torstai 25. elokuuta 2016

Salaatinkastike porkkanan naateista


Raikkaan vihreä salaatinkastike syntyy helposti hävikiksi joutuvista porkkanan naateista. Kastike on vinaigretten kaltainen, etikan ja öljyn seos, joka maustetaan suolalla ja sokerilla. Lisäksi mausteeksi voi laittaa mielensä mukaan esimerkiksi valkosipulia, jeeraa tai chiliä.

Porkkanoista irroitetut naatit nahistuvat helposti vihanneslaatikossa ja pöydällä. Kaunis tapa saada naatit säilymään muutaman päivän terhakoina on laittaa naatit veteen maljakkoon tai lasiin – naatit ovat kaikessa pörhelöisyydessään itse asiassa todella kauniita.

Naateista kannattaa tehdä myös pestoa, reseptin löydät vaikkapa Suolaa & hunajaa -blogista. 






Resepti





Salaatinkastike porkkanan naateista


kahden keskikokoisen porkkanan naatit
noin 1 dl oliiviöljyä tai rypsiöljyä
1/2–3/4 dl omenaviinietikkaa 
2–3 tl hunajaa tai sokeria
suolaa

halutessasi
1 valkosipulinkynsi TAI jeeraa TAI hieman tuoretta chiliä


Laita salaatinkastikkeen ainekset tehosekoittimeen ja aja tasaiseksi. Maista ja säädä tarvittaessa suolaisuuden, hapokkuuden ja makeuden tasapainoa.

_____




lauantai 20. elokuuta 2016

Jauhottomat minimutakakut



Minimutakakut ovat suupalan kokoisia mutakakkuja, joiden päälle laitetaan kermavaahtoa tai tuorejuustokuorrutetta sekä marjoja. Ne ovat täydellisiä pikkujälkkäreitä tai vaikka brunssipöytään sopivia makeita suupaloja.

Tein nämä jauhottomat ja siten myös gluteenittomat miniatyyrikakut reseptillä, jonka olen aiemmin julkaissut kakkuna. Kakkutaikina on kuin suklainen, unelmankevyt ja kuohkea pilvi, joka ei ole tietysti oikeasti keveyttä nähnytkään, sillä se on täyttä tavaraa. Valmis kakku – tai minileivos – on tahmea kuten mutakakun pitääkin olla. Hauska idea on tarjota minikakut valmiiksi lusikoissa. Silloin välttyy tahmeilta tassuilta. Paitsi että tahmaisten sormien nuoleminen on kyllä aika ihanaa.




Minimutakakuilla juhlistimme Kokkipottilan kuusivuotista seikkailua. Kuudes vuosi on ollut paitsi herkullinen myös lystikäs. Vuoden kirkkaimpana tähtenä loistaa tietenkin esikoiskirjani, Suupaloja, jonka julkkareita juhlimme maaliskuussa. Vuosi sitten liki kaikki kirjan kuvat oli jo otettu, ja minä sompailin arkea kahden päivätyön sekä kirjan reseptien viimeistelyn ja tekstien kirjoittamisen kanssa. Välillä tarvittiin vähän lisää kynttilöitä ja lasillinen viiniä, sitten taas mentiin. Vuosi oli täyteläinen, se myönnän, mutta samalla se oli paras vuosi ikinä.

Kirja ei olisi koskaan toteutunut ilman blogia, eikä blogi eläisi vahvana ilman lukijoita. Joten sydämellinen kiitos ja suupalan kokoinen mutakakku sinulle, lukijani. Kiitos, että olette. Potluck by one -blogin Terhi kiteytti bloggaamisen ytimen taitavasti. Juuri näin minäkin ajattelen:

"Potluck by one on minulle ainutlaatuinen jakamisen väylä. Eikä se voisi olla sellainen ilman teitä. Jakaessa sekä antajalla että saajalla on yhtä tärkeä rooli. Kiitos, että saan jakaa. Että otatte vastaan ja välillä niin kauniisti saamastanne kiitätte. Sillä on väliä. Sillä on kauheasti väliä."
-Potluck by one -blogi, 15.8.2016







Resepti





Jauhottomat minimutakakut

noin 20 kpl


Ainesosat  

taikina
100g tummaa suklaata
100g voita
1 rkl kuumaa vettä (tai kahvia)
veitsenkärjellinen suolaa
2 kananmunan keltuaista
2 kananmunan valkuaista
1/2  dl sokeria

päälle
noin 1 dl kuohu- tai vispikermaa
(hieman sokeria)
kauden marjoja tai hedelmiä


Kuumenna uuni 170 asteeseen. Erottele kananmunan keltuaiset ja valkuaiset. Sulata suklaa ja voi vesihauteessa. Lisää vesi ja suola suklaa-voiseokseen. Vatkaa keltuaiset seokseen yksitellen. Vaahdota valkuaiset puhtaassa kulhossa ja lisää sokeri vähitellen. Vatkaa, kunnes saat napakan, marenkimaisen vaahdon. Voitele minimuffinsipellin kolot ja kaada taikina koloihin. Paista 170 asteessa noin 6 minuuttia eli kunnes kakku on reunoilta hieman napakka mutta keskeltä vielä hyvin kostea. Jäähdytä.

Vatkaa kerma ja makeuta kermavaahto halutessasi pienellä määrällä sokeri. Lusikoi kermavaahtoa minimutakakkujen päälle ja viimeistele herkku marjoilla tai hedelmillä.

_____



torstai 18. elokuuta 2016

Alsacen viinitie



Alsacen viinitie on pikkukylien ja viininviljelysten vuoroleikki, joka hurmaa jokaisen matkaajan. Kylät ovat henkeäsalpaavan kauniita, ja niiden ympärille levittyvät kukkulat viiniköynnöksineen ja ruusuineen vähintään yhtä upeita.




Olimme haaveilleet matkasta Ranskan Alsaceen vuosia. Alueen valkoviinit – tai Suomeen tuotava pieni osa valtavasta valikoimasta – ovat luottoviinejämme ja kestosuosikkejamme. Saksan ja Sveitsin kainalossa sijaitsevan alueen pääkaupunki on Strasbourg, josta Alsacen viinitien katsotaan avautuvan kohti etelää. Viinireitti kulkee pieniä teitä kylästä kylään kumpuilevassa maastossa. Alueen läpi voi viilettää myös moottoritietä, jos tarvetta on. Etelässä viinitie päättyy Thanniin, joka on vain muutaman kymmenen kilometriä Sveitsin rajalta. Kolmen maan kulmalla on jotain tuttua kaikista maista, mutta silti jotain niin ainutlaatuista, etten vastaavaa tunnelmaa ole muualla kohdannut.





Ruoka- ja viinikulttuuria yli rajan

Alsace on historialtaan vaiheikas. Vuosisatojen varrella alue on kuulunut Saksalle ja Ranskalle vähän vuorotellen, toisen maailman sodan jälkeen Alsace on ollut osa Ranskaa. Historia ja Saksan läheisyys näkyvät vahvasti alueen ruokakulttuurissa: Makkarat, hapankaali ja pizzamainen flammenkuchen tai tarte flambee ovat tuttuja rajan molemmin puolin.

Alueen ylpeydenaihe on tietenkin Alsacen viinit – niiden perässä mekin sinne matkasimme. Valtaosa tuotannosta, yli 90 prosenttia, on raikkaita ja aromikkaita valkoviinejä. Monen mielestä viinit ovat saksalaisten valkoviinien kaltaisia, minun suussa usein parempia. Rypälelajikkeita Alsacessa on viljelyssä paljon, mutta eniten viljeltyjä ovat Riesling, Pinot Gris, Gewürztraminer ja Muscat. Suosikkia on vaikea valita, mutta reissussa huomasin tykästyväni kerta toisensa jälkeen Pinot Gris -rypäleistä tehtyihin viineihin, ja niitä taisimme tuoda eniten kotiinkin.

Viinien lailla alue voisi ylpeillä upealla Munster-juustolla, joka pastöroimattomasta maidosta tehtyä, pehmeää ja pestypintaista juustoa. Huiman maukkaalla juustolla on EU:n suojattu alkuperänimitys. Juustoa tarjottiin ravintoloissa siltään, salaateissa, flammenkuchenin päällä ja friteerattuna – ihanaa kaikilla tavoilla. Liki aina juuston kanssa tarjottiin jeeraa eli juustokuminaa, joka sopikin hämmentävän hyvin juuston makupariksi. Lasiin paikallista valkoviiniä, tietenkin.


 

 

Colmar on Alsacen sydän

Viinireitin sateenkaarenkirjava sydän on Colmar. Pienen ja eläväisen kaupunkin vanha osa on korumaisen kaunis, sellainen, jonka jokaisesta talosta oli melkein pakko ottaa kuvan (otinkin, jos matkaseuralaisilta kysytään). Kaupungin ottaa haltuun päivässä ja hotelleissa ja ravintoloissa on mistä valita.

Me majoituimme leirintäalueella, joka sijaitsi parisen kilometriä keskustan ulkopuolella. Pyörällä matkan kaupunkiin – ja aamulla lähimpään leipomoon – taittoi hetkessä. Pyörämatkan päässä oli myös useampi viehättävä kylä, joista Turckheim ja Eguisheim olivat mieleenpainuvimpia. Hieman kauempana sijainnut, Ranskan kauneimpien kylien joukkoon valittu Riquewihr oli korunkaunis ja näkemisenarvoinen, mutta sinne kannattaa suunnata aamun rauhallisina tunteina. Jo ennen puolta päivää kylä on täynnä turisteja. Samanlaista ihmispaljoutta ei Eguisheimissa ollut, vaikka toki turisteja oli sielläkin. Turckheim oli rauhallinen, selvästi paikallisten kylä, jossa turisteja oli vain kourallinen. Pyörämatka Colmarista Turckheimiin kulki viiniviljelysten välissä. Ei ole ehkä vaikea arvata, että erityisesti juuri Turckheimista viehätyimme Colmarin ohella.

Eguisheimissa kävimme Alkonkin valikoimasta tutussa Wolfbergerin viinitalossa, joka sijaitsee pienen kylän pääkadun varressa. Valtavasta valikoimasta mielenkiintoisten viinien löytäminen oli haastavaa. Haluamiaan viinejä saa tietenkin maistaa, ja henkilökunta kertoo viineistä ja niiden ominaisuuksista, vivahteista ja viinien keskinäisistä eroista mielellään. Viinien kanssa päivätyötään tekevien mielipiteet ja vinkit kannattaa todella hyödyntää. Muut käymämme viinitalot olivat pienempiä, meille uusia tuttavuuksia, aarteita niistäkin löytyi.






Kahden kulkuneuvon taktiikka


Meidän tapa matkata Alsaceen ei ollut varmastikaan millään mittarilla järkevin, mutta hauska se oli. Otimme asuntovaunun auton perään ja kaarroimme Haaparannan kautta kohti Göteborgia, siitä lautalla Kieliin ja vauhdikkaasti kohti Frankfurtia. Frankfurtista olikin sitten vain pieni siirtymä Colmariin.

Helpomminkin Alsaceen pääsee. Vanhempani lensivät Frankfurtiin, josta noukimme heidät kyytiin. Lentokentältä vuokrattu auto on myös hyvä vaihtoehto. Junalla alueelle pääsee useammasta suunnasta, esimerkiksi Strasbourgista ja Baselista juna kulkee Colmariin kolmessa vartissa. Auto on alueella tietenkin kätevä, mutta vielä vahvemmin suosittelen pyörän vuokraamista. Meillä oli käytössä molemmat kulkuneuvot, joten käytimme erinomaiseksi havaittua kahden kulkuneuvon taktiikkaa: Pyöräilimme mielenkiintoisiin kyliin ja viinitiloille, maistelimme viinejä ja viipyilimme pitkillä lounailla. Viineistä parhaat kävimme sitten hakemassa autolla kylästä toiseen kiertäen.





Viiniä ja kukkia – täydellinen matkakohde

Alsacen mieltää helposti viinikohteeksi, mutta alueella on paljon nähtävää, vaikka viineistä ei välittäisikään. Pyörämatkailijoita alueella oli paljon. Reitit on merkitty selvästi, eikä matka kylästä toiseen ole pitkä. Mäkiä on, mutta ne ovat pääosin iisisti ajettavissa.

Yhtälailla Alsacea voisi pitää kukkakohteena. Kukkaistutuksia oli jokaisessa kylässä, tienvarsilla, silloilla ja kadunkulmissa. Erityisesti alppimaiset pelargoniaistutukset saivat tämän syntymämummon sekaisin. Kylät kilpailivat kukkaloistoillaan ja upeimmat kukkakylät olivat saaneet tienvarteen neljän tähden tunnustuksen kansallisessa kaupunkien ja kylien kukkakilpailussa. Ruusuja oli muuten myös viininviljelysten väleissä ja siellä täällä rivien päädyissä. Ruusut toimivat kuulema viljelyksillä ötökkäindikaattoreina. Kun ruusuihin tulee tuholaisia, on niitä pian viinissäkin.

Kokonaisuudessaan Alsace oli upea, jokaisen kilometrin arvoinen matkakohde. Yksi niistä kohteista, jonne on pakko palata.

_____




lauantai 13. elokuuta 2016

Kanttarelli-pekonipiirakka


Vuoden paras satokausi paikkaa hieman sitä aavistuksenomaista haikeutta, joka aina tulee kesän kääntyessä kohti syksyä. Kasvimaalla ja -huoneessa kesän kirkas vihreys on vaihtunut kuin salaa syksyisempiin sävyihin. Mutta ei se mitään, se tietää satoa, ja sävyissä on sitä paitsi samaa hehkua kuin lempisienessäni, kanttarellissa.



Kanttarelli-pekonipiirakkaa olen tehnyt viikon sisällä jo kahdesti, niin hyvää se on – ja pitihän se toinenkin puolikas pekonipaketista käyttää. Myös Fanni ja kaneli -blogin Tiina on ollut samaisissa puuhissa. Kun luin Tiinan piirakkajutun, oli suu kanttarelli-pekonipiirakkaa täynnä. Nauratti, sillä liki identtisten reseptien toteuttaminen yhtä aikaa ole ensimmäinen kerta. Tiina on yksi niistä ruokabloggaajakollegoista, joiden kanssa ajatukset osuvat aika usein yksiin. Tietysti sesongin mukaan kokkaaminen auttaa asiaa, mutta voisi kai niistä kanttarelleista muutakin tehdä kuin kanttarelli-pekonipiirakkaa. Great minds.

Alla oleva piirakkaresepti on hyvin perinteinen, jos wasabin jättää täytteestä pois. Pieni tujaus wasabia tuo piirakkaan kuitenkin mukavasti syvyyttä, joten sitä kannattaa kokeilla. Myös piparjuuritahna sopii piirakkaan hyvin.






Resepti

Kanttarelli-pekonipiirakka

noin 8 annosta


ainesosat

pohja
2 dl vehnäjauhoja
1/2 tl suolaa
1/2 tl leivinjauhetta
100 g voita
2–3 rkl maitorahkaa (tai hieman vettä)

täyte
250 g (1 l) kanttarelleja
85 g (1/2 pkt) pekonia
1 keltasipuli
2 dl kermaa
2 kananmunaa
(1/2 tl wasabia tai 1 tl piparjuuritahnaa)
suolaa 
hieman mustapippuria


Sekoita suola ja leivinjauhe vehnäjauhojen joukkoon. Nypi voi ja jauhot ryynimäiseksi seokseksi. Lisää rahka ja sekoita taikinaksi. Painele piirakkavuoan tai irtopohjavuoan pohjalle ja reunoille ja laita jääkaappiin vähintään tunniksi.

Valmista täyte. Puhdista ja hienonna kanttarellit. Hienonna myös pekoni ja kuorittu sipuli. Laita silput pannulle ja paista keskilämmöllä, kunnes kanttarellit ovat haihduttaneet nesteensä. Mausta suolalla ja pippurilla.

Kuumenna uuni 200 asteeseen (kiertoilmauunissa 180 astetta riittää). Kaada sieni-pekoniseos pohjan päälle. Sekoita kerman joukkoon kananmunat, halutessasi pieni määrä wasabia. Mausta suolalla. Kaada seos täytteen päälle. 

Paista piirakkaa noin 30 minuuttia eli kunnes väri on kullankeltainen ja täyte on hyytynyt.

Tarjoa hieman jäähtyneenä tai huoneenlämpöisenä vihersalaatin kanssa.

_____

torstai 11. elokuuta 2016

Linssi-perunasalaatti lehtikaalilla



Linssi-perunasalaatti lehtikaalilla on ruokaisa ja raikas. Paahdettujen perunoiden, linssien ja pieneksi silputun lehtikaalin sitoo salaatiksi sinappinen ja hieman kirpeä kastike, joka saa maustaa salaattia hetken tai kaksi ennen tarjoilua.

Linssit ja perunat pitävät nälän kaukana pitkään. Salaatti onkin kokonainen ruoka, tai se sopii hyvin osaksi ruokaisaa salaattipöytää. Myös mukaan otettavana lounaana se on erinomaista, sillä salaatti ei ota nokkiinsa kuljetuksesta tai rasiassa vietetystä yöstä.







Resepti





Linssi-perunasalaatti lehtikaalilla

6–8 annosta

ainesosat

500 g perunoita
2 dl puy- tai belugalinssejä
vettä linssien keittämiseen
suolaa
2–3 isoa lehtikaalin lehteä (noin 150 g)
iso kourallinen lehtipersiljaa

kastike
2 rkl dijonsinappia
1/2 dl sitruunamehua
1/2 dl oliiviöljyä
noin 2 tl hunajaa
suolaa 


valmistusohjeet

Voit valmistaa salaatin joko keitetyistä perunoista tai raaoista perunoista. Mikäli käytät raakoja perunoita, kuumenna uuni 200 asteeseen, pieni perunat reiluiksi paloiksi, mausta suolalla ja valuta päälle hieman öljyä. Paahda kypsiksi uunissa. Keitetyt perunat voit paistaa perunoihin pannulla rapean pinnan.
Keitä linssit ohjeen mukaan kypsiksi suolalla maustetussa vedessä. Valuta tarvittaessa liika keitinvesi pois. 

Linssien keittyessä poista lehtikaalista paksut lehtiruodit ja hienonna lehdet pieneksi silpuksi. Hienonna myös pehtipersilja. Valmista kastike ja sekoita noin 1/3 kastikkeesta lehtikaalin joukkoon, jotta kaali hieman pehmenee. 

Sekoita lämpimien linssien joukkoon perunat, kastike ja lehtikaalisilppu. Lämpimät linssit imevät makuja kylmiä linssejä paremmin. Anna maustua vähintään puoli tuntia ja tarkista maku. Lisää tarvittaessa suolaa ja/tai sitruunamehua.

_____




torstai 4. elokuuta 2016

3 vinkkiä ruokakuviin ilman perheriitaa




Kaikkien vähintäänkin salaa rakastaman sini-keltaisen huonekalujätin myymälät ja kuvastot huokuvat rentoutta ja kotoisuutta. Sellaista tunnelmallista ja elämänmakuista yhdessäoloa, johon haluaisi hypätä mukaan. Vetää hypätessään villasukat jalkaan ja nauraa sitten itsensä onnelliseksi höyryävän ruoan äärellä tai sohvatyynyjen syleilyssä. Samaa tunnelmaa tavoittelee IKEA kampanjallaan, jonka teema on vapaasti suomennettuna: Unohda odotukset ja rentoudu. Se on vain ruokaa, ei kilpailu. IKEA, Blogirinki ja Indiedays haastoivat minut mukaan rentoutumaan. Ehkä he aistivat, että juuri jotain sellaista olen tavoitellut.


 

Keittiöpaheita ja todellisuusharhaa


Aina välillä saan viestejä, joissa viitataan blogiin ja kysytään: "Siis syödäänkö teillä ihan oikeesti noin?" tai "Ettekö ikinä syö makaroonilaatikkoa tai pakastepizzaa." Kyllä ja kyllä. Kaikki blogiin päätyvät ruoat syödään meillä ihan oikeasti sohvalla rötköttäen ruokapöydän ääressä. Ei ne mitään leikkiruokia ole. Rakastamme hyvää ruokaa ja käytämme siihen mielellään aikaa ja vaivaa. Mutta totta on sekin, että pakastepizza tai the keittiöpahe tulevat välillä huutavaan tarpeeseen eikä makaroonilaatikkoa parempaa kotiruokaa ole olemassakaan. Aina en tosin jaksa paistaa lootaa uunissa, makarooni-jauhelihasökötys on niin paljon helpompaa. Sekaan paljon ketsuppia ja käteen kymmenen sentin pätkä hieman nahistunutta kurkkua.

Tämän postauksen kuvat ovat pala stailaamatonta todellisuutta. Arjen ensimmäinen kotitoimistolounas. Lehtikaalia pihalta ja pari kananmunaa, koska mitään muuta ei ollut kaapissa. Arki tuli taloon vauhdilla.


Paineita somesta? Ei kiitos!


Paitsi arki myös aika kulkee selvästi raketti selässään. Kokit ja Potit -ruokablogi täyttää reilun viikon päästä kuusi vuotta. Aloittaessani en olisi koskaan voinut kuvitella, millaiselle matkalle lähden. Matka on ollut yllätyksellinen ja hullunhauska. Blogimaailma on kehittynyt matkan varrella valtavasti. Samalla maailma on muuttunut entistä visuaalisemmaksi ja ruokakuvaus on ottanut jättiläismäisiä harppauksia – sen huomaa esimerkiksi selailemalla 5–10 vuotta vanhoja ruokalehtiä. Sama muutos näkyy myös blogeissa, ja maailman visuaalisuus saa paatuneimmankin ruokakuvausta kumastelevan kaivamaan taskustaan kännykän. Trendikkäät vegaanismoothiekulhot tai kesän upeimmat ribsit on saatava muistikortille.

Kuvaamiseen tai kuvan somettamiseen saatetaan uppoutua yhdessäolon ja kohtaamisen kustannuksella. Ihan huomaamatta. Kuvaaminen on sopivissa tilanteissa oikein jees – mitä muuta voisin ruokabloggaajana edes väittää. Mutta kuva tai some ei saa olla itseisarvo, hetken arvo löytyy ruoasta, tunnelmasta ja ennen kaikkea seurasta.

Tärkeä on myös pitää mielessä, että kenenkään ruokavalinnat, sisustus tai meikki ei ole aina sitä miltä se somessa näyttää. Onneksi. Sillä todellisuus on paljon hauskempaa, värikkäämpää ja elävämpää. Se meidän aikuisten täytyy muistaa itse, ja siitä meidän täytyy muistuttaa somesta ja tykkäyksistä meitä helpommin paineita ottavia lapsia ja nuoria. 


 

Ruokakuvia ilman perheriitaa – 3 vinkkiä


Ruokabloggaajana ruoan kuvaaminen on osa taudinkuvaa, väistämättä. Kuusi vuotta sitten käytin kuvaamiseen paljon vähemmän aikaa kuin nykyisin. Ja silti söimme silloin paljon useammin hieman jäähtynyttä ruokaa kuin nyt. Vaikka ruokakuvaukseen käyttämäni ajan määrä on kasvanut, vietämme nyt useimmiten ruokahetken ihan rauhassa, ilman kameroita. Ja syömme lämmintä ruokaa.

Muutos käynnistyi minusta, ei meillä tämän asian vuoksi ole onneksi tarvinnut riidellä. Homma alkoi jossain vaiheessa ärsyttää, sillä en saanut otettua sellaisia kuvia kuin halusin, koska oli kamala kiire syömään ja vielä kamalampi nälkä. Sitten aloin tehdä asioita vähän toisella tavalla ja aloin nauttia sekä ruokahetkistä että kuvaamisesta entistä enemmän. Aikaa yhdessäololle jäi enemmän, ja kuvista alkoi tulla hiljalleen parempia.

Listasin kolme tärkeintä, kantapään kautta opittua vinkkiä parempiin ruokakuviin ilman perheriitaa:

  • Suunnittele ja ennakoi. Koska usein itse kuvaamiseen kulunut aika on pieni suhteessa ennakkovalmisteluihin, mieti jo ennakkoon, millaisen kuvan uunissa muhivasta padasta haluaisit ottaa. Valmistele kuvausta ennen ruoanlaittoa tai siinä samalla: etsi kamera, muistikortti, jalusta, alusta tai mitä ikinä kuvatessasi tarvitsetkaan. Rakenna kuva niin valmiiksi kuin mahdollista ja tsekkaa tarvittaessa valotukset kohdilleen. Kun nostat ruoan kuvaan, usein pari ruutua riittää, koska kuva oli jo rakennettu. Siinä ajassa ei ruoka ehdi jäähtyä eikä perhe hermostua. Tällä tavalla olen kuvannut esimerkiksi Thai-maustetut wingsit, Poke-kakun ja One pot -lihapullapastan. Eivät kuvat mitään taideteoksia ole, mutta riittävän hyviä kuitenkin.
  • Rytmitä. Jos suunnittelu ja ennakointi ei onnistu, kokeile rytmitystä. Voisiko ruoan kuvata puolivalmiina? Ei kukaan sitä näe kuvasta. Entä jos wrapeja tekisikin kaksi ylimääräistä ja kuvaisi ne ruokailun jälkeen? Joku syö ne kuitenkin mielellään iltapalaksi. Tai jos säästäisi kulhollisen keittoa tai hieman pannaritaikinaa kuvattavaksi myöhemmin? Viimeksi piilotin yhden pihvin jääkaappiin ja grillasin ja kuvasin sen  pihalla iltavalossa talon hiljennyttyä vieraista. Oi että, mausteiset pihvitacot maistuivat taivaalliselle seuraavan päivän pikalounaana.
  • Rentoudu. Kaikkea ei tarvitse kuvata, eikä täydellistä kuvaa ei ole olemassakaan. Blogi tai somekanava ei kaadu, jos kuva jää päivittämättä tai sinne ladattava kuva on arkinen ja tavallinen. Muistetaan, että somen ja blogien tarkoituksena on tuottaa hyvää mieltä ja inspiraatiota, ei paineita, kiukkua saati perheriitoja. Mikään kuva tai somekanava ei ole tärkeämpi kuin ne tyypit, joiden kanssa juhlan tai arjen saa jakaa.







tiistai 2. elokuuta 2016

Pecorinocrumble – rapea lisä salaattiin



Suolainen ja rapea, koukuttavan hyvä. Sen suunnittelee laittavansa salaatin päälle, mutta huomaa, että käsi käy kulhossa tuon tuosta. Sellainen se on, pecorinocrumle.

Pecorinocrumble on siis kuin suolainen ja juustoinen versio marjapiirakan päälle laitettavasta, uunissa rapeutuva muruseoksesta. Aikaa herkkuun menee kymmenisen minuuttia ja siihen voi raastaa sen viimeisen kantapalan suolaista juustoa. Pecorinon ohella crumbleen voi laittaa parmesaania.

Käytä juustomurua minkä tahansa salaatin päällä – esimerkiksi tomaattisalaatti rakastaa suolaista crumblea – tai murustele sitä ennen paistoa vaikka etanapannun hunnuksi. Myös grillattu kesäkurpitsa tai vaikka kasvissosekeitto hullullaantuu rapeasta lisästä.





Resepti

 

 

 

Pecorincrumble – rapea lisä salaattiin

6–8 annosta

ainesosat

1 dl pecorinoa raastettuna
1 1/2 dl kaurahiutaleita
1 rkl vehnäjauhoja (tai esim. maissijauhoja)
50 g voita sulatettuna
ripaus suolaa
muutama kierros mustapippuria myllystä

valmistusohjeet

Kuumenna uuni 200 asteeseen. Raasta juusto pienellä terällä. Sekoita kaikki ainekset kulhossa ja leviä seos leivinpaperin päälle uunipellille. Paista noin viisi minuuttia eli kunnes muru on saanut kullankeltaisen värin ja on hieman paahtunut. Anna jäähtyä ja murustele jäähtyneenä. 

_____




sunnuntai 31. heinäkuuta 2016

Mausteinen tomaattihillo uunissa


Yhteistyössä Suomen Sokeri


Tiesitkö, että tomaattihillon teko on näin helppoa: kaikki ainekset uuniin, tunnin tirsat sohvalla ja hillon purkitus. Ei helpoista asioista kannata tämän vaikeampia tehdä.

Aiemmin olen tehnyt uunissa omenahilloa – resepti nousee joka syksy suosituimpien reseptien joukkoon. Kohta omppuaika taas tulee! Uuniomenahillo on aivan yhtä helppo ja ihana kuin tämä uunissa tehty mausteinen tomaattihillokin. Myös mansikkahillon teen nykyisin tällä laiskan emännän menetelmällä.

Tomaattihillon voi maustaa chilillä myös uunista ottamisen jälkeen, jolloin chilin annostelu on selvästi helpompaa. Tuoreissa chileissä on toki oma hedelmäinen makunsa, joka syvenee vielä uunissa, mutta lajikkeesta ja yksilöstä toiseen tulisieluisuus vaihtelee. Valmiilla chilikastikkeella tai -tahnalla lopputulos on varmemmin omalle suulle sopiva. Silloin voi yhden purkin myös maustaa topakammin kuin toisen. Myös punaviinietikan voi laittaa vasta valmiiseen hilloon, mikäli hillo sitä kaipaa.

Tomaattihillo sopii loistavasti juustotarjottimelle, esimerkiksi camembertin tai vuohenjuuston pariksi. Hilloa voi laittaa myös hampurilaisen väliin tai tarjota grilliruokien lisänä.




Lisää bloggaajien huumaavia hilloja ja mehuja löydät Blogiringin kampanjasivuilta. Meillä kokeiluun menee ainakin Peggyn vadelma-minttuhillo ja Martinan villin kuuloinen vadelma-salmiakkihillo. Myös Suomen Sokerin nettisivuilla on valtavasti ideoita säilöntäpuuhiin. Kesä talteen!





Resepti

 

 

 

Tomaattihillo uunissa

noin 4 dl

ainesosat

500 g kypsiä tomaatteja (6–7 keskikokoista tomaattia)
2 dl Dansukker Hillosokeria
1 valkosipulinkynsi
noin 1/2 tl mustapippuria myllystä
noin 1/2 tl suolaa
noin 1 rkl punaviinietikkaa (tai sherryetikkaa)
tuoretta chiliä tai chilikastiketta maun mukaan
(muutama timjamin oksa)

valmistusohjeet

Kuumenna uuni 150 asteeseen. Puolita tomaatit ja poista kanta. Lohko puolikkaat muutamaan osaan. Kuori ja viipaloi valkosipulinkynsi.

Laita tomaattipalat, hillosokeri, valkosipuli, mustapippuri sekä suola ja halutessasi timjami uunivuokaan tai uuninkestävään kulhoon. Voit laittaa myös chilin ja etikan hilloon jo tässä vaiheessa. Sekoita ja anna hillon tekeytyä uunissa noin tunti. Voit sekoittaa paistamisen puolivälissä.

Ota astia uunista. Huomaa, että hillo on todella kuumaa. Poista puumaiset timjaminoksat. Soseuta sauvasekoittimella ja tarkista maku. Purkita ja anna jäähtyä. Säilytä jääkaapissa.

_____







perjantai 29. heinäkuuta 2016

Poke-kakku



Poken vuoksi ei tarvitse lähteä gymille tai lureihin, kyllä se keittiössäkin onnistuu.

Poke-kakku ei tosin ole saanut nimeään Pokémoneista vaan englanninkielisestä sanasta poke eli tökkiä. Sana kuvaa kakkua hyvin, sillä leipomuksen jujuna on kypsään kakkupohjaan tökityt reiät – tökitty kakku kuulostaisi sen sijaan aika tökeröltä. Reikien täyttämisessä on mielikuvitus rajana. Amerikkalaisissa ohjeissa reikiin laitetaan usein kondensoitua maitoa tai jellyksi hyytyvää mehua, joskus hilloa tai suklaakastiketta. Minä valutin koloihin soseutettua, hieman makeutettua mansikkaa. Myös vadelma sopisi täytteeksi loistavasti. Marjapyre raikastaa ja kostuttaa kakkua juuri sopivasti, kun kakku saa tekeytyä jääkaapissa muutaman tunnin.

Pohjaksi leivoin perheemme klassikon, suklaisen kakkupohjan puolikkaana annoksena. Mehevä suklaakakku sopi tarkoitukseen mainiosti – raikkaan marjan ja suklaa yhdistelmä on aina vaan yhtä lyömätön. Päälle lusikoin reilusti mascarpone-kermavaahtoa sekä pihalta poimittuja mansikoita.

Median rummuttama mansikkapula on muuten näkynyt täällä puolessa välissä Suomea lähinnä hinnoissa. Tiloilla ja toreilla marjaa on kyllä riittänyt – satohan alkoi vasta kypsyä silloin kun lehdet ja netti huusivat mansikoiden loppuvan. Edelleen torilla myydään aamulla poimittua mansikkaa laatikoittain, ja kaupat kutsuvat asiakkaita tarjoushinnoin vadelmaostosten lisäksi mansikkaostoksille.









Resepti

 

 

 

 

Poke-kakku suklaapohjalla ja mansikkatäytteellä

noin 10 annosta


pohja
3 kananmunaa
1 dl sokeria
50 g voita
100 g tummaa suklaata
1 dl vehnäjauhoja
3/4 tl leivinjauhetta
1/2 dl rypsiöljyä 

täyte
noin 5 dl mansikoita (tai 3 dl mansikkasurvosta)
tilkka sitruunamehua
hieman sokeria

päälle
2 dl vispikermaa
100 g mascarponejuustoa
noin 3 rkl sokeria
noin litra tuoreita mansikoita


Valmista ensin kakkupohja. Kuumenna uuni 180 asteeseen. Vatkaa kananmunat ja sokeri napakaksi vaahdoksi. Paloittele suklaa ja voi kattilaan, sulata pienellä lämmöllä välillä sekoittaen. Älä kuumenna liikaa, jottei suklaa kokkaroidu. Sekoita suklaaseos sokeri-munavaahtoon.

Sekoita vehnäjauhoihin leivinjauhe ja siivilöi jauhoseos taikinan joukkoon samalla käännellen. Lisää rypsiöljy ja sekoita tasaiseksi taikinaksi.

Pingota leivinpaperi noin 23 cm halkaisijaltaan olevan irtopohjavuoan pohjan ja reunan väliin. Leikkaa ylimäärinen paperi pois. Voitele tarvittaessa reunat. Kaada taikina vuokaa ja paista noin 20 minuuttia tai kunnes kakku on kypsä.

Anna kakun jäähtyä huoneenlämpöiseksi. Soseuta kakun jäähtyessä mansikat, mausta halutessasi sokerilla ja sitruunamehulla. 

Kun kakkupohja on jäähtynyt, töki kauhanvarrella tai sormella kakkuun reikiä noin 1–2 cm:n välein. Valuta mansikkasosetta reiät täyteen, levitä loput soseesta kakun päälle. Laita kakun päälle kelmu ja sen tekeytyä jääkaapissa pari–kolme tuntia.

Vatkaa kerma ja mascarpone vaahdoksi, mausta vaahto sokerilla ja levitä se kakun päälle. Koristele marjoilla ja tarjoa heti. Voit myös laittaa kakun kuvun alle jääkaappiin muutamaksi tunniksi.

_____

Tuplaamalla yllä olevan reseptin kakusta tulee erinomainen pohja täytekakulle. 




tiistai 26. heinäkuuta 2016

Mehevät pihvitacot


Yhteistyössä Atria


Grillaus ja kesä – mikä pari! Säästä viis, kyllä suomalainen grillaa uimapuvussa tai toppatakissa. Onneksi juuri nyt pärjää vain ensinmainitulla.

Meillä grilli kuumenee kesällä monta kertaa viikossa. Välillä grillaamme pikaisesti kaasugrillillä, välillä hitaasti pallogrillillä. Kun syöjiä on niin paljon, että pöydän ympärille kannetaan kaikki pihan tuolit, kuumenevat molemmat grillit. Silloin saattaa kuumentua vähän grillimestarikin.




Tässä reseptissä käytetty Rib Eye Steak on parasta pihvilihaa, joka tunnetaan ehkä paremmin ranskankielisellä nimellä entrecôte. Lihassa on mukana hieman rasvaa (ks. alin kuva), mikä pitää pihvin mahtavan mehevänä. Pieleen ei voi mennä, jos muistaa kaksi pihvinpaistajan perussääntöä: ota liha huoneenlämpöön hyvissä ajoin ja paista pihvi tulikuumalla grillillä (tai sisällä pannulla).

Nyt pihvi sujahtaa kasvisten ja kastikkeiden kanssa tortillaletun väliin. Makua ruoassa on tuhdisti, sillä liha on maustettu rubilla eli helpolla kuivamausteseoksella ja kastikkeita on kaksi. Kun rub saa olla lihan pinnalla rauhassa, se ikään kuin sulautuu lihaan eikä pala kuumassakaan grillissä.

Pihvitacot ovat pikaruokaa, jos ruoan esivalmistelee edellisenä päivänä. Paahdettu tomaattisalsa ja korianterilla maustettu majoneesi vain paranevat tekeytyessään jääkaapissa vuorokauden. Myös pihvien rub-mauste imeytyy lihaan parhaiten, kun se saa olla rauhassa yön yli. Sitten vaan kasvikset, tortillaletut ja kastikkeet pöytään, grilli kuumaksi ja syömään.






Resepti

 

 

 

Rub-maustetut Rib Eye -tacot

2–4 annosta


2 Atrian Rib Eye Steak -pihviä (yksi pkt, n. 600 g)


kuivamausteseos eli rub
1 tl jeeraa eli juustokuminaa jauhettuna
1 tl savupaprikajauhetta
1 tl valkosipulijauhetta
noin 1/4 tl mustapippuria myllystä
1–1 1/2 tl suolaa


korianterimajoneesi
1 dl majoneesia
kourallinen tuoretta korianteria


lisäksi
8 tortillalettuja
2 avokadoa
salaatinlehtiä
paahdettua tomaattisalsaa (resepti linkin takana)
limetinlohkoja
tuoretta korianteria
tuoretta chiliä silputtuna


Valmista paahdettu tomaattisalsa hyvissä ajoin, mielellään edellisenä päivänä. Katso resepti täältä.

Sekoita kuivamausteseoksen mausteet huolella sekaisin. Kuivaa pihvien pinta talouspaperilla ja ripottele noin puolet mausteseoksesta pihvien pinnalla molemmin puolin. Hiero mauste lihaan ja laita jääkaappiin maustumaan muutamaksi tunniksi tai yön yli.

Ota liha lämpiämään noin tunti ennen grillaamista. Lihan lämmetessä valmista korianterimajoneesi. Hienonna korianteri aivan pieneksi silpuksi ja sekoita majoneesi joukkoon. Halutessasi voit ajaa seoksen tasasemmaksi esimerkiksi sauvasekoittimella.

Viipaloi avokado (purista viipaleiden päälle limetin mehua tummumisen ehkäisemiseksi) ja laita salaatinlehdet, korianteri ja limetinlohkot esille. Lämmitä tortillalettuja halutessasi.

Kuumenna grilli kuumaksi. Paista pihvejä 3–4 minuuttia per puoli. Anna lihan vetäytyä muutama minuutti foliokääreessä ennen viipalointia. Tarjoa loppu kuivamausteseos pöytämausteena.

_____



Resepti on osa Blogirinki Median ja Atria kesäkampanjaa. Kurkkaa myös muiden bloggajien grillausreseptit ja viritä grilli kuumaksi. Ja muista seurata Instagramissa Atrian mehevää tiliä – seuraajien kesken arvotaan joka viikko pallogrilli ja grillattavaa (kampanja-aika kestää 7.8. saakka).


Yhteistyössä Blogirinki Media ja Atria





maanantai 25. heinäkuuta 2016

Paahdettu tomaattisalsa



Paahtaminen tekee liki kaikelle ruoalle hyvää. Ajatelkaa nyt. Paahdettu leipä, paahdettu valkosuklaa, paahdettu tomaattikeitto, paahdettu sipuli tai paahdettu vaahtokarkki – ihan järjettömän hyviä koko sakki.

Paahdettu tomaattisalsa kuuluu samaan sarjaan. Uunissa tai grillissä salsa saa syvyyttä ja makua, johon tuoresalsa, niin raikasta kun se onkin, ei koskaan pysty. Kiihkeimpään tomaattien sesonkiaikaan punaposkien kypsentäminen kuumuudessa saattaa kuulostaa hullulta, mutta jos talvitomaateista tulee hyviä paahtamalla, mieti miten mahtavia makeista tomaateista tulee.

Aivan. Todella. Hyviä.


Salsaan tulevat kasvikset voi paahtaa grillin tai uunin lisäksi myös kuumalla pannulla hellalla. Pääasia on riittävä lämpötila, jotta tomaatit, sipulit sekä chilit paahtuvat mustareunaisiksi ja maultaan intensiivisiksi.





Resepti

Paahdettu tomaattisalsa

4–6 annosta


4 kypsää tomaattia
pieni sipuli
1–2 valkosipulinkynttä
tuoretta chiliä maun mukaan
noin 1 tl punaviinietikkaa
hieman suolaa
tuoretta korianteria tai lehtipersiljaa


Kuumenna uuni 200 asteeseen. Lohko tomaatit, poista kanta. Laita uunivuokaan tai muuhun kuumuuden kestävään astiaan tomaattilohkot, lohkottu sipuli sekä chili (reiluina paloina). Laita astiaan myös valkosipulinkynnet kuorineen. 

Paahda uunissa noin 15–20 minuuttia eli kunnes kasvikset ovat paahtuneet reunoilta. Kaada kasvikset mortteliin tai tehosekoittimeen ja aja karkeaksi salsaksi. Mausta suolalla, pienellä määrällä etikkaa sekä kourallisella tuoretta korianteria tai lehtipersiljaa. Anna maustua vähintään puoli tuntia. Salsa säilyy jääkaapissa pari–kolme päivää.

Tarjoa esimerkiksi tacojen lisäkkeenä. Salsa sopii hyvin myös itse tehtyjen nachojen dipiksi.

_____

Tomaattisalsalla ennakoin tulevaa, sillä huomenna blogiin ilmestyy jumalaiset tacot. Pysy siis kuulolla!






lauantai 23. heinäkuuta 2016

Kukkakaalisalaatti


Kukkakaali on yksi kasvissuosikeistani. Se hurmaa monipuolisuudellaan, kuulaan vaalealla värillään ja hennolla maullaan.

Me syömme useimmiten kukkakaalia raakana: siltään, salaatissa tai dipin kanssa. Tässä salaatissa kukkakaali saa ylleen Lähi-itään nojailevia mausteita, jeeraa ja savupaprikaa, mutta yhtä lailla vinaigrettemaisen kastikkeen voi pitää simppelinä – valkosipulia en kuitenkaan jättäisi pois.

Kukkakaalisalaatti sopii erinomaisesti kesäiseen kattaukseen joko muiden salaattien rinnalle tai grilliruokien lisäkkeeksi. Myös uusien perunoiden kanssa samalla lautasella salaatti viihtyy hyvin.






Resepti




Kukkakaalisalaatti

6–8 annosta


2 keskikokoista kukkakaalia (valkoisia ja/tai värillisiä)
3 rkl sitruunamehua
3 rkl oliiviöljyä
1–2 tl hunajaa tai sokeria
noin 1/2 tl suolaa (lisää tarvittaessa)
1–2 valkosipulinkynttä
1/2–1 tl jeeraa eli juustokuminaa
1/2–1 tl savupaprikajauhetta
kourallinen tuoretta lehtipersiljaa silppuna


Pieni kukkakaalin kukinnot sekä mehevä varsi pieniksi paloiksi. Purista sitruunasta mehu, sekoita joukkoon öljy, hunaja ja suola sekä hienonnetut valkosipulinkynnet ja mausteet. Sekoita kastike ja kaada kukkakaalien päälle. Hienonna lehtipersilja ja sekoita salaatti huolella. Anna maustua jääkaapissa vähintään puoli tuntia. Maista ja säädä tarvittaessa makuja.

_____





maanantai 18. heinäkuuta 2016

Gluteeniton mustikkakukko



Mustikkakukko on parasta mitä mustikoilla voi tehdä keittiössä. Metsässä parasta on tietenkin istua mättäälle ja syödä metsän safiireja suoraan varvuista.




Perinteisesti mustikkakukon taikinaan käytetään ruis- ja venhäjauhoja. Kun pöydän ääreen istui rakkaita, joiden kroppa vaatii gluteenitonta ruokavaliota, oli laitettava jauhot vaihtoon. Tattarijauhoista ja gluteenittomasta jauhoseoksesta valmistettu taikina oli ihana. Tattari antoi taikinalle ruismaista syvyyttä ja juurevuutta, eikä eroa perinteiseen ruiskukkoon juurikaan huomannut. Lisää väriä taikina saisi tummista jyttejauhoista.


Mustikkakukkoon voi käyttää joko vastapoimittuja marjoja tai pakastemustikoita. Perinteisen, ruisjauhoilla valmistetun mustikkakukon löydät Kokkipottilan arkistosta.





Resepti

 

 

 

Gluteeniton mustikkakukko

noin 8 annosta

pohja ja kansi
200 g voita
1 dl sokeria
2 dl tattarijauhoja
2 dl hienoa, gluteenitonta jauhoseosta (tai tummaa jyttejauhoa)
1 tl leivinjauhetta

täyte
litra mustikoita
1 rkl perunajauhoa (1/2 rkl riittää, mikäli käytät tuoreita marjoja)
3/4–1 dl sokeria

tarjoiluun
vaniljajäätelöä tai vaniljakastiketta


Sekoita pehmitetty voi ja sokeri, lisää kuivat aineet. Sekoita tasaiseksi taikinaksi. Kääri taikina kelmuun ja laita tekeytymään jääkaappiin 1–2 tunniksi. Painele reilu puolet taikinasta korkeareunaisen vuoan pohjalle ja reunoille. Sekoita mustikoihin perunajauhot ja sokeri,  kaada pohjan päälle. Mikäli käytät pakastemustikoita, käytä marjat jäisenä.

Kaulitse lopusta taikinasta kukolle kansi. Kaulitse kansi kelmun päällä, sillä kelmun avulla saat kumottua levyn kanneksi. Painele reunat yhteen. Paista mustikkakukkoa 175-asteisessa uunissa noin 50 minuuttia.

_____



lauantai 16. heinäkuuta 2016

Tim Clinchin Keep it simple -ruokakuvauskurssi



Kuvittele mielessäsi viikonloppu omien intohimojesi äärellä, inspiroivassa miljöössä. Uskoisin, että viihtyisit. Niin minäkin tein – kesäkuinen viikonloppu ruokakuvauskurssilla täytti kaikki odotukset.



Olin ehtinyt kerätä odotuksia workshopille puolisentoista vuotta, sillä olin menossa jo viime kesänä samankaltaisella teemoituksella järjestetylle kurssille, mutta aikataulusekoiluni estivät suunnitelmat. Onneksi Jotain maukasta -blogista ja esimerkiksi Iltalehden ruokajutuista tuttu, ruokatoimittaja ja -bloggaaja Mari Moilanen kutsui valokuvaaja Tim Clinchin Suomeen tänäkin kesänä. Kesäkuussa ja elokuussa Keep it simple -ruokakuvauskurssit kokoavat yhteen valokuvauksesta innostuneita ihmisiä hyvän ruoan ja ruokakuvauksen ääreen.


Mari ja Tim (keskellä) sekä illallisesta vastannut Chef Santeri



Tim Clinch on katsonut maailmaa kameran etsimen läpi neljäkymmentä vuotta, joten kokemusta ja vinkkejä on jaettavaksi asti. Myös Mari, supertaitava ruokakuvaaja, veti workshopissa stailaus-, kuvaus- ja kuvakäsittelysessioita. Kokonaisuus oli erinomainen, ja jokainen sai oppia ja inspiraatiota itselleen tärkeisiin asioihin. Ruoka ja viinit olivat loistavia – eikä niitä pelkästään kuvattu. Aika mainio tapa viettää viikonloppu.



Kuvaa, kuvaa ja kuvaa

 

Valokuvauksessa pätee sama totuus kuin monessa muussakin lajissa. Tulet sitä onnekkaammaksi, mitä enemmän harjoittelet. Ja mitä onnekkaampi olet, sitä useammin saat vangittua keskinkertaisten otosten sijaan ainakin melkein upeita kuvia. Yksi Timin ohjeista olikin: kuvaa, kuvaa ja kuvaa.

Kehittymisen kannalta on tärkeä kuvata myös asioita, joita ei yleensä kuvaa. Mukavuusalueen ulkopuolella on ärsyttävää, työlästä ja haastavaa, mutta vain rajoja rikkomalla oppii uusia kujeita. Viinin kuvaaminen oli viikonlopun minulle epämukavuusloikka. Tuskailin, sillä mikään ruokakuvauksesta tuttu lainalaisuus ei yhtäkkiä toiminutkaan. Otin ehkä sata ruutua saadakseni edes kohtuullisen otoksen, kun ruokakuvissa selvisin kymmenellä. Isäni olisi jo kysynyt virnistäen: Onko filmiä riittävästi mukana?

Ja lopulta juuri ne hetket ja ruudut kehittivät minua varmasti viikonlopun aikana eniten. Raivostuttavan ihanaa.




Timin tapa tehdä asioita oli amatöörille vapauttava, sillä hän ei verhoutunut suuren linssiarsenaalin, teknisen taituruuden tai histogrammihienouksien taakse. Tim esitti asiat yksinkertaisesti ja konstailematta sekä kameran – joka voi yhtä hyvin olla myös kännykkä – että tietokoneen ääressä jälkikäsittelytyössä. Tärkeintä ei ole tekniikka, tärkeintä on, että kuva näyttää ihan pirun hyvälle (I wish...).

Kurssilla oli mukana valloittavan kirjava joukko valokuvauksesta kiinnostuneita ihmisiä: ammattivalokuvaaja, toimittajia ja bloggaajia, perhokuvausharrastaja ja korutaitelija. Vaikka kurssilla kuvattiin vain ruokaa ja viiniä, saivat taatusti kaikki reppuunsa vinkkejä, kuvausintoa ja rohkeutta.




Kiinnostuitko kurssista?

20.–21.8.2016 järjestettävällä kurssilla on vielä pari paikkaa vapaana. Vahva suositus!
_____





torstai 14. heinäkuuta 2016

Kirsikkalemonade



Kirsikkalemonade on kuin sitruunainen esikuvansakin, raikas ja tuoreista aineksista tehty. Kirsikkajuoma on myös nopea tehdä, kunhan kirsikoista on putsattu kivet.

Nopein tapa poistaa kivet kirsikoista on hämmentävän yksinkertainen. Tarvitaan tyhjä pullo ja syömäpuikko. Lasisissa puolloissa on usein pyöreämpireunainen suuaukko, joka rikkoo kirsikkaa muovipullon reunaa vähemmän, joten suosi lasipulloa.

Kirsikka laitetaan "oikeinpäin" pullon suuaukolle, napataan kädellä kiinni kirsikasta ja pullosta ja painetaan syömäpuikolla napakasti kirsikan kantakohdasta alaspäin. Kivi putoaa pulloon ja kirsikat on putsattu hetkessä.





Resepti

Kirsikkolemonade

noin kuudelle


1/2 litraa kirsikoita
noin 3 rkl sokeria
noin 3 rkl tuorepuristettua sitruunamehua
vettä ja/tai kivennäisvettä


Poista huuhdelluista kirsikoista kivet. Soseuta kirsikat esimerkiksi sauvasekoittimella. Siivilöi halutessasi kuoret pois. Lisää sitruunamehu ja sokeri, sekoita huolellisesti ja anna tekeytyä muutama minuutti, jota sokeri sulaa. Maista ja lisää tarvittaessa makeutta tai happoa. Kirsikkaliemi saa olla makeaa, sillä se toimii ikään kuin tiivisteenä. Jäähdytä liemi jääkaapissa.

Kaada lasiin noin 1/3 kirsikkalientä ja täytä lasi vedellä tai kivennäisvedellä. Huomaa, että kivennäisvesi kuohuttaa juomaa voimakkaasti. Sekoita ja nauti heti. Koristeeksi sopii kirsikoiden lisäksi esimerkiksi mintun lehdet.

_____




sunnuntai 10. heinäkuuta 2016

Aamiainen on hyvän hotelliyön tärkein tekijä


Hyvä aamiainen on hotellityön tärkein elementti. Vastakeitetty kahvi, sopiva valikoima tuoreita ja laadukkaita tuotteita sekä pienet erikoisuudet tekevät hotelliaamiaisesta erityisen – kotioloissa hotelliaamiaiset tarjontaa ja tunnelmaa on liki mahdoton saavuttaa.



Tein tuttavapiirissäni pienen gallupin, jonka tulos oli selvä. Kysyin, mitkä kaksi asiaa ovat onnistuneen hotellikokemuksen tärkeimmät tekijät. Kaikki vastaajat nostivat esiin aamiaisen, toinen vastaus vaihteli hyvästä patjasta siisteyteen ja tyynyvaihtoehdoista valkoisiin lakanoihin.

Parhaimmillaan hotelliaamiainen on elämys, joka jää mieleen. On hotelleita, jopa reissuja, joista muistan aamupalalla tarjotut, paikallisen leipomon leivän tai huolella valmistetun munakokkelin – jauheesta valmistettu kokkeli on ehkä kamalinta mitä tiedän. Myös visuaalisuus on, ainakin minulle, tärkeässä roolissa. Monissa maissa niukkakin aamiainen laitetaan esille huolella, samankaltaista, kulttuuriimme sopivaa ajatuksella laittamista kaipaan usein suomalaisissa hotelleissa. Kauniisti katettu pöytä on osa hyvää ruokakokemusta, ja se kertoo asiakkaan, ja ruoan, arvostuksesta.


 

 

Super Breakfast – astetta parempi hotelliaamupala


Pääsin testaamaan Radisson Blu -hotellien uudistuneita Super Breakfast -aamiaisia sekä Helsingin Plazassa että Oulun Radisson Blu -hotellissa. Uudistuksessa on panostettu sekä esillelaittoon että tarjontaan. Ketju on uudistanut kevään aikana aamiaisen kaikissa hotelleissaan. Loistavaa! Rohkea panostus aamupalaan kantaa taatusti. Mieleen jäävällä aamiaisella asiakas palaa hotelliin uskoaksi todennäköisemmin. Asteen tai kaksi parempi aamiainen houkuttelee hotellivieraiden lisäksi aamiaiselle paikkakuntalaisia, jotka eivät muutoin hotellin palveluja juuri käytä. Ja paikkakuntalaiset ovat niitä, joilta kysytään hotellisuosituksia. Ehkä ei tarvitse muistuttaa sanonnasta, jossa puhutaan hyvistä ja huonoista kelloista. Myös aamiaispalavereiden suosio on viime vuosina kasvanut.

Uudistuksessa myös palveluun on haluttu satsata ja se näkyi – molemmissa hotelleissa sain molemmilla aamiaisilla ilahduttavan hyvää palvelua. Ensimmäiset kohtaamiset olivat aidon ystävällisiä ja hymyileviä, huomenet toivotettiin jokaiselle saliin saapuvalle. Oulun Radisson Blussa hotellin johto kertoi aamiaisen olevan nyt haluttu työvuoro, vuoro jonka henkilökunnan palvelualttiuden halutaan olevan huipussaan.




Monien ketjuhotellien täysin samaan muottiin puristetut aamiaiset ovat taloudellisesti järkeviä ja monella tapaa helppoja ratkaisuja, mutta asiakkaan kannalta tasapäistäminen on tylsää. Erityisen tylsää se on silloin, kun työmatkalainen majoittuu – työnantajan sanelemana tai kanta-asiakasetuja tavoitellen – aina saman ketjun hotelleissa. Samanmuotoiset, nuhjuiset porkkanat kesää talvea tai yhdenmukaiset sämpylät paikkakunnasta riippumatta eivät paljon reissaavaa ilahduta.

Helsingin ja Oulun aamiaisissa oli paljon samankaltaisuutta, se lienee myös konseptoinnin tavoite. Asiakas oppii, mitä tarkoittaa Super Breakfast, ja tietää, millaisista elementeistä se koostuu. Tarjonta ei kuitenkaan ollut identtinen. Osa tuotteista ja toteutustavoista oli erilaisia, myös joitain paikallisia tuotteita oli tarjolla, tosin paikallisuutta olisin toivonut näkeväni enemmän.


 

 

Superaamiaisen top 5


Pääpiirteittäin aamiaiset noudattivat hyvän hotelliaamiaiset peruskaavaa. Sain poimittua superaamiaisesta kuitenkin helposti viisi asiaa, jotka nostavat sen tuikitavallista suomalaista hotelliaamiaista paremmaksi. Ensimmäiset kolme ovat minulle merkityksellisimpiä.
Asiakas saa tilata munakkaan toivomillaan täytteillä veloituksetta. Täydellistä, tätä olen odottanut. Ulkomailta käytäntö on tuttu, hyvissä hotelleissa jopa itsestäänselvyys. Joissain suomalaisissa hotelleissa on mahdollista saada osaksi aamiaista lisämaksusta, mutta Radisson Blun Super Breakfastissa se kuuluu kokonaisuuteen. Oulussa täytteet valitaan listasta, Helsingissä munakasvaihtoehtoja on laitettu valmiiksi, mutta omavalintaiset täytteet lienevät pyynnöstä mahdollisia.
Vastapaistetut vohvelit. Oikeasti, kuka voi vastustaa vastapaistettuja, rapeita vohveleita? Vähän kermavaahtoa ja hilloa päälle ja toinen kuppi kahvia.
Kahvi tarjoillaan asiakkaalle pöytään. Pieni asia, ilo ilo. Maito ja sokeri ovat pöydissä valmiina. Helsingissä pöytään tuotiin myös mehunkaltainen "vitamiinishotti".
Tuorepuristettu appelsiinimehu. Aamiaisella on mahdollisuus puristaa aamiaiseksi lasillinen aurinkoa. Onhan tuorepuristettu mehu nyt ihan eri asia kuin esanssinen sokerimehu.
Esillepano on kuin piipahdus maalaistorille. Tarjoiluastioihin ja kattauksen tunnelma oli harkittu pieniä yksityiskohtia myöten. 

 

Hyvästä täydellinen?


Aamiainen nousi siis edellä mainituilla viidellä kohdalla tavallista hotelliaamiaista paremmaksi. Muutama asia minua jäi kuitenkin mietityttämään.

Kaikkien hotellien valmiiksi viipaloidut juustot, nuo aamiaisen ruuhkauttajat, ovat aina liimautuneita toisiinsa, eikä viipaleita saa lautaselleen kuin senttineliö kerrallaan. Voisiko niitä irroitella valmiiksi? Tai voisiko toimittajille laittaa palautetta huonosta tuotteesta? Ilokseni myös leikattavia ja höylättäviä juustoja oli tarjolla.

Paikallisten tuotteiden vahvempi rooli – ja näkyvyys – kattauksessa olisi todella hieno juttu. Esimerkiksi kaikki leivät voisivat olla paikallisten pienten leipomoiden tuotteita. Oulussa paikallinen, ohut ohrarieska tai pohjoisen kulta, lakkahillo, olivat saatavilla, mutta muualta tuleville ne eivät näyttäydy paikallisina tuotteina ilman erityismainintaa. Oululaisena en tunnistanut Helsingissä yhtään paikallista tuotetta, vaikka niitä ehkä olikin tarjolla.

Kaikki neljä syömääni Super Breakfastia ovat ajoittuneet loppukevään ja alkukesän aikaan. Sesongin mukaisten tarjottavien kattaminen pöytään on tähän aikaan vuodesta helppoa, kun kaikki on raikasta ja hyvää. Toivon todella, että myös syksyllä ja ydintalvella aamiaiskattauksessa sesonkiajattelu olisi läsnä. Se on kaikkien etu. Vuoden mukaan eläminen on osin myös asiakkaan vastuulla. Mauttomat hedelmät tai kasvikset voi jättää ottamatta, munakkaan väliin voi pyytää tammikuussa jotain muuta kuin tomaattia.

Onneksi vohvelit ovat aina sesongissa.

_____



Yhteistyössä Radisson Blu




Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...
Related Posts with Thumbnails