänyt vähemmälle, vaikka sekin olisi tervetullutta. Yksi ihmetystä herättänyt asia on ollut blogin nimi: mikä ihme on potit?



Potti on taimikasvatuksessa käytettävä, pienille kasvinaluille sopiva ruukkunen. Kuvassa olevat potit ovat kooltaan noin 4x4 cm. Itsekin potteja voisi väsäillä sanomalehdestä, jos viitseliäisyyttä riittäisi. Myös pestyt jogurtti- ja viilipurkit sopivat tarkoitukseen hyvin, kun niiden pohjaan tekee reiän tai kaksi. Joskus olen käyttänyt pitkä- ja herkkäjuuristen kasvien kasvatuksessa myös vessapaperinhylsyjä. Muoviset potit olen kokenut omaan käyttööni kaikkein sopivimmiksi ja kun ne huuhtaisee lämpimällä vedellä käytön jälkeen, voi samoja potteja käyttää vuodesta toiseen.

Yksi taimikasvatuksessa varsin kätevä kasvualusta on turvenappi, joka on helppokäyttöinen ja sekä siemen- että pistokaskasvatukseen sopiva (kuva ylinnä). Turvepuristenappi turpoaa vedessä muutamassa minuutissa käyttövalmiiksi ja siemenellekin on jo kolonen valmiina. Ainoa turvenapin haittapuoli on kosteuden nopea haihtuminen; muovikipoissa on helpompi pitää yllä itämisen kannalta tärkeää tasaista kosteutta.


Jos haluaa vielä huomennakin muistaa mitä siemeniä upotti mihinkin pottiin, kannattaa potit merkata heti ja huolella. Tänä vuonna saatoin onnistua lajikkeiden merkkaamisessa, mutta monta vuotta suhelsin kasvattaa jotain tietämättä lainkaan mitä. Pari kasvukautta sitten kehitin mielestäni hyvän ja halvan tavan merkitä törpöt. Ennen kuin edes aloitan innoissani mullan tai turpeen kanssa hihhuloinnin, kirjoitan listan kylvettävistä lajikkeista. Jokaiselle lajikkeelle merkitsen myös numeron. Numerot kirjoitan myös pieniin kertakäyttölusikoihin vedenkestävällä tussilla ja vasta sitten avaan turvepussin (jos aloitan pussin avaamisella, en malta kuitenkaan kirjoittaa listaa saati numeroita). Laitan siemenet kosteaan turpeeseen ja tökkään heti oikean lusikan oikeaan pottiin. Ensimmäisenä listalla oli munakoison ja chilin siemenet. Muiden kanssa yritän malttaa vielä tovin.

Tulkoon kasvukaudesta onnekas ja satoisa!

lauantai 22. tammikuuta 2011

Herkkupannari omenahärdellillä


Muistan elävästi kun söin ensimmäistä kertaa tätä ihanan makeaa ja rapeareunaista pannaria. Aikoinaan Göteborgissa opiskelijavaihtoaikaan koin kyllä monta muutakin ikimuistoista ruoka(ja juoma)hetkeä. Osa ruoista kokattiin itse Olofshöjdin opiskelija-asuntojen äärimmäisen mielenkiintoisissa yhteiskeittiöissä, osa herkkuhetkistä koettiin hurmaavan kaupungin sykkeessä.

Ahkerasta haaveilusta huolimatta en ole sen koommin GBG:ssä piipahtanut, mutta sitten kun sinne suuntaan, kipitän pikimiten syömään kanatäytteisen patongin Tintin-kahvilaan. Jälkiruokamuffinsille taidan vyöryä johonkin Hagan kaupunginosan pikkukahviloista. Uu-aa!

Toistakymmentä vuotta sitten Ruotsissa jo silloin vahva kahvilakulttuuri oli meille uutta. Ska vi fika -ilmaus sisälsi paljon muutakin kuin ehdotuksen pelkän pikaisen kahvikupposen hörpäämiseen luentojen välissä. Fiikkaaminen oli tapa olla, viettää aikaa ja nauttia elämästä. Sen jälkeen samantyyppinen kahvittelukulttuuri on jossain määrin rantautunut Suomeenkin, Helsinkiin nyt ainakin. Opiskelijavuosina Oulussa fiikkaamista harrastettiin kyllä yliopiston Humus-kuppilassa, jonka Pastanjauhannan Rosmariini on rankannut Oulun parhaaksi kahvilaksi.

Tänään söimme herkkupannaria omenahärdellillä höystettynä. Jo nääntyneiden omenoiden lohkot paistettiin pannulla pienessä määrässä voita ja päälle ripoteltiin hieman ruokosokeria, joka suli kuumien omenalohkojen pintaan. Vaniljavaahto sopi omenoiden kanssa hyvin, vaikka lisämakeutta pannari ei kyllä enää kaivannutkaan.

****

Herkkupannari

2 kananmunaa
1 1/2 dl sokeria
8 dl maitoa
4 dl vehnäjauhoja
1 tl suolaa
1 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria
50g sulatettua voita

Vatkaa kevyesti kananmunat ja sokeri. Lisää maito sekä toisiinsa sekoitetut kuivat aineet. Sekoita huolella. Lisää sulatettu voi ja sekoita taas. Kaada pannari korkeareunaiselle pellille, joka on vuorattu leivinpaperilla. Paista pannaria 200 asteisessa uunissa puolisen tuntia.

****

Herkkupannarin reseptin olen saanut ystävältäni, jonka äidin bravuureihin resepti kuuluu.

torstai 20. tammikuuta 2011

Kaunokaisesta keksiksi


Jouluviikolta saakka olen tuijottanut ihanaisten ystävien tuomaa purkkia, maistanut jo sielussani sisältä hieman sitkeän keksin ja haaveilut kääriytyväni viltin alle kiiltäväkantinen lehti toisessa kädessä. Toinen käsi on jätettävä vapaaksi keksikippoa ja koiran rapsutusta varten.

Tänään päätin lopettaa tuijotuksen, pyrskäytin purkki-kaunokaisen leivontakulhoon ja sekoitin saamamiemme ohjeiden mukaisesti joukkoon muut aineet. Taikinasta tuli täydellisen tahmeaa (ja älyhyvää), valmiit keksitkin olivat herkkua. En tiedä paistoinko keksejä tarkasta kyttäämisestä huolimatta hieman liian kauan, sillä aivan täydellistä sitkeää sisusta en onnistunut loihtimaan. Makuunhan rakenne ei varsinaisesti vaikuta ja maun puolesta keksit olivatkin mitä parhaimpia.


Kysellessäni reseptin perään minulle kerrottiin sen löytyneen Bakerellan sivustolta. Samaisilta sivuilta löytyy muuten vaikka kuinka paljon herkkuja, joten suuntaa sinne omalla vastuulla. Olen varoittanut.

Lasipurkkiin koottava lahja tai vieminen on loistava idea, varsin helppo toteuttaa ja muokattavissa moneen makuun. Purkkiinhan voi periaatteessa latoa miltei minkä vaan leivonnaisen kuiva-aineet. Lahjan saajan kannalta tietysti kätevintä on, jos lisättävät aineet ovat yksinkertaiset ja helposti (kaapista) löydettävät. Näin sydäntalvella purkkikaunokaisen voisi koota vaikka ystävänpäivän iloksi tai kevään koittaessa viemisiksi mökkikauden avajaisiin.

28.1.2011. Kommenttilootassa on käyty mukavaa muunnoskeskustelua reseptin mitoista ja kuiva-aineiden suhteesta märkäaineisiin. Päätin testata deseiksi muuntamani reseptin toimivuuden. Nyt määrät on korjattu, muunnokset testattu ja keksit loistaviksi todettu. Just do it!

****

Cookiet

3 1/4 dl venhäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 tl soodaa
1/4 tl suolaa
1 1/4 dl tumma sokeria (esim. muscovadoa tai ruokosokeria)
2½ dl (isoja) kaurahiutaleita
 1 1/4 dl tavallista sokeria
1 tl vaniljasokeria
1½ dl m&m -karkkeja tai ranskanpastilleja
1½ dl suklaarouhetta
1½-2 dl rouhittuja pekaanipähkinöitä

2 munaa
100g pehmeää voita

Jos ladot kuivat aineet purkkiin, tee se ohjeen mukaisessa järjestyksessä. Litraiseen purkkiin ainekset juuri mahtuvat, kunhan tiivistän jokaisen aineskerroksen huolellisesti esimerkiksi puunuijalla painelemalla. Laita purkin mukaan lappu, johon ohjeistat keksien teon loppuine aineksineen.

Jos taas teet cookiet saman tein, sekoita kuivat aineet kulhossa. Lisää kevyesti vatkattu muna sekä pehmeä/puoliksi sulanu voi. Sekoita huolella. Käsin taikinan saa nopeiten ja helpoiten sekaisin. Pyörittele taikinasta 3-4 sentin palleroita, paina halutessasi hieman lyttyyn ja paista 200 asteisessa uunissa (kiertoilmassa riittää hieman vajaa 180 astetta) 6-8 minuuttia. Keksit saavat olla uunista tulleessan todella pehmeitä, jotta ne jäävät ihanan sitkeiksi jäähtyessään.

****

Luulen, että meidän purkissa oli tummana sokerin käytetty fariinisokeria (asiasta enemmän tietävä tarkentakkoon tarvittaessa). Minä pidän fariinisokerin mausta ja sen tuomasta tummuudesta, mutta purkissa mokoma, monta viikkoa seissyt sokeri oli kovettunut ja vaati jonkun verran käsityötä ennen kuin sen sai taas rakenteeltaan hienoa sokeria muistuttavaksi. Ehkä joku ei niin helposti kovettuva tumma (tummempi) sokeri toimisi purkkisäilytyksessä paremmin. Heti leivottaviin kekseihin fariinisokerikin sopii tietysti vallan hyvin.

tiistai 18. tammikuuta 2011

Ravintola Sergio's, kulttuuripääkaupunki Turku


Ihan kuin olisin käynyt ulkomailla: henkilökunta puhui keskenään italiaa, taustalla soi saapasmaan musiikki  ja ravintolan seinällä oli valokuvatauluja italiaanojen arjesta ja juhlasta. Voin vain kuvitella, kuinka kauniina kesäpäivänä Aurajoen rannalla olevan Sergio's -ravintolan patiolla on vieläkin italialaisempi tunnelma.

Talvisen arkipäivän iltana, uuvuttavan reissutyöpäivän päätteeksi hetki melkein ulkomailla teki terää. Paitsi että ravintolan miljöö vanhassa puutalossa oli sisutuksineen viehättävä, oli ruoka erinomaisen maukasta.

Alkuruoaksi valitsin jättikatkarapuja ja kampasimpukkaa, joiden seurana tarjoiltiin kahdenlaista kastiketta (kahvi- ja porkkanakastike) sekä sitruunahilloketta. Annos oli kaunis ja makumaailmaltaan yllättävä ja herkullinen. Näitä makuja en olisi koskaan älynnyt itse yhdistellä. Onneksi ammattilaiset osaavat yllättää.

Punajuuririsotto parmesankastikkeella oli pääruoaksi oiva valinta. Huikean värinen risotto oli tehty vaalealla juurtokastikkeella raidalliseksi ja annos näytti aivan raitajuurelta. Hauskaa! Joskus risottoannos ei jaksa kantaa loppuun saakka vaan makuun tylsistyy jo muutaman haarukallisen jälkeen. Nyt näin ei käynyt. Risotto oli maukasta ja rakenteeltaan juuri sopivan al denteä viimeiseen riisiin saakka.

Tarjoilijan suosittelema roseviini Five roses oli yllättävän toimiva ruoan kanssa, vaikka yksinään maisteltuna se ei suosikkiviineihini ylläkään. Roseviinejä tulee ostettua äärimmäisen harvoin, vaikka monen (kesäisen) ruoan kanssa se olisi varmasti hyvä vaihtoehto. Jostain syystä ravintola Sergio's sai minut muuten aivan kesämielelle kurjasta loskaisesta kelistä huolimatta. Ehkä kuvitusvalintanakin on siksi viime kesän lamopinaattikasvustoa.

Turun Sanomat on julkaissut juhlavuoden 2011 kunniaksi Aurajoen varren herkuista kirjan Turku lautasella, jonka sivuilla esitellään jokivarren ravintoloita resepteineen. Mukana kirjassa on myös ravintola Sergio's, joka on muuten Suomen parhaimmiksi listatuiden ravintoloiden joukossa sijalla 21. Selailin kirjan englanninkielistä versiota kirjakaupassa:  Ravintolan raaka-aineet tulevat osin Italiasta (kuten pastat ja juustot) ja osin lähialueiden toreilta ja tuottajilta (tuoretavarat). Viinit ovat pääosin omaa maahan tuontia edustaen koko saapasmaan viinitarjontaa. Sergioksen omistajat ovat italialaisia ja pääkokkina, jos oikein ymmärsin, makuja luo Senegalista monen mutkan kautta Suomeen kotiutunut taituri.

Turku lautasella -kirjassa esiteltiin monta muutakin mielenkiintoista ravintolaa ja nopeasti vilkaistuna myös reseptit näyttivät houkuttavilta. Kirjan ääreen täytyy vielä palata ja kesällä olisi kyllä mukava istuskella Aurajoen varressa herkutellen.

sunnuntai 16. tammikuuta 2011

Kahden päivän mittainen ciabatta


Elokuvaillan mukaetanoiden kaverina oli tarkoitus syödä tuoretta ja lämmintä ciabattaa. Suunnitelma kuitenkin muuttui, kun hokasin herkkuleivän tekoon kuluvan pari päivää. Nopeampiakin reseptejä on ja vuosia sitten olen moista kokeillutkin ja pettynyt. Pitkäkestoinen leipominen ja useampi vaivauskerta kiehtoivat - uskoin niiden tuovan leipään samaa ihanaista sitkoa (vai sitkeyttä?), joka hyvässä leipätiskin ciabatassa on.

Ciabatta oli sisältä pehmeää, pinnaltaan sopivan rapeaa. Leipään ei kuitenkaan tullut suuria sisäisiä onkaloita tai sitkeyttä, joita toivoin. Maku muistuttikin enemmän patonkia kuin ciabattaa. Tuore patonki on toki hyvää, mutta ei se ciabattaa ole. Jos tavoiteleipänä olisikin ollut patonki, olisin ollut saavutukseen varsin tyytyväinen (joskin olen tehnyt hyvää patonkia nopeammallakin aikataululla). Nyt lopputulos oli hienoinen pettymys.

Tein leivät pikaisen selailun päätteeksi Kotilieden ohjeella. Määrät olivat samat, mutta yleiskoneen puuttuessa työstin taikinaa käsin. Leipoessa kummastutti taikinan todellisen koostumuksen ja ohjeessa kuvaillun rakenteen välinen ero: ohjeessa puhuttiin löysästä taikinasta ja ohjeen jauhomäärillä toteutettuna taikina oli pöydällä työstettävää, pehmeää mutta ei löysää. Jossain muistan nähneeni kuvasarjan ciabatan leipomisesta, jossa taikina todella oli liki valuvaa. Ehkä tässä piilee patongin ja ciabatan ero.

lauantai 15. tammikuuta 2011

Simpukoita etanamaiseen tapaan ja toinenkin tapas


Meillä vietettiin eilen iltaa sohvan nurkassa elokuvan ja tapastyyppisen iltapalan parissa. Kotoisaa ja lokoisaa oloa ensimmäisen lomanjälkeisen työviikon päätteeksi. 

Vuokraelokuvaksi valikoitui Clint Eastwoodin ohjaama Invictus - Voittamaton, joka keskinkertaisista (jälkeenpäin luetuista) arvosteluista huolimatta oli viihdyttävä, ajatuksia herättävä. Nelson Mandelan (Morgan Freeman) kyvystä antaa anteeksi ja suunnata katse eteenpäin lienee meillä kaikilla opittavaa. Minulla ainakin.

Iltapalan lämmikkeeksi minulla oli ajatuksena tehdä hyväksi havaittuja sitruunaisia etanoita, mutta kun sitruunat jäivät kauppaan ja kotiin tultua paljastui, ettei etanoita ollutkaan kaapissa, oli sovellettava jotain muuta. Säilykepurkkihyllystä löytyi purkillinen simpukoita, jotka valkosipulivoi kyljessään pääsivät etanoiden kolosiin; astiasta kun en osannut luopua, vaikka raaka-aine vaihtuikin. Ehkä ajatus oli jäänyt tuikkimaan, kun olin nähnyt muidenkin tehneen etanapannuinnovaatioita.

Parmesaaniraasteella hunnutettuina simpukat olivat mainioita tuoreen leivän kamraattina. Minä kyllä olisin kaivannut ehkä raikastukseksi sitä sitruunaa tai vaikka tuoretta persiljaa. Herra Kokin mielestä simpukat olivat hyviä näinkin.



Etanamaisten simpukoiden lisäksi elokuvan aikana haarukkaan koottiin suupaloja valkohomejuustosta, tuoreen mangosta ja uunissa nahistetusta Serrano-kinkusta. Makean mangon, suolaisen kinkun ja liki valuvan pehmeän juuston yhdistelmä oli huumaava. 

Jälkiruoaksi syötiin iso kasa salmiakkisia irtokarkkeja. Voiko vuokraleffaa katsoakaan ilman irtsaripussia?

****

Valkosipuliset simpukat

200/120g purkki säilykesimpukoita
1-2 valkosipulinkynttä
2 reilua ruokalusikallista voita (Voimariinia)
hieman suolaa
mustapippuria myllystä
(tarvittaessa hieman öljyä)

parmesaaniraastetta (meillä meni noin 30g juustoa)

Valuta ja huuhtele simpukat huolella. Anna valua kuivaksi tai puristele liika vesi pois. Sekoita kulhossa pehmeä voi, silputtu valkosipulinkynsi, suola, pippuri ja lisää simpukat. Sekoita. Tarvittaessa voi ohentaa seosta tilkalla öljyä.

Annostele simpukka-voi -seosta etanapannun kolosiin. Kolot tulivat meillä tupaten täyteen. Raasta juusto pienellä terällä ja laita keko jokaisen simpukkakasan päälle.

Paista 200 asteisessa uunissa 10-15 minuuttia eli kunnes juusto on sulanut ja pannu tirisee. Nauti tuoreen, vaalean leivän kanssa. Halutessasi voit raikastaa annosta sitruunalla, sen mehulla tai tuoreilla yrteillä.

****

torstai 13. tammikuuta 2011

Iloista talvipostia tarhurille


Kotiin on aina kiva tulla. Tänään ilahduin erityisesti, kun pöydällä odotti lupaava kirjekuori. Jii-haa! Kuoressa oli pikkuruisia mini-grip -pusseja, joihin tilaamani chilin siemenet oli pakattu lajikkeittain. Mukana oli myös Kuinka kasvatan chiliä? -kasvatusopas kompaktissa koossa, pieni näyteputkilo Fatalii Gourmetin Naga Morich -jauhetta sekä pari kaupantekijäispussia siemeniä.

FataliiSeeds:n kautta tilatut siemenet ovat kotimaista tuotantoa, mikä on paitsi harvinaista myös ihaltavaa. Usein kasvisten ja yrttien siemenet joutuu tilaamaan maailmalta, tai vaikka tilauksen naputtelisikin suomalaiselle yritykselle, on siemenet rahdattu pohjolaan muualta. Mutta ajatella, että Jukka "Fatalii" Kilpisen chiliharrastelusta on vuosien saatossa kehkeytynyt bisnes, ymmärtääkseni ammattikin.

Siemenet ovat ainakin aiemmin olleet itävyydeltään erinomaisia. Viime vuoden kasvatuksissa kaikki kasvamaan tökätyt siemenet taisivat muuttua vihreiksi ja muutamaa tarhurin kämmäilystä johtunutta nääntymistä lukuun ottamatta taimiksikin. Jos ensi kesänä haluaa oman tarhan satoa, on siemenet hyvä tilata pikimiten. Toki siemenet voi kaivaa kaupan chlipaloistakin, joskin muitakin lajikkeita kannattaa kokeilla. Multaan tai muuhun kasvualustaan siemenet kätketään mieluusti tammikuun aikana, helmikuun alkupuolellakin vielä ehtii.

Tänä vuonna yritin tilata viime vuotisia miedompia lajikkeita, mutta pusseissa olevien merkintöjen perusteella en onnistunut siinä kovin hyvin kuin parin lajikkeen osalta. Jos onni on myötä ja kasvutaiat onnistuvat, ensi kesänä meillä kasvaa viime vuoden helmien lisäksi:


  • Lemon Drop (vahvuusaste 7-8)
  • Belize, Red (3-4)
  • Aji Amarillo, Small (7-8)
  • Chocolate Fatalii (3-4)
  • Bhut x Bell Pepper (2-8)
  • PI 281429 (6)
  • Short Yellow Tabasco (7)

Kuvassa on viime kesän punakkaa satoa. Tule jo kevät!

maanantai 10. tammikuuta 2011

Testissä keraamiset veitset


Meitä ilahdutettiin joulun aikaan monen muun ihanaisen lahjan ohella muutamalla varsin veikeällä ruoka-aiheisella lahjalla. Yhdestä paketista paljastui kaksi keraamista veistä. Vau!

Veitset ovat äärimmäisen teräviä ja kevyitä. Normaalilla kokkiveitsellä veistelemään tottuneena veitset ovat tuntuneen jopa liian keveiltä - tottumiskysymys veikkaisin. Keraamisen veitsen etuna pitäisi olla hyvä terässä pysyminen, sillä terä on kuulema kaksi kertaa terästä kovempaa (humanisti ei meinaa uskoa). Aika näyttää kuinka käy.

Pieni veitsi on moneen menoon liian pieni. Isompi veitsi sen sijaan on sopiva pilkkomiseen, hienontamiseen ja viipalointiin. Jostain syystä kuitenkin, ainakin toistaiseksi, tulee tartuttua perinteiseen kokkiveitseen, joka onneksi sekin on miehisin voimin pidetty hyvässä terässä.

Summa summarum: keraamiset veitset ovat ihan jees mutta ei kuitenkaan vautsivau.

torstai 6. tammikuuta 2011

Jäätävän hyvä jälkkäri: Philadelphiakakku mansikkamelballa


Aivan ensimmäiseksi täytyy antaa kunnia oikealle ihmiselle. Minulla tai Herra Kokilla ei ole nimittäin mitään tekemistä tämän hurmaavan kakun kanssa. Philadelphiakakku on sisko-rakkaan bravuuri, jota meillä oli taannoin pikkujouluisissa tunnelmissa ilo viimein saada syödäksemme. Reseptin sisko on leikannut talteen vuosia sitten Philadelphia -tuorejuuston mainoksesta.

Tämän jäätävän hyvän jälkkärin etu- tai haittapuoli, milloin mitenkin, on sen vaatima jäätymisaika. Kakun voi siis tehdä hyvissä ajoin etukäteen pakkaseen odottamaan tarjoiluhetkeä. Toisaalta akuuttiin kakkuhimoon helpotusta joutuu odottelemaan vähintään neljä tuntia.

****

Philadelphiakakku

2 liivatelehteä
4 kananmunaa (keltuaiset ja valkuaiset erikseen)
2 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
200g Philadelphia -tuorejuustoa
4 dl kuohukermaa (tai vispikermaa)
1 valmis marenkipohja

Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen.

Erottele kananmunista keltuaiset ja valkuaiset. Vaahdota kananmunan keltuaiset, sokeri, vaniljasokeri sekä tuorejuusto napakaksi vaahdoksi (kulho 1). Vaahdota toisessa kulhossa kerma vaahdoksi (kulho 2). Yhdistä kulhojen 1&2 vaahdot ja sekoita tasaiseksi.

Puristele pehmenneistä liivatelehdistä ylimääräinen vesi pois. Kuumenna tilkka (n. 3-4 rkl) vettä ja liuota liivatelehdet kuumaan veteen. Sekoita ja varmista, että lehdet ovat liuenneet kunnolla. Valuta liivate ohuena ja tasaisena nauhana vaahdon joukkoon samalla sekoittaen.

Vatkaa kananmunan valkuaiset kovaksi vaahdoksi. Kääntele vaahto muiden ainesten joukkoon.

Laita irtopohjavuoan pohjalle kaupan valmis marenkipohja. Jos pohja on liian pieni, voit tilkitä marenginpalasilla vuoan pohjan täyteen (marenkipohjapakkauksessa on usein kaksi pohjaa). Kaada vaahtojen yhdistelmä marenkipohjan päälle. Peitä vuoka foliolla ja laita pakkaseen vähintään neljäksi tunniksi, mielellään pidemmäksi aikaa.

Ota kakku pakkasesta huoneenlämpöön 30-45 minuuttia ennen tarjoilua. Laita kakun päälle runsaasti marjoja (esim. vadelmia ja mustikoita). Tarjoa kakku mansikkamelban kanssa.

Mansikkamelbaan tarvitset mansikoita (tai soseutettua mansikkaa), sitruunan tai limen mehua ja tomusokeria. Mausta tasaiseksi soseutettu mansikka sitruunan tai limen mehulla ja makeuta hieman tomusokerilla.

****

Liivate pitää kakun kasassa, vaikka se pääsisi juhlapöydässä hieman sulamaankin. Kakun voi myös pakastaa uudelleen rakenteen tai maun juurikaan kärsimättä.
 

lauantai 1. tammikuuta 2011

Makuja maailmalta: torielämää ja makhamin metsästys


Yksi mukavimmista asioista matkailussa on paikalliseen tori- ja ruokakauppamaailmaan tutustuminen. Torielämä on toki mukavaa kesällä Suomessakin; tuoreiden vihannesten ja marjojen tuoksu on huumaava. Maailmalla torilla aika kuluu huomaamatta paikallisia herkkuja ihmetellessä. Torikauppiaat antavat maistaakin, jos uskallusta riittää. Tässä maailman kolkassa yhteinen kieli torimyyjien kanssa usein puuttuu, joten sille mitä maistaa tai ostaa saattaa jäädä nimi löytymättä. Sanojen kirjoitusasustakaan ei voi päätellä yhtikäs mitään. Ne ovat kuin mystisiä symboleja.

Dan Brownin Kadonnut symboli -kirja on muuten ollut yhtenä matkalukemisena. Kertakaikkisen koukuttavaa luettavaa. Suosittelen. Myös Jens Lapiduksen dekkarit ovat oivaa lomalukemista.

Yksi maukas hedelmä, jota torilla maistoimme, oli longaani (engl. longan, kuva yllä). Helposti kuoriutuva, makea ja pehmeämaltoinen hedelmä on kuulema litsin sukulainen. En hoksannut ottaa talteen sisällä ollutta kiveä - oiskohan siitä saanut kotitarhassa aikaan longaanipuun. Tuskin vaan.  Mielenkiintoinen hedelmä oli myös jackfruit, jota kuoriessa olisi kyllä itseltä usko loppunut kesken. Sen verran paksukuorisesta jättiläishedelmästä oli kyse.

Osan valtavan hedelmävalikoiman lajeista tunnistimme, joskaan omenalta näyttänyt ei sitten ollutkaan tavallinen omppu, herkullinen kylläkin. Banaani ei sentään pystynyt meitä hämäämään, vaikka pikkuinen olikin (kuvassa verrokkina Herra Kokin etusormi).


Ruokatorin lähikadulla oli rakennustarvikeliikkeiden välissä ensisilmäyksellä sementtisäkkibisnekseltä vaikuttanut myymälä, joka lähemmällä tarkastelulla osoittautui riisikaupaksi.


Tuoretorikierroksilla yritimme sinnikkäästi löytää makumatkamuistoksi tamarindia. Englanniksi lausutuilla pyynnöillä saimme vain hämmentyneitä hymyjä. Lopulta saimme selville hedelmän thain kielisen ääntämyksen ('makhaam'), jota kysyvällä ilmeellä toistelimme toreilla turhaan myyjältä toiselle. Lopulta ihmettelin asiaa englantia taitaville räätäleille, joka kertoi hänen kotipihassaan kasvavan ison tamarindipuun. Räätäli lupasi tuoda meille pussillisen hedelmiä töihin tullessaan. Ihana ihminen.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...
Related Posts with Thumbnails