perjantai 23. syyskuuta 2016

Taittinger – kuplia luostarin kellarissa

 


Neljätoista kilometriä sampanjakellareita, noin viisi miljoonaa myytyä pulloa kuohuvaa vuodessa. Taittinger kuuluu sampanjatalojen jättiläisiin, mutta se onnistui hurmaamaan meidät kotoisuudellaan.

Pääsimme vierailemaan kesällä Taittingerin sampanjatilan pääkonttorilla, joka sijaitsee historiallisessa Reimsissa, Champagne-Ardennen alueella. Viehättävä Sophie kierrätti neljän hengen seuruettamme kellareissa, kertoi sampanjan valmistamisesta, talon tavoista, rypäleviljelmistä ja maaperästä. Hän vastasi kärsivällisesti kaikkiin kysymyksiimme, kuvaili historian käänteitä ja nykyhetkeä, ja tarjosi lopuksi kolmen sampanjatastingin. Ehkä yksi hurmaavimmista tavoista viettää iltapäivä.



 

 

Kuplia Unescon maailmanperintökohteessa


Sampanjatalon päämaja on rakennettu toisen maailmansodan jälkeen, mutta samalla paikalla on kuohunut, muutakin kuin sampanjaa, jo satoja vuosia. Taittingerin kellareiden vanhimmat osat ovat peräisin 300-luvulta – siis noin 1700 vuoden takaa – jolloin pyramidin muotoisista luolista louhittiin kalkkikiveä rakennusmateriaaliksi. Osa käytävistä on puolestaan louhittu 1200-luvulla, jolloin Saint Nicaisen luostari rakennettiin nykyisen sampanjatalon paikalle.

Luostarin maanpäälliset osat tuhoutuivat Ranskan vallankumouksessa, mutta maan alla olleet osat säilyivät historian hirmumyrskyissä hyvin. Nyt Unescon maailmanperintökohteisiin kuuluvissa luostarin vanhoissa kellareissa kypsyy Taittingerin lippulaivatuote, Comtes de Champagne, jonka pullon muoto on peräisin benediktiinimunkeilta. Comtesin lisäksi myös suuret pullokoot kypsytetään neljän kilometrin mittaisissa kellareissa päämajan alla.  

Parisenkymmen metriä maan alla historia näkyi ja tuntui, kellarit olivat monella tapaa hyvin vaikuttavia. Yksi vaikuttui satoja vuosia vanhasta rakennustekniikasta, toinen mystisyydestä ja kolmas holveista, joissa on kussakin liki satatuhatta sampanjapulloa. Me kaikki vaikutuimme käsityön määrästä sekä tarinoista. Kellarin viileä kosteus, joka sai oppaamme kietoutumaan villaviittaansa entistä tiukemmin, oli meille suomalaisille miellyttävää ja vähän kotoistakin. Isäni kulki kellareissa t-paitasillaan.

Kymmenen kilometriä lisää kellareita on Reimsin kaupungin alla, jossa kypsyvät reserve champagnet eli "perussampanjat". Comtesit ja suuret pullokoot käännetään asteittain sekä akselinsa ympäri että ylösalaisin käsityönä kellarityöntekijöiden toimesta, mutta kaupungin alla olevissa luolissa työn tekee automatiikka. Reimsin ja läheisen Epernayn kaupunkien alla taitaa olla satoja kellarikilometrejä ja satoja miljoonia sampanjapulloja, kun kymmenet ja kymmenet sampanjatalot säilövät kalkkisen maan uumenissa aarteitaan. Aika hauska olisi olla myyrä tai muu maan alla kulkeva eläin juuri sampanja-alueella.



Ensimmäisessä maailmansodassa kellarit toimivat väestönsuojina.

Kaikki kolme maistamaamme sampanjaa olivat erinomaisia. Réserve Champagne Brut sekä
Prestige Rosé Champagne Brut ovat Taittingerin myydyimpiä tuotteita, jotka tehdään vuodesta toiseen samanlaisiksi. Asiakas tietää mitä saa poksauttaessaan pullon auki. Sampanjat ovat sekoituksia eri vuosien tuotannoista, jotta laatu saadaan pidettyä yllä vuodesta toiseen, vaikka satokaudet vaihtelevatkin.

Comtes de Champagne on vuosikertasampanja, jota tuotetaan vain parhaimpina satokausina. Me maistoimme tänä vuonna lanseerattua 2006 vuosikertaa, joka oli mykistävän hyvä. Vaikka yllä mainaitut kuohuvat olivat erinomaisia, nousi Comtes aivan omalle tasolleen – toki hintakin on melko huima. Tänä vuonna Comtesia ei tuoteta lainkaan, sillä jo kesällä tiedettiin, että satokaudesta tulee huono alkukesän viileyden ja sateisuuden vuoksi. Vuoden 2015 vuosikerrasta odotetaan loistavaa, mutta se tulee myyntiin vasta vuonna 2025 – ensin sitä täytyy hieman kypsytellä kalkkikiviluolissa. 

 

Jos reissaat Koillis-Ranskassa, on Champagne-Ardennen alue ehdottomasti tutustumisen arvoinen kohde – luotijuna tuo alueelle Pariisin lentokentältä (CDG) nopeimmillaan puolessa tunnissa. Reims ja Epernay ovat sampanjatuotannon keskuksia, joissa on lukuisia suurten ja pienten kuplajuomatalojen koteja, joihin voi tehdä vierailukäyntejä. Taittingerilla kierroksia järjestetään sekä englanniksi että ranskaksi, hintahaarukka on noin 17–50 euroa riippuen kierroksen sisällöstä.




Kierroksen kellareissa ja sampanjatastingin tarjosi meille Taittinger – Merci!



sunnuntai 18. syyskuuta 2016

Tacopiirakka ruisleipäpohjalla





Tacopiirakka hauska tapa hurmata perhe tai puoli sukua, sillä piirakka on kuin klassiset tacot helpoimmalla mahdollisella kaavalla.

Erityisen helppoa – ja herkkua – piirakan leivonnasta tekee maailman iisein piirakkapohja, joka on kaikessa yksinkertaisuudessaan vierekkäin ladottuja ruispaloja. Homma toimii muuten hämmentävän hyvin. Tacopiirakka onkin vähän kuin pizzan, piirakan ja lämpimien voileipien yhdistelmä – monta klassikoa yhdessä paketissa.




Laitoin piirakkaan niitä kaikkein tutuimpia tacomakuja. Mausteinen jauheliha toimii piirakan täytteenä ranskankerman ja cheddarjuuston kanssa – muuta tuhti piirakka ei uuniin mennessään kaipaakaan. Kokonaisuuden raikastavat hieman jäähtyneen piirakan päälle laitettavat kirsikkatomaatit, tuore korianteri ja lehtipersilja sekä avokado. Tacoihin muutenkin sopivat rapea salaatti ja maissinjyvät käyvät hyvin myös tähän tacoversioon.

Vaasanin ruispalaperheen uutuudet, Ruispala ohut Herkku -leivät, ovat ihanan ohuita ja sopivan sitkeitä tapauksia piirakkapohjaksi. Leipä pehmenee hieman piirakan alla menettämättä kuitenkaan rakennettaan. Reunat, jossa täytettä on vähemmän, rapeutuvat uunissa rouksuvaksi, ja paksun täyteen alla leipä säilyy mehevänä. Leipäpohja kestää myös lämmittämisen, joten koko piirakkaa ei tarvitse syödä samalla istumalla. Vastikään kauppoihin tulleesta ohuista ruispaloista voit lukea lisää kampanjasivulta.  






Tacopiirakka on kiva kattaa iltapalapöytään, takkatulen ääreen tai syksyn ehkä viimeiselle piha-aterialle, kuten me teimme. Piiras sopii tarjottavaksi myös brunssin tuhtina osana, ja se on helppo pakata mukaan myös kyläpaikkaan. Ennen tarjoilua piirakkaa kannattaa hieman lämmittää uunissa. Juuri ennen tarjoilua piirakan päälle laitetaan kasa kasviksia ja yrttejä.










Resepti

 

 

 

 

Tacopiirakka ruisleipäpohjalla

6–8 annosta

ainesosat

pohja
7–8 kpl Vaasanin Ruispalat Ohut Herkku -puolikasta 

täyte
400 g naudan jauhelihaa
1 rkl öljyä
1 keltasipuli
1–2 valkosipulinkynttä
1 tl suolaa
1–2 tl savupaprikajauhetta (mieto)
noin 2 tl jeeraa eli juustojuminaa jauhettuna
1 tl korianteria jauhettuna
1/2 tl mustapippuria myllystä
3 rkl tomaattipyrettä
3 rkl vettä
150 g ranskankermaa (ei kevyt)
75–100 g cheddarjuustoa raastettuna

päälle
2 avokadoa (+ hieman sitruuna- tai limettimehua tummumisen ehkäisemiseksi)
reilusti kirsikkatomaatteja
reilusti tuoretta korianteria ja/tai lehtipersiljaa
(rapeaa salaattia ja maissinjyviä)


valmistusohjeet

Kuori ja hienonna sipuli sekä valkosipulinkynnet. Kuullota paistinpannulla öljyssä sipulisilput keskilämmöllä. Nosta lämpöä ja lisää jauheliha. Paista liki kypsäksi ja mausta suolalla, savupaprikalla, jeeralla, korianterilla ja mustapippurilla. Lisää tomaattipyre sekä vesi, jotta pyre sekoittuu jauhelihaan paremmin. Sekoita ja anna porista vielä muutama minuutti.

Kuumenna uuni 200 asteeseen (kiertoilmauunissa riittää 180 astetta). Laita 7–8 ruispalaa vieretysten haluamaasi muotoon. Voit tarvittaessa leikata leipiä pitkittäin tai poikittain puoliksi. Levitä jauhelihaseos leipien päälle. 
Sekoita ranskankermaan raastettu cheddarjuusto (mausta tarvittaessa pienellä määrällä suolaa). Levitä seos jauhelihan päälle. Paista noin 10 minuuttia eli kunnes juustokuorrute on saanut kauniin värin.

Jäähdytä hieman ja laita piirakan päälle viipaloidut avokadot, kirsikkatomaatteja sekäreilusti yrttejä. Nauti heti.

Mikäli teen piirakan etukäteen, säilytä se jääkaapissa ja lämmitä noin 150-asteisessa uunissa 10–15 minuuttia. Laita kasvikset piirakan päälle juuri ennen tarjoilua.

_____
 

www.blogirinki.fi

Yhteistyössä Blogirinki, Indiedays & Vaasan



perjantai 16. syyskuuta 2016

Paahdettu parsakaali aasialaisittain



Parsakaali on yksi lempivihanneksistani. Ja ehdottomasti lempitapani valmistaa se – tai sekin – on paahtaminen. Uuni saa vihanneksista esiin aivan uusia, upeita makusävyjä, joista höyryttäen tai pannulla paistaen voi vain haaveilla.

Aasialaisittain maustettu parsakaali on loistava lisäke liha- tai kalaruoalle. Me olemme syöneet marinoitua parsakaalia paitsi lisäkkeenä myös kiinalaisen noutoruoan kanssa sekä sellaisenaan, tapasmaisina suupaloina. 



Paahtamisessa tärkeää on, että uuni on riittävän kuuma, jolloin kaalinpäiden ei tarvitse olla kauaa uunissa. Näin rakenne säilyy napakkana, mutta kaali saa reilusti paahteisuutta. Meidän ilmeisen tehokkaassa (mutta ihan tavallisessa) kiertoilmauunissa 225 astetta ja hieman alle kymmenen minuuttia on sopiva yhdistelmä. Kokeilemalla löydät omalle uunillesi parhaan lämpötilan ja paistoajan.

Huomaa, että noin puoli annosta maustekastiketta on hyvä lähtökohta parsakaalien marinoimiseen. Silloin parsakaalin oma maku pääsee vielä oikeuksiinsa. Loput kastikkeesta voit tarjota pöytämausteena, jolloin jokainen voi säätää mausteisuude määrää tai dipata kukkia kastikkeeseen.




Resepti

 

 

Paahdettu parsakaali aasialaisittain

noin neljälle


ainesosat

500 g parsakaalia
noin 1 rkl oliivi- tai rypsiöljyä
2 rkl soijakastiketta
1 1/2 rkl riisietikkaa
1 tl hunajaa, sokeria tai agavesiirappia
1 rkl seesamiöljyä
noin 1 tl sriracha-kastiketta tai muuta chilikastiketta 
(seesaminsiemeniä) 


valmistusohjeet

Kuumenna uuni 225 asteeseen. Leikkaa parsakaali pienehköiksi paloiksi. Voit pieniä myös varren, mikäli se ei ole puumainen. Levitä parsakaalit leivinpaperin päälle pellille ja huiski päälle hieman öljyä. Paahda kuumassa uunissa noin 10 minuuttia eli kunnes parsakaalit ovat saaneet paahteista pintaa.
Valmista marinadi parsakaalien ollessa uunissa. Sekoita soijakastikkeen joukkoon etikka, hunaja, seesamiöljy sekä chilikastike. Sekoita. Levitä noin puolet kastikkeesta paahdettujen parsakaalien päälle ja säästä loput dippikastikkeeksi. Näin jokainen saa säätää mausteisuutta oman makunsa mukaan.

Tarjoa paahdettu parsakaali lisäkkeenä, alkuruokana tai tapasmaiseen tyyliin naposteltavana herkkuna.
_____



Pellavaliina on Balmuirin, saatu blogin kautta.



keskiviikko 14. syyskuuta 2016

Nopea meksikolainen kanakeitto



Meksikolaiset maut ovat olleet meidän keittiössämme tänä syksynä vahvasti läsnä. Ehkä mitään autenttisuuden juhlaa emme ole päässeet viettämään, mutta jos maut ovat samaan aikaan tuhteja ja raikkaita, sävyt syviä ja ruoka arkeen sopivan simppeliä valmistaa, on paketti just hyvä.

Ensimmäisellä kerralla kanakeitto syntyi niistä raaka-aineista, joita kaapissa oli. Olimme jo taipumassa noutoruokaan, kunnes päätin, että kai minä nyt jotain täältä taion. Ja simsalapim vaan. Vihanneslokerossa oli tuoretta kotimaista maissia – sitä on tänä vuonna syöty paljon – ja kuivakaapissa purkki mustapapuja ja kourallinen maissilastuja. Pakastimesta taas löytyi pari broilerin rintafilettä. Päälle laitettavat yrtit ja kasvikset ovat omaa satoa. Lopputuloksena oli keitto, joka jää varmasti elämään arkiruokalistallemme.

Täyteläisen maun lisäksi parasta on, että keitto valmistuu puolessa tunnissa. Broileri toimii keitossa hyvin, mutta lisäämällä toisen purkillisen mustapapuja, voi lihan jättää poiskin. Tomaatti ja avokado ovat keiton raikkaina lisäkkeinä loistava pari, eikä liemessä rapean ja suuhun sulavan pehmeän yhdistelmäksi tekeytyviä maissilastuja voi latoa keittoon liikaa.








Resepti

 

 

 

 

Meksikolainen kanakeitto

neljälle

ainesosat

1 keltasipuli
2 valkosipulinkynttä
2 rkl öljyä
2 broilerin rintafilettä
noin 2 tl jeeraa eli juustokuminaa jauhettuna
1 1/2–2 tl (savu)paprikajauhetta 
3 rkl tomaattipyrettä
hieman tuoretta chiliä tai chilitahnaa
12 dl kasvislientä
2 maissintähkää (tai 1 pss pakastemaissia)
noin 200 g keitettyjä mustapapuja (säilyke)
1–2 tl hunajaa tai sokeria
noin puolikkaan limetin mehu
hieman suolaa

lisäksi 

tuoretta korianteria tai lehtipersiljaa
avokadoa ja/tai kirsikkatomaatteja
maissilastuja
ranskankermaa


valmistusohjeet

Kuori ja hienonna sipuli sekä valkosipulinkynnet. Laita kattilaan öljy sekä sipulisilput. Kuullota keskilämmöllä muutama minuutti. Nosta lämpöä ja lisää kuutioidut broilerin rintafileet. Paista lihakuutioihin nopeasti hyvä pinta, lisää jeera, savupaprika, tomaattipyre sekä chili. Sekoita, jotta mausteet tarttuvat lihoihin. 

Lisää kasvisliemi sekä tähkästä leikatut maissinjyvät ja kypsät mustapavut valutettuina. Anna kiehua hiljalleen noin 10 minuuttia. Mausta keitto limetin mehulla, pienellä määrällä hunajaa tai sokeria sekä suolalla. Tarjoa keiton kanssa tuoretta korianteria, avokadoa ja/tai kirsikkatomaatteja sekä maissilastuja ja halutessasi myös ranskankermaa.

_____



sunnuntai 11. syyskuuta 2016

Gluteeniton vispipuuro



Vispipuuro on ylistys puolukalle, metsien rubiinille, jota tänäkin syksynä on mättäät punaisenaan. Täällä pohjoisempana vispattua puuroa kutsutaan lappapuuroksi (lapata = vispata), meidän perheessä sitä taas on kutsuttu vaarinpuuroksi, koska Vaari sitä kaikkein useimmin vispasi.




Tänä syksynä olen tehnyt puolukkavispipuuron täysjyväriisijauhosta ja tattarista, joten puuro on gluteeniton. Seos tuo vaihtelua perinteiseen mannaan, ja suussa puuro tuntuu silkkiltä ja sametilta. Tattari tuo puuroon juurevaa makua, mikä sopii erinomaisesti raikkaan puolukan pariksi. Tykkään tästä uudesta jauhoyhdistelmästä ehkä enemmän kuin mannasta, vaikka tarvetta gluteenittomuudelle ei meillä olekaan – kropat sietävät vehnää kitisemättä.

Vispipuuron keittämisessä on vain yksi sääntö: puurossa ei saa olla paukkuja. Ei ne muissakaan puuroissa hurraa-huutoja aiheuta, mutta vispipuuron kanssa olen erityisen tarkka sekä omasta tahdostani että herra Kokin ehdottomasta vaatimuksesta kiltistä pyynnöstä. 

Riisijauhot paukkuuntuvat helposti, joten varmistan tasaisen rakenteen kahden keinon taktiikalla. Otan lasiin puolukkamehua ja sekoitan jauhot lusikalla tai haarukalla ja siivilöin vielä seoksen kattilaan. Tattarijauhot ovat hieman helpompia, joten ne olen vispannut suoraan liemeen. Nämä pari lisämutkaa takaavat tasaisen puuron.


 

 

 

Resepti

 

 

 

Gluteeniton vispipuuro

neljälle

ainesosat

5 dl puolukoita
7 dl vettä
1 dl täysjyväriisijauhoja
1/2 dl tattarijauhoja
noin 3/4 dl sokeria

valmistusohjeet

Laita puolukoiden sekaan osa vedestä ja soseuta puolukat sauvasekoittimella. Voit paseerata soseen halutessasi. Ota pari desiä puolukkaseota kuppiin ja kaada loput kattilaan. Mittaa kattilaan myös loppu vesi.

Sekoita kupissa olevaan nesteeseen riisijauhot ja siivilöi seos kattilaan. Vispaa nesteen sekaan myös tattarijauhot. Kuumenna koko ajan sekoittaen ja anna kiehua hiljalleen 5–10 minuuttia. Makeuta sokerilla. Jäähdytä.

Vispaa sähkövatkaimella jäähtynyt puuro. Säilytä jääkaapissa.

_____



torstai 8. syyskuuta 2016

Umpiointi – helppo tapa säilöä



Umpiointi on helppo tapa säilöä kesän ja syksyn saaliit purkkiin ilman pakastinta tai suurta määrää sokeria tai suolaa. Periaate on yksinkertainen: kuumennus tuhoaa pieneliöt, tiivis korkki pitää pöpöt pihalla ja purkkiin syntyvä alipaine umpioi purkin, joten sokerin tai suolan säilytysvoimaa ei tarvita. Kuulostaa monimutkaiselta mutta on käytännössä tavattoman helppoa.




Mitä ja miten umpioidaan?


Umpiointitapoja on monia. Usein hillopurkit, jotka täytetään aivan täyteen kuumalla hillolla, umpioituvat jäähtyessään itsekseen – kannen keskiosa napsahtaa alas umpioitumisen merkiksi. Jotkut umpioivat omenalohkot, kalasäilykkeet tai sienet uunissa, meidän suvun tapa on umpioida purkit kattilassa.

Vinkki umpioida purkit vedessä kattilassa on todennäköisesti peräisin Savon Sanomien lukijoiden palstalta parinkymmenen vuoden takaa. Nimimerkki "Suolaton säilöjä" on umpiointiohjeen takana. Helppo ohje on kulkenut meidän suvussa sienestäjältä toiselle, nyt vihdoin myös minulle – aiemmin olen säilönyt sienet runsaassa suolassa painon alla.

Meidän suvussa  umpioitaviin purkkeihin on laitettu nimenomaan sienisalaattisieniä eli rouskuja (ja haperoita) keitettyinä, mutta samainen ohje toimii minkä tahansa säilykepurkin umpioinnissa. Aikoinaan, kun umpiointi on ollut yksi tärkeimmistä tavoista säilöä, purkkeihin on laitettu hedelmiä, marjoja ja esimerkiksi kalaa.



 

Mitä umpioinnissa täytyy huomioida? 

Joissakin ohjeissa puhutaan ns. twist-off-purkkien käytöstä, mutta aivan tavalliset puhtaat lasipurkit käyvät tähän umpiointitekniikkaan mainiosti. Varmista vain, että kannet todella sopivat käyttämiisi purkkeihin. Varaa puuhaan myös riittävän suuri kattila.

Jos umpioit sieniä, muista esivalmistella ne tarvittaessa tavalliseen tapaan ennen umpiointia. Esimerkiksi rouskuja tulee keittää lajikkeesta riippuen 5–15 minuuttia. Purista sienistä vesi pois ennen kuin laitat ne purkkiin.

Umpioidut purkit säilyvät viileässä pitkään. Varmista aina, että kansi on alhaalla, kun otat uuden purkin käyttöösi.

 

Umpiointi – tee näin

 

  1. Käytä puhtaita purkkeja ja varmista, että kannet sopivat purkkeihin.
  2. Täytä purkit aivan täyteen painellen.
  3. Ripottele päälle mausteet (sienille 1–2 tl suolaa purkin koosta riippuen).
  4. Sulje purkkien kannet.
  5. Laita purkit suureen kattilaan ja täytä kattila kylmällä vedellä siten, että kansien päällä on vähintään sentti vettä. Kuumenna vesi kiehuvaksi.
  6. Keitä purkkeja vähintään puoli tuntia, isompia purkkeja hieman pidempään. Huolehdi, että kansien päällä on koko ajan vettä.
  7. Ota kattila pois liedeltä, anna purkkien jäähtyä hieman ja nosta ne pois vedestä.
  8. Varmista, että kansien keskiosa on painunut alas. Se on merkki umpioinnin onnistumisesta.
  9. Säilyä purkit viileässä.
_____


perjantai 2. syyskuuta 2016

Härkis-tacot




Kasviproteiinivalmisteet ovat tulleet markkinoille vauhdilla. Kasvisruoan lisääminen ja lihansyönnin vähentäminen puhuttavat sekä mediaa että kuluttajia, ja rakenteelta tutunoloiset – käytännössä lihamaiset – tuotteet ovat yksi tapa lisätä kasviproteiinin kulutusta kotikeittiöissä.

Uusin haastaja kasviproteiinikarkeloissa on Härkis. Me syömme todella paljon papuja, joten tartuin heti Härkis-pakettiin, kun sitä oli lähikaupassa saatavilla. Jauhelihamainen härkis on yllättävän maukas siltäänkin – nälissään huomasin napsivani muruja kylmänä suoraan pakerista. Mutta se imee itseensä myös mukavasti makuja, joten erilaisten makumaailmojen luominen on vain maustamiskysymys.

Nyt maustoin papuvalmisteen nopeasti pannulla meksikolaisin mauin, seuraavaksi ajattelin tehdä Härkistä aasialaisittain maustettuna. Koska papumuru on valmiiksi kypsää, ja siksi supernopea valmistaa, uskon sen löytyvän aika usein meidän arkiruokapöydästä. Arjessa nopeus on aika usein hyvä valttikortti.







Resepti 




Härkis-tacot

neljälle


Härkis-täyte
1 pkt (250g) Härkis-härkäpapuvalmistetta
tilkka öljyä
1 pieni sipuli
1 valkosipulinkynsi
1/2–1 tl jeeraa eli juustokuminaa jauhettuna
1/2–1 tl savupaprikaa
hieman chilikastiketta
hieman suolaa
noin 3/4 dl lagerolutta

lisäksi
tortillalettuja
avokadoa
kirsikkatomaatteja
tuoretta korianteria
salaattia 
kermaviiliä tai ranskankermaa


Kuori ja hienonna sipuli ja valkosipulinkynsi. Kuullota sipulisilppuja keskilämmöllä pienessä tilkassa öljyä. Lisää Härkis (voit murentaa suuremmat palat käsin ennen pannulle laittamista). Kuumenna ja lisää olut ja mausteet. Sekoita kunnes olut on liki haihtunut. Tarkista maku ja lisää tarvittaessa suolaa.

Tarjoa tortillaletun täytteenä.

_____





tiistai 30. elokuuta 2016

Juustokakkudippi & sitruunakeksit




Juustokakku on parhaimmillaan yhdistelmä raikasta ja samettisen pehmeää täytettä sekä sopivasti rapeaa vastapainoa tuovaa keksipohjaa. Juustokakkudipissä perinteille on annettu uudet vaatteet – marjaisaa dippiä koukkaistaan sitruunakekseillä. Mitä enemmän keksin päälle saa täytettä sitä parempi.

Noukin juustokakkudippiin torilta kauden viimeiset tuoreet vadelmat ja naapurin pihalta vielä syksyä vastaan sinnittelevät ruusut, molemmat pinkkejä lempiasioitani. Vadelmien makan kirpeä maku korostaa kunungatar-tuorejuuston marjaisuutta ja tekee dipistä ihanan raikkaan. Lisää raikkautta vastapainoksi kermaiselle täyteläisyydelle tulee maustamattomasta jogurtista, jonka voi korvata myös rahkalla. Vadelmien sijaan dippiin voi laittaa myös punaisia viinimarjoja tai mustikoita. Myös pakastemarjat käyvät hyvin. Koristeeksi laitettavat marjat kannattaa silloin laittaa dipin päälle kohmeisina, jotta ne säilyvät kauniina.

Dippiin käytin Crème Bonjourin toista uutuusmakua, kuningarta, joka on raikas ja marjainen tuorejuusto. Samaisesta uutuudesta Jotain Maukasta -blogin Mari on loihtinut upean kuningatarjuustokakun.  Se toinen uutuusmaku on kiehtova lakritsi, jota Suolaa ja hunajaa -blogin Jonna käytti ihan mielettömältä kuulostavaan grillattuun laku-sitruunakakkuun.






Resepti







Juustokakkudippi & sitruunakeksit


noin kuudelle


ainesosat

keksit (noin 25 kpl)
100 g voita
1/2 dl sokeria
1 kananmunankeltuainen
1/2 tl sitruunankuorta raastettuna
2 dl vehnäjauhoja


täyte
1 prk (200 g) Crème Bonjour kuningatar -tuorejuustoa
noin 1/2 dl kermaa ( tai täysmaitoa)
noin 1/2 dl maustamatonta jogurttia
noin 2 dl vadelmia
hieman hunajaa tai sokeria

päälle
pistaasipähkinöitä
vadelmia tai muita marjoja


valmistusohjeet

Valmista ensin keksit. Vaahdota huoneenlämpöinen voi ja sokeri. Lisää keltuainen. Pese sitruuna huolellisesti kuumalla vedellä ja raasta taikinaan kuoren keltaista osaa pienellä terällä. Lisää vehnäjauhot ja sekoita taikina palloksi. Laita taikina jääkaappiin tuorekelmuun käärittynä vetäytymään noin tunniksi.

Kuumenna uuni 200 asteeseen (180 astetta riittää kiertoilmauunissa). Ota taikina jääkaapista ja kaulitse se ohueksi levyksi. Ota muotilla haluamasi muotoisia paloja, laita leivinpaperille ja paista noin 5 minuuttia eli kunnes keksit ovat saaneet aavistuksen väriä. Jäähdytä.

Valmista täyte vatkaamalla tuorejuuston sekaan muut aineet. Sähkövatkaimella saat ainekset helposti sekaisin. Osa vadelmista voit laittaa halutessasi täytteen väliin kokonaisina tai soseutettuina. Laita juustokakkudippi tarjolle purkkiin tai lautaselle. Koristele pistaasipähkinöillä ja/tai marjoilla. Tarjoa sitruunakeksien kanssa.

_____







torstai 25. elokuuta 2016

Salaatinkastike porkkanan naateista


Raikkaan vihreä salaatinkastike syntyy helposti hävikiksi joutuvista porkkanan naateista. Kastike on vinaigretten kaltainen, etikan ja öljyn seos, joka maustetaan suolalla ja sokerilla. Lisäksi mausteeksi voi laittaa mielensä mukaan esimerkiksi valkosipulia, jeeraa tai chiliä.

Porkkanoista irroitetut naatit nahistuvat helposti vihanneslaatikossa ja pöydällä. Kaunis tapa saada naatit säilymään muutaman päivän terhakoina on laittaa naatit veteen maljakkoon tai lasiin – naatit ovat kaikessa pörhelöisyydessään itse asiassa todella kauniita.

Naateista kannattaa tehdä myös pestoa, reseptin löydät vaikkapa Suolaa & hunajaa -blogista. 






Resepti





Salaatinkastike porkkanan naateista


kahden keskikokoisen porkkanan naatit
noin 1 dl oliiviöljyä tai rypsiöljyä
1/2–3/4 dl omenaviinietikkaa 
2–3 tl hunajaa tai sokeria
suolaa

halutessasi
1 valkosipulinkynsi TAI jeeraa TAI hieman tuoretta chiliä


Laita salaatinkastikkeen ainekset tehosekoittimeen ja aja tasaiseksi. Maista ja säädä tarvittaessa suolaisuuden, hapokkuuden ja makeuden tasapainoa.

_____




lauantai 20. elokuuta 2016

Jauhottomat minimutakakut



Minimutakakut ovat suupalan kokoisia mutakakkuja, joiden päälle laitetaan kermavaahtoa tai tuorejuustokuorrutetta sekä marjoja. Ne ovat täydellisiä pikkujälkkäreitä tai vaikka brunssipöytään sopivia makeita suupaloja.

Tein nämä jauhottomat ja siten myös gluteenittomat miniatyyrikakut reseptillä, jonka olen aiemmin julkaissut kakkuna. Kakkutaikina on kuin suklainen, unelmankevyt ja kuohkea pilvi, joka ei ole tietysti oikeasti keveyttä nähnytkään, sillä se on täyttä tavaraa. Valmis kakku – tai minileivos – on tahmea kuten mutakakun pitääkin olla. Hauska idea on tarjota minikakut valmiiksi lusikoissa. Silloin välttyy tahmeilta tassuilta. Paitsi että tahmaisten sormien nuoleminen on kyllä aika ihanaa.




Minimutakakuilla juhlistimme Kokkipottilan kuusivuotista seikkailua. Kuudes vuosi on ollut paitsi herkullinen myös lystikäs. Vuoden kirkkaimpana tähtenä loistaa tietenkin esikoiskirjani, Suupaloja, jonka julkkareita juhlimme maaliskuussa. Vuosi sitten liki kaikki kirjan kuvat oli jo otettu, ja minä sompailin arkea kahden päivätyön sekä kirjan reseptien viimeistelyn ja tekstien kirjoittamisen kanssa. Välillä tarvittiin vähän lisää kynttilöitä ja lasillinen viiniä, sitten taas mentiin. Vuosi oli täyteläinen, se myönnän, mutta samalla se oli paras vuosi ikinä.

Kirja ei olisi koskaan toteutunut ilman blogia, eikä blogi eläisi vahvana ilman lukijoita. Joten sydämellinen kiitos ja suupalan kokoinen mutakakku sinulle, lukijani. Kiitos, että olette. Potluck by one -blogin Terhi kiteytti bloggaamisen ytimen taitavasti. Juuri näin minäkin ajattelen:

"Potluck by one on minulle ainutlaatuinen jakamisen väylä. Eikä se voisi olla sellainen ilman teitä. Jakaessa sekä antajalla että saajalla on yhtä tärkeä rooli. Kiitos, että saan jakaa. Että otatte vastaan ja välillä niin kauniisti saamastanne kiitätte. Sillä on väliä. Sillä on kauheasti väliä."
-Potluck by one -blogi, 15.8.2016







Resepti





Jauhottomat minimutakakut

noin 20 kpl


Ainesosat  

taikina
100g tummaa suklaata
100g voita
1 rkl kuumaa vettä (tai kahvia)
veitsenkärjellinen suolaa
2 kananmunan keltuaista
2 kananmunan valkuaista
1/2  dl sokeria

päälle
noin 1 dl kuohu- tai vispikermaa
(hieman sokeria)
kauden marjoja tai hedelmiä


Kuumenna uuni 170 asteeseen. Erottele kananmunan keltuaiset ja valkuaiset. Sulata suklaa ja voi vesihauteessa. Lisää vesi ja suola suklaa-voiseokseen. Vatkaa keltuaiset seokseen yksitellen. Vaahdota valkuaiset puhtaassa kulhossa ja lisää sokeri vähitellen. Vatkaa, kunnes saat napakan, marenkimaisen vaahdon. Voitele minimuffinsipellin kolot ja kaada taikina koloihin. Paista 170 asteessa noin 6 minuuttia eli kunnes kakku on reunoilta hieman napakka mutta keskeltä vielä hyvin kostea. Jäähdytä.

Vatkaa kerma ja makeuta kermavaahto halutessasi pienellä määrällä sokeri. Lusikoi kermavaahtoa minimutakakkujen päälle ja viimeistele herkku marjoilla tai hedelmillä.

_____



torstai 18. elokuuta 2016

Alsacen viinitie



Alsacen viinitie on pikkukylien ja viininviljelysten vuoroleikki, joka hurmaa jokaisen matkaajan. Kylät ovat henkeäsalpaavan kauniita, ja niiden ympärille levittyvät kukkulat viiniköynnöksineen ja ruusuineen vähintään yhtä upeita.




Olimme haaveilleet matkasta Ranskan Alsaceen vuosia. Alueen valkoviinit – tai Suomeen tuotava pieni osa valtavasta valikoimasta – ovat luottoviinejämme ja kestosuosikkejamme. Saksan ja Sveitsin kainalossa sijaitsevan alueen pääkaupunki on Strasbourg, josta Alsacen viinitien katsotaan avautuvan kohti etelää. Viinireitti kulkee pieniä teitä kylästä kylään kumpuilevassa maastossa. Alueen läpi voi viilettää myös moottoritietä, jos tarvetta on. Etelässä viinitie päättyy Thanniin, joka on vain muutaman kymmenen kilometriä Sveitsin rajalta. Kolmen maan kulmalla on jotain tuttua kaikista maista, mutta silti jotain niin ainutlaatuista, etten vastaavaa tunnelmaa ole muualla kohdannut.





Ruoka- ja viinikulttuuria yli rajan

Alsace on historialtaan vaiheikas. Vuosisatojen varrella alue on kuulunut Saksalle ja Ranskalle vähän vuorotellen, toisen maailman sodan jälkeen Alsace on ollut osa Ranskaa. Historia ja Saksan läheisyys näkyvät vahvasti alueen ruokakulttuurissa: Makkarat, hapankaali ja pizzamainen flammenkuchen tai tarte flambee ovat tuttuja rajan molemmin puolin.

Alueen ylpeydenaihe on tietenkin Alsacen viinit – niiden perässä mekin sinne matkasimme. Valtaosa tuotannosta, yli 90 prosenttia, on raikkaita ja aromikkaita valkoviinejä. Monen mielestä viinit ovat saksalaisten valkoviinien kaltaisia, minun suussa usein parempia. Rypälelajikkeita Alsacessa on viljelyssä paljon, mutta eniten viljeltyjä ovat Riesling, Pinot Gris, Gewürztraminer ja Muscat. Suosikkia on vaikea valita, mutta reissussa huomasin tykästyväni kerta toisensa jälkeen Pinot Gris -rypäleistä tehtyihin viineihin, ja niitä taisimme tuoda eniten kotiinkin.

Viinien lailla alue voisi ylpeillä upealla Munster-juustolla, joka pastöroimattomasta maidosta tehtyä, pehmeää ja pestypintaista juustoa. Huiman maukkaalla juustolla on EU:n suojattu alkuperänimitys. Juustoa tarjottiin ravintoloissa siltään, salaateissa, flammenkuchenin päällä ja friteerattuna – ihanaa kaikilla tavoilla. Liki aina juuston kanssa tarjottiin jeeraa eli juustokuminaa, joka sopikin hämmentävän hyvin juuston makupariksi. Lasiin paikallista valkoviiniä, tietenkin.


 

 

Colmar on Alsacen sydän

Viinireitin sateenkaarenkirjava sydän on Colmar. Pienen ja eläväisen kaupunkin vanha osa on korumaisen kaunis, sellainen, jonka jokaisesta talosta oli melkein pakko ottaa kuvan (otinkin, jos matkaseuralaisilta kysytään). Kaupungin ottaa haltuun päivässä ja hotelleissa ja ravintoloissa on mistä valita.

Me majoituimme leirintäalueella, joka sijaitsi parisen kilometriä keskustan ulkopuolella. Pyörällä matkan kaupunkiin – ja aamulla lähimpään leipomoon – taittoi hetkessä. Pyörämatkan päässä oli myös useampi viehättävä kylä, joista Turckheim ja Eguisheim olivat mieleenpainuvimpia. Hieman kauempana sijainnut, Ranskan kauneimpien kylien joukkoon valittu Riquewihr oli korunkaunis ja näkemisenarvoinen, mutta sinne kannattaa suunnata aamun rauhallisina tunteina. Jo ennen puolta päivää kylä on täynnä turisteja. Samanlaista ihmispaljoutta ei Eguisheimissa ollut, vaikka toki turisteja oli sielläkin. Turckheim oli rauhallinen, selvästi paikallisten kylä, jossa turisteja oli vain kourallinen. Pyörämatka Colmarista Turckheimiin kulki viiniviljelysten välissä. Ei ole ehkä vaikea arvata, että erityisesti juuri Turckheimista viehätyimme Colmarin ohella.

Eguisheimissa kävimme Alkonkin valikoimasta tutussa Wolfbergerin viinitalossa, joka sijaitsee pienen kylän pääkadun varressa. Valtavasta valikoimasta mielenkiintoisten viinien löytäminen oli haastavaa. Haluamiaan viinejä saa tietenkin maistaa, ja henkilökunta kertoo viineistä ja niiden ominaisuuksista, vivahteista ja viinien keskinäisistä eroista mielellään. Viinien kanssa päivätyötään tekevien mielipiteet ja vinkit kannattaa todella hyödyntää. Muut käymämme viinitalot olivat pienempiä, meille uusia tuttavuuksia, aarteita niistäkin löytyi.






Kahden kulkuneuvon taktiikka


Meidän tapa matkata Alsaceen ei ollut varmastikaan millään mittarilla järkevin, mutta hauska se oli. Otimme asuntovaunun auton perään ja kaarroimme Haaparannan kautta kohti Göteborgia, siitä lautalla Kieliin ja vauhdikkaasti kohti Frankfurtia. Frankfurtista olikin sitten vain pieni siirtymä Colmariin.

Helpomminkin Alsaceen pääsee. Vanhempani lensivät Frankfurtiin, josta noukimme heidät kyytiin. Lentokentältä vuokrattu auto on myös hyvä vaihtoehto. Junalla alueelle pääsee useammasta suunnasta, esimerkiksi Strasbourgista ja Baselista juna kulkee Colmariin kolmessa vartissa. Auto on alueella tietenkin kätevä, mutta vielä vahvemmin suosittelen pyörän vuokraamista. Meillä oli käytössä molemmat kulkuneuvot, joten käytimme erinomaiseksi havaittua kahden kulkuneuvon taktiikkaa: Pyöräilimme mielenkiintoisiin kyliin ja viinitiloille, maistelimme viinejä ja viipyilimme pitkillä lounailla. Viineistä parhaat kävimme sitten hakemassa autolla kylästä toiseen kiertäen.





Viiniä ja kukkia – täydellinen matkakohde

Alsacen mieltää helposti viinikohteeksi, mutta alueella on paljon nähtävää, vaikka viineistä ei välittäisikään. Pyörämatkailijoita alueella oli paljon. Reitit on merkitty selvästi, eikä matka kylästä toiseen ole pitkä. Mäkiä on, mutta ne ovat pääosin iisisti ajettavissa.

Yhtälailla Alsacea voisi pitää kukkakohteena. Kukkaistutuksia oli jokaisessa kylässä, tienvarsilla, silloilla ja kadunkulmissa. Erityisesti alppimaiset pelargoniaistutukset saivat tämän syntymämummon sekaisin. Kylät kilpailivat kukkaloistoillaan ja upeimmat kukkakylät olivat saaneet tienvarteen neljän tähden tunnustuksen kansallisessa kaupunkien ja kylien kukkakilpailussa. Ruusuja oli muuten myös viininviljelysten väleissä ja siellä täällä rivien päädyissä. Ruusut toimivat kuulema viljelyksillä ötökkäindikaattoreina. Kun ruusuihin tulee tuholaisia, on niitä pian viinissäkin.

Kokonaisuudessaan Alsace oli upea, jokaisen kilometrin arvoinen matkakohde. Yksi niistä kohteista, jonne on pakko palata.

_____




lauantai 13. elokuuta 2016

Kanttarelli-pekonipiirakka


Vuoden paras satokausi paikkaa hieman sitä aavistuksenomaista haikeutta, joka aina tulee kesän kääntyessä kohti syksyä. Kasvimaalla ja -huoneessa kesän kirkas vihreys on vaihtunut kuin salaa syksyisempiin sävyihin. Mutta ei se mitään, se tietää satoa, ja sävyissä on sitä paitsi samaa hehkua kuin lempisienessäni, kanttarellissa.



Kanttarelli-pekonipiirakkaa olen tehnyt viikon sisällä jo kahdesti, niin hyvää se on – ja pitihän se toinenkin puolikas pekonipaketista käyttää. Myös Fanni ja kaneli -blogin Tiina on ollut samaisissa puuhissa. Kun luin Tiinan piirakkajutun, oli suu kanttarelli-pekonipiirakkaa täynnä. Nauratti, sillä liki identtisten reseptien toteuttaminen yhtä aikaa ole ensimmäinen kerta. Tiina on yksi niistä ruokabloggaajakollegoista, joiden kanssa ajatukset osuvat aika usein yksiin. Tietysti sesongin mukaan kokkaaminen auttaa asiaa, mutta voisi kai niistä kanttarelleista muutakin tehdä kuin kanttarelli-pekonipiirakkaa. Great minds.

Alla oleva piirakkaresepti on hyvin perinteinen, jos wasabin jättää täytteestä pois. Pieni tujaus wasabia tuo piirakkaan kuitenkin mukavasti syvyyttä, joten sitä kannattaa kokeilla. Myös piparjuuritahna sopii piirakkaan hyvin.






Resepti

 

 

Kanttarelli-pekonipiirakka

noin 8 annosta


ainesosat

pohja
2 dl vehnäjauhoja
1/2 tl suolaa
1/2 tl leivinjauhetta
100 g voita
2–3 rkl maitorahkaa (tai hieman vettä)

täyte
250 g (1 l) kanttarelleja
85 g (1/2 pkt) pekonia
1 keltasipuli
2 dl kermaa
2 kananmunaa
(1/2 tl wasabia tai 1 tl piparjuuritahnaa)
suolaa 
hieman mustapippuria


Sekoita suola ja leivinjauhe vehnäjauhojen joukkoon. Nypi voi ja jauhot ryynimäiseksi seokseksi. Lisää rahka ja sekoita taikinaksi. Painele piirakkavuoan tai irtopohjavuoan pohjalle ja reunoille ja laita jääkaappiin vähintään tunniksi.

Valmista täyte. Puhdista ja hienonna kanttarellit. Hienonna myös pekoni ja kuorittu sipuli. Laita silput pannulle ja paista keskilämmöllä, kunnes kanttarellit ovat haihduttaneet nesteensä. Mausta suolalla ja pippurilla.

Kuumenna uuni 200 asteeseen (kiertoilmauunissa 180 astetta riittää). Kaada sieni-pekoniseos pohjan päälle. Sekoita kerman joukkoon kananmunat, halutessasi pieni määrä wasabia. Mausta suolalla. Kaada seos täytteen päälle. 

Paista piirakkaa noin 30 minuuttia eli kunnes väri on kullankeltainen ja täyte on hyytynyt.

Tarjoa hieman jäähtyneenä tai huoneenlämpöisenä vihersalaatin kanssa.

_____

torstai 11. elokuuta 2016

Linssi-perunasalaatti lehtikaalilla



Linssi-perunasalaatti lehtikaalilla on ruokaisa ja raikas. Paahdettujen perunoiden, linssien ja pieneksi silputun lehtikaalin sitoo salaatiksi sinappinen ja hieman kirpeä kastike, joka saa maustaa salaattia hetken tai kaksi ennen tarjoilua.

Linssit ja perunat pitävät nälän kaukana pitkään. Salaatti onkin kokonainen ruoka, tai se sopii hyvin osaksi ruokaisaa salaattipöytää. Myös mukaan otettavana lounaana se on erinomaista, sillä salaatti ei ota nokkiinsa kuljetuksesta tai rasiassa vietetystä yöstä.







Resepti





Linssi-perunasalaatti lehtikaalilla

6–8 annosta

ainesosat

500 g perunoita
2 dl puy- tai belugalinssejä
vettä linssien keittämiseen
suolaa
2–3 isoa lehtikaalin lehteä (noin 150 g)
iso kourallinen lehtipersiljaa

kastike
2 rkl dijonsinappia
1/2 dl sitruunamehua
1/2 dl oliiviöljyä
noin 2 tl hunajaa
suolaa 


valmistusohjeet

Voit valmistaa salaatin joko keitetyistä perunoista tai raaoista perunoista. Mikäli käytät raakoja perunoita, kuumenna uuni 200 asteeseen, pieni perunat reiluiksi paloiksi, mausta suolalla ja valuta päälle hieman öljyä. Paahda kypsiksi uunissa. Keitetyt perunat voit paistaa perunoihin pannulla rapean pinnan.
Keitä linssit ohjeen mukaan kypsiksi suolalla maustetussa vedessä. Valuta tarvittaessa liika keitinvesi pois. 

Linssien keittyessä poista lehtikaalista paksut lehtiruodit ja hienonna lehdet pieneksi silpuksi. Hienonna myös pehtipersilja. Valmista kastike ja sekoita noin 1/3 kastikkeesta lehtikaalin joukkoon, jotta kaali hieman pehmenee. 

Sekoita lämpimien linssien joukkoon perunat, kastike ja lehtikaalisilppu. Lämpimät linssit imevät makuja kylmiä linssejä paremmin. Anna maustua vähintään puoli tuntia ja tarkista maku. Lisää tarvittaessa suolaa ja/tai sitruunamehua.

_____




torstai 4. elokuuta 2016

3 vinkkiä ruokakuviin ilman perheriitaa




Kaikkien vähintäänkin salaa rakastaman sini-keltaisen huonekalujätin myymälät ja kuvastot huokuvat rentoutta ja kotoisuutta. Sellaista tunnelmallista ja elämänmakuista yhdessäoloa, johon haluaisi hypätä mukaan. Vetää hypätessään villasukat jalkaan ja nauraa sitten itsensä onnelliseksi höyryävän ruoan äärellä tai sohvatyynyjen syleilyssä. Samaa tunnelmaa tavoittelee IKEA kampanjallaan, jonka teema on vapaasti suomennettuna: Unohda odotukset ja rentoudu. Se on vain ruokaa, ei kilpailu. IKEA, Blogirinki ja Indiedays haastoivat minut mukaan rentoutumaan. Ehkä he aistivat, että juuri jotain sellaista olen tavoitellut.


 

Keittiöpaheita ja todellisuusharhaa


Aina välillä saan viestejä, joissa viitataan blogiin ja kysytään: "Siis syödäänkö teillä ihan oikeesti noin?" tai "Ettekö ikinä syö makaroonilaatikkoa tai pakastepizzaa." Kyllä ja kyllä. Kaikki blogiin päätyvät ruoat syödään meillä ihan oikeasti sohvalla rötköttäen ruokapöydän ääressä. Ei ne mitään leikkiruokia ole. Rakastamme hyvää ruokaa ja käytämme siihen mielellään aikaa ja vaivaa. Mutta totta on sekin, että pakastepizza tai the keittiöpahe tulevat välillä huutavaan tarpeeseen eikä makaroonilaatikkoa parempaa kotiruokaa ole olemassakaan. Aina en tosin jaksa paistaa lootaa uunissa, makarooni-jauhelihasökötys on niin paljon helpompaa. Sekaan paljon ketsuppia ja käteen kymmenen sentin pätkä hieman nahistunutta kurkkua.

Tämän postauksen kuvat ovat pala stailaamatonta todellisuutta. Arjen ensimmäinen kotitoimistolounas. Lehtikaalia pihalta ja pari kananmunaa, koska mitään muuta ei ollut kaapissa. Arki tuli taloon vauhdilla.


Paineita somesta? Ei kiitos!


Paitsi arki myös aika kulkee selvästi raketti selässään. Kokit ja Potit -ruokablogi täyttää reilun viikon päästä kuusi vuotta. Aloittaessani en olisi koskaan voinut kuvitella, millaiselle matkalle lähden. Matka on ollut yllätyksellinen ja hullunhauska. Blogimaailma on kehittynyt matkan varrella valtavasti. Samalla maailma on muuttunut entistä visuaalisemmaksi ja ruokakuvaus on ottanut jättiläismäisiä harppauksia – sen huomaa esimerkiksi selailemalla 5–10 vuotta vanhoja ruokalehtiä. Sama muutos näkyy myös blogeissa, ja maailman visuaalisuus saa paatuneimmankin ruokakuvausta kumastelevan kaivamaan taskustaan kännykän. Trendikkäät vegaanismoothiekulhot tai kesän upeimmat ribsit on saatava muistikortille.

Kuvaamiseen tai kuvan somettamiseen saatetaan uppoutua yhdessäolon ja kohtaamisen kustannuksella. Ihan huomaamatta. Kuvaaminen on sopivissa tilanteissa oikein jees – mitä muuta voisin ruokabloggaajana edes väittää. Mutta kuva tai some ei saa olla itseisarvo, hetken arvo löytyy ruoasta, tunnelmasta ja ennen kaikkea seurasta.

Tärkeä on myös pitää mielessä, että kenenkään ruokavalinnat, sisustus tai meikki ei ole aina sitä miltä se somessa näyttää. Onneksi. Sillä todellisuus on paljon hauskempaa, värikkäämpää ja elävämpää. Se meidän aikuisten täytyy muistaa itse, ja siitä meidän täytyy muistuttaa somesta ja tykkäyksistä meitä helpommin paineita ottavia lapsia ja nuoria. 


 

Ruokakuvia ilman perheriitaa – 3 vinkkiä


Ruokabloggaajana ruoan kuvaaminen on osa taudinkuvaa, väistämättä. Kuusi vuotta sitten käytin kuvaamiseen paljon vähemmän aikaa kuin nykyisin. Ja silti söimme silloin paljon useammin hieman jäähtynyttä ruokaa kuin nyt. Vaikka ruokakuvaukseen käyttämäni ajan määrä on kasvanut, vietämme nyt useimmiten ruokahetken ihan rauhassa, ilman kameroita. Ja syömme lämmintä ruokaa.

Muutos käynnistyi minusta, ei meillä tämän asian vuoksi ole onneksi tarvinnut riidellä. Homma alkoi jossain vaiheessa ärsyttää, sillä en saanut otettua sellaisia kuvia kuin halusin, koska oli kamala kiire syömään ja vielä kamalampi nälkä. Sitten aloin tehdä asioita vähän toisella tavalla ja aloin nauttia sekä ruokahetkistä että kuvaamisesta entistä enemmän. Aikaa yhdessäololle jäi enemmän, ja kuvista alkoi tulla hiljalleen parempia.

Listasin kolme tärkeintä, kantapään kautta opittua vinkkiä parempiin ruokakuviin ilman perheriitaa:

  • Suunnittele ja ennakoi. Koska usein itse kuvaamiseen kulunut aika on pieni suhteessa ennakkovalmisteluihin, mieti jo ennakkoon, millaisen kuvan uunissa muhivasta padasta haluaisit ottaa. Valmistele kuvausta ennen ruoanlaittoa tai siinä samalla: etsi kamera, muistikortti, jalusta, alusta tai mitä ikinä kuvatessasi tarvitsetkaan. Rakenna kuva niin valmiiksi kuin mahdollista ja tsekkaa tarvittaessa valotukset kohdilleen. Kun nostat ruoan kuvaan, usein pari ruutua riittää, koska kuva oli jo rakennettu. Siinä ajassa ei ruoka ehdi jäähtyä eikä perhe hermostua. Tällä tavalla olen kuvannut esimerkiksi Thai-maustetut wingsit, Poke-kakun ja One pot -lihapullapastan. Eivät kuvat mitään taideteoksia ole, mutta riittävän hyviä kuitenkin.
  • Rytmitä. Jos suunnittelu ja ennakointi ei onnistu, kokeile rytmitystä. Voisiko ruoan kuvata puolivalmiina? Ei kukaan sitä näe kuvasta. Entä jos wrapeja tekisikin kaksi ylimääräistä ja kuvaisi ne ruokailun jälkeen? Joku syö ne kuitenkin mielellään iltapalaksi. Tai jos säästäisi kulhollisen keittoa tai hieman pannaritaikinaa kuvattavaksi myöhemmin? Viimeksi piilotin yhden pihvin jääkaappiin ja grillasin ja kuvasin sen  pihalla iltavalossa talon hiljennyttyä vieraista. Oi että, mausteiset pihvitacot maistuivat taivaalliselle seuraavan päivän pikalounaana.
  • Rentoudu. Kaikkea ei tarvitse kuvata, eikä täydellistä kuvaa ei ole olemassakaan. Blogi tai somekanava ei kaadu, jos kuva jää päivittämättä tai sinne ladattava kuva on arkinen ja tavallinen. Muistetaan, että somen ja blogien tarkoituksena on tuottaa hyvää mieltä ja inspiraatiota, ei paineita, kiukkua saati perheriitoja. Mikään kuva tai somekanava ei ole tärkeämpi kuin ne tyypit, joiden kanssa juhlan tai arjen saa jakaa.







Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...
Related Posts with Thumbnails