torstai 21. lokakuuta 2010

Pirteä sitruunapasta


Nopea ja pirteä sitruunapasta on helppo (arki)ruoka. Sillä aikaa kun pasta kypsyy, ehtii hyvin tekemään kastikkeen vaatimat pienet toimenpiteet. Useimmiten sitruunakastikkeen kanssa keitämme spagettia, mutta muukin pasta (kuvassa täysjyvä Fusilli) passaa. Kun päälle laittaa yrttejä tai rucolaa ja vuolee parmesanlastuja, on pasta-annos vertaansa vailla.

****

Sitruunapasta (kahdelle tai kolmelle)

pastaa
keitinveteen hieman suolaa

1 sitruunan mehu (reilu ½ dl)
2 tl sitruunan keltaista kuorta
½-1 valkosipulinkynsi
2 dl ruokakermaa
1 tl suolaa
(hyppysellinen sokeria)
yrttejä tai rucolaa


Keitä sopiva määrä pastaa suolatussa vedessä. Kun pasta kiehuu, pese sitruuna huolella juures- tai tiskiharjalla. Raasta keltaista sitruunan kuorta noin 2 tl ja purista sitruunasta mehu. Murskaa tai raasta myös kuorittu valkosipulinkynsi. Sekoita raasteet ja sitruunamehu ruokakermaan ja lisää suola. Ruokakerma paksuuntuu selvästi sitruunan lisäämisen jälkeen, se kuuluu asiaan, joten ei hätää. Rouhi joukkoon myös yrtit. Basilika, timjami, oregano sopivat soppaan hyvin. Rucola toimii myös mainiosti. Me pilkottiin joukkoon timjamia ja persiljaa, koska ne sinnittelevät vielä pihan perällä.

Kastikemäärä riittää hyvin kolmen hengen normaalille pasta-annokselle. Jos keität pastaa kahdelle, sitruunaista kastiketta on enemmän. Suuresta ja mehukkaasta sitruunasta saattaa irrota puolta desiä enemmänkin mehua. Jos pidät voimakkaasta sitruunan mausta, voit laittaa kaiken mehun.

Kun olet valuttanut pasta ja sekoittanut kastikkeen aineet, hämmennä kastike pastan joukkoon. Anna vetäytyä hetki ja tarkista suola.

****

Sitruunapastan reseptin alkuperää minulla ei ole tiedossa. Tämänkaltaista pastaa sain vuosia sitten hyvän ystävän kokkaamana ja tämä ohje on makumuistilla sovellettu versio siitä loistopastasta.

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...
Related Posts with Thumbnails